31. maaliskuuta 2020

Jäätävän kaunista















Ihan pienenä tyttönä tämä mystinen paikka oli valtavan suuri. On se toki sellainen näin isonakin tyttönä. Hitonhauta on kotipaikkannan läheisyydessä oleva luonnonsuojelualue. Kesällä sen putoukset virtaavat vapaana,  mutta silti siellä on ikuinen lumi - Hitonhauta. Ainakin lumi on rotkon pohjalla sulamattomana pitkälle kesään saakka.  Isänikin kertoi jo tarinaa tästä sekä Hitto-nimisestä menninkäisestä, joka säikäytteli varsinkin pieniä tyttöjä rotkon pohjalla. Arvatkaa vaan uskoinko - no tietenkin. Jos kallioita katsoo tarkkaan on niissä menninkäisen kivettyneet kasvot.

Tarinoiden pitää jatkua, Hitonhaudalle olen tuonut poikani jo useasti ja nyt Myrskyn ensimmäistä kertaa. Myrskyn tassut ovat jo tottuneet retkipoluille, kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueisiin. Hitonhauta ei ole se kaikkein helppo kulkuisin. Rotkon pohjalle vajotaan kieli keskellä suuta. Liukkaat polut ovat haaste tai ainakin hidaste. Välillä koira oli napattava syliin ja laskeuduttava alas pyllymäkeä.

Uskomaton tunne hiipii rotkon pohjalla. Jääpatsaisen peittämät kalliot ovat lumoavat  - vaikka aurinko oli sulattanut ympäröivät metsät paikoitellen. Niinpä minä jälleen kerran kerroin tarinan Hitto - menninkäisestä. Onneksi olen jo iso tyttö ja menninkäinen ei ehkä tohtinut minua säikytellä enää ;).

Rotkon pohjalta valoon nousu on yhtä haastava, kuin sinne laskeutuminenkin. Meidän retkiryhmä valitsi hieman poikkeuksellisen poistumisreitin. Sen varrelta löytyi metsäpuro. Vihdoin polutkin päättyivät, eikä enää ollut jäljellä muuta - kuin suuntavaisto. Ehkä saattoi uskokin rakoilla, mutta sitä nyt ei enää päivän jälkeen muista ;). Polun löytyessä jälleen oli housut läpimärät, takki tyhjä ja hymy huulilla. Perheelle lupasin olla kertomatta enää yhtään tarinaa vähään aikaan. Mutta olenhan minä jo kartoittanut seuraavan retkeilypaikan - odottakaa vaan housujen kuivamista ja olen valmiina taas.

Aurinkoa retkiinne, minne ne sitten ikinä suuntautuvatkaan - Ilona




27. maaliskuuta 2020

Kun kaikki onkin hetkessä kiinni










Kaikella on varmasti tarkoitus - ei luonto ole voinut tietää, että purot eivät voisi solista, aurinko paistaa tai puut vihertää. Vaikka hetki ympärillä pysähtyy tulee kevät - sen mukana linnut ja elämä. Sitä seuraa kesä, niittykukat ja siniset järven vedet. Miten hieno onkaan jo haaveilla kaikesta tästä.

Ajattelin, että en kirjoittaisi siitä - miten tilanne omaan elämään vaikuttaa. Ja silti olen tässä. Minun perheen elämä on nyt kodissa vapaasta tahdostani. Meillä on lähipiiri, johon kuuluvat riskiryhmäläiseni. Ei heillä ole ketään muuta, joten me vuorottelemme. 

Samalla yritän olla kurkkimatta tyhjää työkalenteria ja tehdä isoja päätöksiä. Ketään en kuvaa näinä aikoina, jotta pysyisin lupauksessani tehdä aina oikein kuvattavan suhteen. Minä siis odotan kesää ja sen mukana riemua. Toisaalta taas, lupaan asioita - joissa olen vahvuudessa eli en enää voi kalenteria muuttaa. Mietin, onko mikään enää ennallaan muutamien kuukausien päästä. Vaikka sydän sanoo, ettei saisi tehdä isoja päätöksiä - on elämän jatkuttava.

Ja sitten on toinen arki, siellä ei ole murheita. Metsä hengittää, sade kastelee, tuli lämmittää ja aurinko nousee. Se paikka on perheen kanssa metsissä ja nuotiolla. Myrsky ei tiedä tästä - ei se ole voinut tietää. Hänen mielessään purot solisevat, aurinko paistaa, vesi maistuu kuksasta - on koiran elämän paras aika käsillä. 

Pysytään lämpiminä

Ilona



21. maaliskuuta 2020

Kevät terassilla












Kirkkaan sininen kevättaivas, perhe, aurinko ja ulkotulet ovat juuri nyt parasta- mitä tiedän. Tulella laitettu ruoka maistuu ihan erilaiselta tai sitten se vain johtuu pikkupakkasesta. Voi, olla - että lihapiirakka kahdella nakillakin sai annoksen glamouria tulen taikomana ;). Jälkiruokaletuista en ennättänyt nähdä kuin vilauksen - ne hävisivät nopeasti parempiin suihin.

Meidän takakuisti on käytössä lähestulkoon aina, sieltä lähdetään ja palataan kotiin. Kuisti on lehtikuusesta, jonka harmaantumista olen odottanut jo kaksi vuotta - melkein. Nyt lumen kaikottua huomaa harmauden vallanneen lautojen pinnat. Sade, tuuli ja aurinko on tehnyt tehtävänsä.

Takapiha on meidän oleskelupiha ja siellä on myös kaikki arkiset toiminnot - autotalli ja puuliiteri. Kevätinnoissani kuvasin kotia oleskelupihan puolelta. Oikeastaan nurmialuetta on vähän, terassi ja paljun alue nielaisee ison osan siitä. Kasvihuonekuume on ihan valtoisa, ehkä kasvatan jo taimia haavetta varten. Saattaa toki olla, että se on pikkiriikkinen pöytäkasvihuone, mutta haaveillaankos - :)

Ihanaa viikonloppua sinulle sinne, Ilona

Ps. lettukesteille kaivelin kaapista esiin lemppariveitseni - sipaise hellästi tekstillä. Se on jo vuosia vanha ja teetetty toiveiden mukaan täällä.