22. tammikuuta 2021

Sisustusperjantai






 

Perjantait voisi hyvin kirjoittaa vapaapäiviksi. Heti aamulla on jo sisustusfiilis päällä - onko teillä? Jokaisena perjantaina pitää tyynykasoja siirrellä paikasta toiseen. Samalla saatan tanssahdella huonekalujen kanssa huoneesta toiseen - mies katsoo huokaillen yhä, vaikka sama touhu on jatkunut vuosien ajan. On ehkä hivenen vaikea ymmärtää, miksi pöytä ei vain voi olla aina samassa paikassa tai miten sohvan paikka paranee siirtämällä sitä muutaman kymmenen senttiä toiseen suuntaan. Tiedätte, mitä tarkoitan ;). Luulen, että tähän tautiin ei ole parannuskeinoa. On siis jatkettava vain sisustelua.

Tänään huomasin omistavani erikoisen paljon erinäisiä tikkaita tai portaita. Portaat ovat olleet lepäilemässä työhuoneessa, mutta tänään tsadaa ne siirtyivät olohuoneeseen. Edelleenkään ne portaat eivät vie mihinkään, mutta niiden askelmille on käyttöä. Niihin on ihan paras tehdä erilaisia rakennelmia sisustusperjantaina. Tosin sisustuspäivä voi toistua useamminkin, kuka näitä laskee ;).

Huomenna on joulu Kiteellä, mukaan pakkaan toppatakin ja karvalakin. Luulen lumivarustuksen olevan välttämätön. Ihanaa sisustusviikonloppua sinne, Ilona

16. tammikuuta 2021

Päivä valokuvaajan kyydissä


















 


Aamulla kello soi viideltä, on aika herätä ja lähteä. Mies on pakannut keittotermoksen valmiiksi mandariinien viereen. Lämmin läikähdys tuntuu aina toisen noustessa kukonlaulun aikaan vain siksi, että hän pakkaa eväät minulle. Tänään, kuten usein muinakin päivinä auto kääntyy kohti Pohjanmaata. Toisinaan se kääntyy itään, pohjoiseen tai etelään. Vaasan suuntaa vievä tie on kovin tuttu, jäinen ja pimeä. Rekat antavat ohitusmerkin, minä kiitän ja hän kuittaa. Joskus tien päällä mietin, miten teiden ritareita onkaan paljon.

Pysähdyn usein Kyyjärvellä, siellä pyydän teen lisäksi sympatiaa - aikaiset aamulaiset huikkaavat lopuksi turvallisia kilometrejä. Vielä silloinkin on pimeää, mutta lupaus valosta kajastaa pian. Jos valoa riittää kuvaan aina saman ladon ohittaessani sen. Siitä on tullut tapa - olipa kesä tai talvi. Auton saavuttaessa Ylistaron pysähdyn kirkolla, siitäkin on tullut tapa. Kirkko on mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia. Aamuisin kirkon piha on usein tyhjä - vain minä, kamera ja hiljaisuus.

Tiet eivät aina kanna tai auton ei vain suostu kulkemaan niitä pitkin. Auton jäädessä kiinni hankeen on ensimmäinen apulainen 70-vuotias tyttönen, joka on päättänyt auton siirtää tahdon voimalla. Pian työntäjiä on kaksi. Auto ei siitä piittaa, eikä renkaiden alle levitetystä havupedistäkään. Vasta kolmen miehen ja kahden naisen voimat yhdistämällä auto liikkuu. Ihan hetken ennätin miettiä, miten ihmeessä pääsen pois kilometrien ja kilometrien päässä olevalta pikkutieltä. 

Valon saavuttaessa on aika kuvata sisustusunelmia. Aina päästessäni perille on ihana tavata kodin tai mökin ihmiset. Miten hienoa onkaan, ettei me tunneta tullessani ja lähtiessäni me ollaan tuttuja, kavereita - usein ystäviäkin vuosien jälkeen. Päivä on iso tarina, sellainen - joka ei unohdu. Kuvat jäävät elämään muistona siitä. Hienoja hetkiä on vuosien varrella ollut niin monta, ettei niistä kertomaan riittäisi sanat.

Painan kodin oven kiinni - ennen sitä huikataan perään turvallista matkaa. Lakeuksilla puhaltaa peltojen yli tuuli, joka on varmasti kylmin mahdollinen. Se tuiskuttaa ajoväylät näkymättömiin. Aurauskepit antavat oikean suunnan. 

Hämärä laskee peltojen ylle, on aika sinisen hetken. Sen jälkeen taivas sytyttelee tähtensä ja napsauttaa kuun päälle. Alkaa matka kotia kohti - on jälleen tuttu pimeys. Musiikin ääni nousee tässä kohti, väsymys ei tunnu sen avulla. Kotipihassa hymyilen, oli mahtava päivä. Usein sen mitta on pitkä, mutta ilman matkaa eivät tarinat syntyisi. Aamulla käännän auton, on aika herätä ja lähteä.


Työviikon jälkeen miettii, miten kaunis, kaunis onkaan Suomi, Ilona


Ps. kurkatkaa lehtihyllyllä Meidän Mökki - lehteä  - keiton lämmittäjän löytää sieltä ;)

9. tammikuuta 2021

Kynttiläillat







Ulkona tuiskuttaa ja pakkanen paukkuu nurkissa. Juuri nyt en tiedä parempaa kotoilua, kuin sohvan syliin kääriytyminen peittojen kanssa. Myönnetään, olen jäänyt myös puhtaasti Netflix koukkuun. Lomalla tuli katsottua elokuva, kaksi vai viisikö sittenkin. Luulen kotisohvan korvaavan tällä hetkellä elokuvateatterin. Tarvitaan vain jääkylmää tai vaihtoehtoisesti kuumaa mustikkamehua, kynttilöitä ja lempisarja. Miehen otan toki kynttiläiltaa kanssani viettämään. Myrsky on paikalla kyllä ensimmäisenä herkkujen toivossa - häntä ei tarvitse erikseen pyytää. Mustikatkin kelpaavat kyllä paremman puutteessa.






Omiin sarjasuosikkeihin kuuluu ehdottomasti Virgin River. Los Angelesista Pohjois-Kaliforniaan muuttava sairaanhoitaja rakastuu paikalliseen ravintolan pitäjään. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista ja suhdedraama on meneillään. Sarjassa viehättää juonen lisäksi sen visuaalisuus, millaisessa mökissä sairaanhoitaja asuukaan.

Toinen sarja, johon voi upota talven iltoina on Sydämen Kutsumus. Se on ihana Kanadaan sijoittuva draamasarja. Varakkaan perheen tytär muuttaa opettajattareksi hiilikaupunkiin Länsi-Kanadaan. Rakkaus roihahtaa ratsupoliisiin. Rakkauden tiellä saattaa olla entisiä morsiamia kaiken muun lisäksi. Jokaisena iltana on katsottava yksi jakso. Jokainen niistä on oma tarina, joten on helppoa aloittaa seuraavana päivänä uusi.


Mitä sinä tykkäät valkata Netflixin kautta - vai oletko jo uponnut  VPN-palvelun kautta löydettyihin sarjoihin tai elokuviin?


VPN-palvelun pääsee kurkkaamaan vaikkapa USA:n sarja - tai elokuvamaailmaan. Vaihtoehdot tulevat Suomen tarjonnan lisäksi. Luulen, että meille jokaiselle löytyy sopiva sarja tai elokuva palvelun takaa. Minulle löytyi useitakin.

Netflix ja VPN-palvelu


Tunnelmallisia kynttiläiltoja täältä sinne, Ilona

         Kaupallinen yhteistyö: VPN-yhteydet.fi/Netflix