2. heinäkuuta 2013

Ihana irtiotto!

 












Meidän viikonloppu kului upean Naantalin ja Turun maisemissa. Reissu oli hieno, aivan kuin olisi reissannut kauempanakin kuin täällä kotimaan maisemissa. Naantalin pikkukujat ja tunnelmalliset ravintolat kannattaa tosiaan käydä kurkkaamassa matkan varrella. Yötä olimme Naantalin kylpylän laivassa, joka on parkkeerattu pysyvästi rantakaislikkoon. Turussa poikkesimme tietysti Turun linnassa, yllätyinpä tosiaan sen kauneudesta. Uskomattomia ikkunoita ja kattokaaria olisi voinut ihastella ikuisuuden. Pienen miehen suurin mielenkiinnonkohde oli tietysti vankityrmät kierreportaiden päässä. Tiesitkö muuten, että ennenvanhaan ei haluttu tehdä isoja ikkunoita pahojen henkien pelossa. Siitä siis johtuu linnan monaiset pienet ikkunat. Linnasta suoraan kirmailimme Keskiaikaisille markkinoille. Yksitoistavuotishääpäivän kunniaksi sormiin pujotettiin kelttiläiset kihlasormukset, joiden teksi on minusta aivan ihana.
 
Yksi sormus osoittaa rakkauttamme
Yksi sormus yhdistää meidät
Yksi sormus sinetöi rakkautemme
 
Sormuksia löytyy myös täältä
 
Viimeiseksi huruteltiin Jokijuna Jokella Aurajokea pitkin. Minä suosittelen piipahtamaan näissä kesäkaupungeissa, upea retki on takana, ja nyt sateeseen lenkille Neilikan kanssa :)
 
Nähdään,
Ilona

11 kommenttia:

  1. Mä rakastan noita vanhoja linnoja ja niiden tarinoita. Nyt vain odotellaan että pienemmät lapset kasvavat vähän, että päästään niiden kanssa uusi kierros Suomen eri linnoihin :)

    Sormus on kyllä kaunis, samoi runo <3

    VastaaPoista
  2. Naantali on upea kesäkaupunki!
    Ihana sormus♥

    VastaaPoista
  3. Me juhlimme serkun häitä viime lauantaina juuri Turun linnassa, linnankirkon pienessä, intiimissä ja kauniissa tunnelmassa.
    Ihanat nuo sormukset♥

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttavan kuuloinen kesäretki ja romanttiset nuo kelttiläiset sormukset

    VastaaPoista
  5. Mikä köynnöshortensia-rakastan niitä ja nuo holvikaaret. Tosi kaunista kuten itsekin totesit.

    VastaaPoista
  6. Ihana kesäretki teillä olikin, upeita paikkoja. N 20 vuotta sitten meillä oli ilo osallistua ihanalle illalliselle, Turun upeassa linnassa. Olimme myös pukeutuneet ajan henkeen ja ruokailimme puulautasilta, käsin. Ihana ilta! Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  7. Onnea hääpäivän johdosta ♥ Ihanaiset sormukset :) Tuonne ollaan elokuussa menossa miehen kanssa ! Vieläkö haluut tarinoita edelliseen postaukseen liittyen ?

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistäsi! Oman kelttisormukseni löysin eilen Kenkäveron pappilan markkinoilta. Elämänpuu on nyt voimakorunani! Kesäterveisin Tuija

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistäsi! Oman kelttisormukseni löysin eilen Kenkäveron pappilan markkinoilta. Elämänpuu on nyt uusin voimakoruni. Kesäterveisin Tuija

    VastaaPoista
  10. Ilona, Naantilan reissusta mekin haaveilemme!

    On hyvin oletettua, että kelttiläiset sormuksenne ovat sukulaiseni valmistamat ja myymät. Nuori pari, josta toisen isä on irlantilainen, kiertävät kirjamessuilla, Turun keskiaikamessuilla etc. Hyvin upeita koruja.

    VastaaPoista
  11. Kotimaasta löytyy kyllä upeita kohteita♥ Kiva että viihdyitee täällä päin! Kävitkö living deauvillessa? Toivottavasti, ihana sisustuskauppa! Siskoni on muuten töissä nli:n laivassa, olettekohan kohdanneet jossakin käytävillä..

    Mukavaa kesän jatkoa! Ihana mökki teille on valmistunut. Terveisiä omaltamme, ensi kuussa on sitten jännää, kun juttu ilmestyy.. Kiitos vielä käynnistä♥

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!