6. tammikuuta 2016

Me muutetaan


Meidän talovanhus on huokaillut viime päivät pakkasessa. Nurkat paukkuu ja vesiputket jäätyy. Kylmyyttä vastaan on sujautettava jalkaan villasukat ja sytytettävä lieden alle tuli. Puita kannetaan sisälle kuormallinen ja kipinämikolla riittää töitä. Kuvien joukosta piti kaivella meidän makkarin kuva kesältä - sekin lämmittää ;).
 
Yläkerrassa taivekattojen alla meillä muutetaan. Meidän makkari on hurjan iso verrattuna lapsen huoneeseen. Lapsen huone muuttuu meidän huoneeksi ja me muutetaan lapsen huoneeseen. Kivuton tämä urakka ei ole. Vinojen sisäkattojen alle jäävä tila on ehkä tunnelmallinen, mutta myös äärimmäisen epäkäytännöllinen - säilytystiloja on melko haastavaa sijoitella. No, vanhassa talossa asuvan pitää hyväksyä pienet ongelmat ja joskus ne suuretkin. Lohduttaessa toista kohtalotoveria, vanhassa talossa asujaa puhumme vanhan talon tunnelmasta - charmista ;)
 
Lapsen uuden huoneen sisustus on äidin ulottumattomissa, joten tänne ei tule vanhaa "romua", jota itse kutsun urhoollisesti antiikiksi ;). Jää nähtäväksi, mitä tästä seuraa? Muutoksen tuulissa saa toinen huoneista uuden maalipinnan ja samalla pensseli heiluu myös yläkerran aulassa. Aula on ihan lempparipaikkojani. Siitä näkymä aamulla avautui kuuraisten puutalojen kattojen ylle.
 
Tapeteistakin haaveilin tässä välillä, mutta tähän hätään ei tämä tapetti olisi ennättänyt. Aivan upea tämä tosin on <3.
 
No, mutta huomenna hommat jatkuu ja kohta meillä muutetaan tosin vain huoneesta toiseen ;).
Ilona
 

 


30 kommenttia:

  1. Pakkanen paukkuu meidänkin vanhan puutalon nutkissa välillä äänekkäästikin.Sama pauke kuuluu järveltäkin. Puuhella on lämmennyt mökiltä palattuamme ja tillurit ovat minullakin jalassa ja nuttu harteilla:)
    Ihanat nuo kauriit makkarin ikkunoissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen tosiaankin paukkuu :) Ihanat sanat tillurit ja nuttu <3 Kauriit onkin ainoa asia, joka harmittaa meidän nuoren miehen huoneeseen ne eivät saa jäädä, joten tänään olen niitä yrittänyt ottaa pois.

      Poista
  2. Voi, tiedän mistä puhut kun nurkat paukkuu ja kylmyyttä vastaan joutuu taistelemaan... Onneksi pakkaset alkaa kai ensi viikolla jo vähän edes hellittää :)
    Muuttointoa sinne teille ja nautitaan jatkossakin näistä vanhojen talojen "charmeista" :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Charmanteille talorouville ja herroille suotakoon pienet puutteet - olisihan se ihan hurjaa, jos ei mistään nurkasta puhaltaisi ;)

      Poista
  3. Juupa juu! Kipakka pakkanen sai kotikotiin palanneen tyttären huokaisemaan, että miten te jaksatte asua näin kylmässä talossa? Hän muutti täältä puolisen vuotta sitten lämpimämpiin oloihin. Onneksi tätä tulisjojen luomaa charmia ei voita kerrostalon vedoton ja lämmin (liian lämmin meidän makuun) atmosfääri.

    Kirpein terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana kommentti. Yritän pitää takaraivossa tuon - liian lämmin meidän makuun, siitä on pidettävä kiinni ;). Voin kuvitella teidän vanhuksen ihanan tunnelman talvellakin ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikös Hannele - näyttää ihan sinulle <3

      Poista
  5. Tapetti-ideasi on tosiaan hykerryttävän ihana! Olisipa herkullista löytää joku uudistettava seinä itseltäkin, tosin tämäntyyppisen voisi myös maalata... Kiitos innoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,kuulosti ihanalle - maalattu seinä. Ihana olisi omistaa sama taito kuin sinulla <3

      Poista
  6. Ilona, meidän valkoisessa kivitalossa nukutaan nyt sukat jalassa;) Kyllä vanhoissa taloissa on charmia<3

    Olen aina pitänyt kovasti teidän makkarista, mutta aivan selvää on, että kasvva nuori tarvitsee tilaa ympärilleen. Muistan kun Meri maalasi eräällä tieyn vihrällä sväyllä tämän huoneen, joka on nyt kirasto/toimisto: mistään hinnasta en tästä vihreästä enää luopuisi ja keittiön värikin on vähän tätä maailmaan. Vaikka: Nyt on Suomeessa niin ihania tapetteja, että aina tekisi mieli vetää jossain yksi seinä tapetille.

    Ihanaa muuttoa ja mikäs näille pakkaspäivlle paremmin sopiikaan!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena juuri näin - villikset jalassa ja peitto korvissa. Totta, pakko on äidin muuttaa lapsen tieltä - pojankoltiaiset mahtuvat paremmin isoon huoneeseen ja toisaalta mehän vain nukumme. Hauskaa - näin se menee lapsilta oppii vaikka kuvittelee sen olevan toisin päin.

      Poista
  7. Aivan ihana olisi ollut tuo tapetti ♡
    Hyvää muuttoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi - niin samaa mieltä, kyllä jäi kaivelemaan. Jospa joskus ja johonkin toiseen paikkaan :)

      Poista
  8. Huh, mie jo luulin jotta työ luvatatte ja muutatte kerrostaloon, mutta talon sisäinen muutto on ihan hyvä juttu.
    Mukavaa muuttoa teille ja aatellaan että näis vanhois ihanis rintamamiestalois ei oo hometta sillä tuuletus pelaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon laitan korvan taakse - siis otetaan tuuletus terveysvaikutteena ;)

      Poista
  9. No jo ajattelinkin, että ette kai ihanasta talostanne minnekään muuta!
    Viisas ratkaisu se, että annetaan lapselle suurempi huone. Ihmettelen aina sisustuslehdissäkin sitä, että usein leikki-ikäiset lapset, joilla on paljon leluja ja kavereita jotka tulevat leikkimään, saavat pienemmän huoneen kuin vanhemmat, jotka suurin piirtein tarvitsevat vain paikan sängylle.

    Nuoriso tunnetusti tuo myös usein kavereitaan kotiin ja silloin tietysti on kiva jos on tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta poikajoukko ei mahdu enää tuonne vanhaan kopperoon - on siis soviteltava ja muutettava. Onneksi me mahdutaan nukkumaan vaikka vaatekomeroon ;)

      Poista
  10. Vanhassa talossa on tunnelmaa, vaikka villasukat jalassa täytyykin näillä pakkasilla kulkea. :) Meillä muksut haluavat myös omiin huoneisiinsa "ihan kaupasta ostettuja" uusia huonekaluja. He eivät äidin aarteita pahemmin arvosta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana - kaupasta ostettuja huonekaluja :) Ei meidän romuhaukkojen aarteet taida olla suurimmassa huudossa - myönnetään ;)

      Poista
  11. Voi Ilona miten kaunis tuo teidän mökki on!! Unelmien Talo&koti lehti ilmestyi tänään ja siellähän se on, kaunis❤
    PS. Täällä myös nurkat paukkuu, vanha talo kun on☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tarja - siellä sitä patsastellaan onnellisena mökkimaisemissa. On kyllä rakas piilopaikka - siellä voisi viipyä ikuisuuden <3

      Poista
  12. Ihanan tunnelmallista teidän kotona <3 Meilläkin paukahti eilen nurkassa pakkanen niin kovasti, että meinäsin säikähdyksestä pudota työtuolilta :) Paukkuu se pakkanen siis uudessakin talossa ainakin näillä keleillä. Takkaa kaipaan ja puuliesi olisi ihana. Puuliesiä on kuulemma saatavana nykyään "moderneihinkin" keittiöihin. No ehkä joudun vain haaveilemaan ja käännän kiertoilmaan lisää höökää :D Mukavia muuttohetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa paukkua tosiaan nyt kaikkialla - autotkin hiipuu pitkin teitä. Ihania haaveiluja sinne - :)

      Poista
  13. Minä jo säikähdin, että ei tuosta ihanasta talosta voi pois muuttaa... mutta onneksi luin tarinaa eteenpäin! Ihana talo teillä, niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai me päästä tästä talosta koskaan livahtamaan. Vanha rouva on valloittanut särmikkyydellään meidät - epäkäytännöllisyydestä viis :)

      Poista
  14. Nurkissa paukkuvasta pakkasesta tulee kyllä jollakin merkillisellä tavalla kotoinen olo, jota täydentää hyvällä tavalla villasukat ja elävä tuli <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta - lämpö taitaa tulla juuri niistä villasukista <3

      Poista
  15. Voi miten ihana teidän makkari! :) tsemppiä muuttoon! Vanha talo on niin ihana!
    Teidän mökiltä oli upea juttu unelmien talo ja koti lehdessä. <3

    VastaaPoista
  16. Huh! Minä kerkesin luulla että te muutatte "oikeasti"! :)

    Sanna/vanharakkaus blogista

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!