16. syyskuuta 2016

Salaiset keinot ;)



Perjantai on vihdoin täällä ja meillä yritetään viikonloppu mennä keveillä linjoilla. Jätin siis suklaankin kauppaan huolimatta siitä, että se huusi aivan varmasti juuri minun nimeä ;). Turruttaakseni makean himoani teen usein tätä salaattia, aprikoosi ja granaattiomena lohduttavat kummasti. Lisukkeeksi revin valmiiksi grillattua kanaa - Neilikka tapittaa tässä kohden jämerästi vieressä kerjäämässä. Viimeiseksi ripottelen koko komeuden päälle pannulla paahdettua pinjan-, auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä. Perjantain kunniaksi saa lorauttaa päälle tummaa balsamico-kastiketta. 
 
Tällä viikolla täällä taas yritetään tsempata kuntoilunkin saralla - syksyn ensimmäiset juoksuaskeleet on otettu. Pakko tunnustaa minulla olevan vähintäänkin erikoinen soittolista, jonka kappaleet ovat tälle äiti-ihmiselle aina yllätys. Livahtaa sinne saattaa lapsen valitsemia kappaleita, joissa nyt sitten on mukana ihan kaikkea.

Huomenna juoksen Irlannissa, toivotaan - etten eksy sinne. Haaveiden täyttymys on käydä maassa, jossa nummikanervat kukkivat. Odotan innolla vihreän saaren lampaiden ja maisemien näkemistä. Nähtäväksi jää - saanko kuulla vihreiden, pienten haltijoiden tarinan, jotka tarun mukaan Irlannissa asustavat.
 
Hymyjä sinne viikonloppuun,
Ilona


19 kommenttia:

  1. Biisivalinta on just passeli. Mä syön makean himoon kuivattuja aprikooseja ja tuoreita taateleita, ne kuule toimii.
    Ihanaa ja aurinkoista perjantaita ja viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Sain enää mainokset kuuluville, hyvä biisi -jaksaa, jaksaa... Tuota kokeilen, välillä horjun muutoin suklaahyllyn kohdalla.

      Poista
  2. Ihanaa ja mielenkiintoista matkaa Sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, luulen siitä tulevan juuris sellaisen :)

      Poista
  3. Makean himo on kauheee !!! kokemusta täälläkin. Hyvää matkaa sinulle, nauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on niin vaikea päästää irti ja ihan pahinta on mennä nälkäisenä kauppaan ;)

      Poista
  4. Pitääpä kokeilla noita teidän keinoja makean himoon.
    Mukavaa viikonloppua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti auttaa - tai sitten se suklaa ;)

      Poista
  5. Irlanti kuuluu meidän iii -maihin, jotka ovat Itävalta, Italia ja Irlanti, mutta vain Irlantiin olimme kauan sitten muuttamassa. Kävimme jopa koeasumassa Galwayta! Nyt mieli on eniten Itävallssa, mutta R. haluaa täyttää seuraavat pyöreänsä Irnalnnissa.

    Ottakaa kaikki irti ja jos vietätte aikaa Dublinissa, löydä myös kaupungin antikvariaatit, joista voi löytää vaikka mitä.

    Connemaran nummilla voi saada poniivet, kun ponilauma juoksee kohti ja jakautuu just seisojan kohsalla. R. luuli kuolevansa:) Minä tiedän, että hevonen ei päälle tule kuin seinää vasten ollessaan. Se oli muuten elämäni varmaan mystisin matkakokemus.

    (Kirja tuli ja on jotenkin paluuta juurillesi eli ihana. Mistä niitä kettumukeja saa?)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, niin odotan Irlantia- ❤ Nuo ponit -aivan mahtavaa! Kiitos Leena tuosta viimeisestä, jännitin🍃💗Juuret maassa ja siivet selässä❤ Kettumuki on Lontoosta, mutta saa Suomesta on Wrendalen astioita.

      Poista
  6. Energisoivan näköistä ruokaa. Kauniita värejä!

    -Ruut

    VastaaPoista
  7. Hauskaa matkaa..eilen uppouduin ihanaan kirjaasi...ja siellä pilkisti jossain kuvassa erittäin mielenkiintoioset kuvakehykset tai itseasiassa pasparit kehyksissä semmoiset muodokkaat ja mistäköhän semmoiset olet hankkinut oli nimittäin ihan mielettömän kauniit...Taas kerran t.jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olisiko ne vanhat ranskalaiset kehykset :)

      Poista
  8. Eiikäää miksi ei suomesta saa tuollaisia.. mä en kestä..myytkö ne;)?? Ja toinen kysymys kun nyt olen oikein urakalla ahminut joka ilta kirjojasi(omistan jokaisen uusinkin on jo tilattu) niin siirsit kuvia akryyli lakan avulla paikasta a paikkaan b.. no kipaisin kauppaan ja myivät minulle autoihin tarkoitettua akryyli spray-lakkaa..ja sehän on kuin vettä ei koko kuva edes pysynyt paikallaan saatikka että olis kuivunut siihen kiinni ..ostinkohan nyt sian säkissä..saivat miehet taas nais-ihmiselle myytyä jotain kun se ei kuitenkaan tajua mitä sen pitäis ostaa-tyylillä:) joten minkä niminen lakkapurkin pitää olla?? kiitos taas..t.jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taidan hennoa on niin vanhat :) Kannattaa ostaa ihan sellainen kunnon lakkapurkki - spray ei tosiaan jaksa varmaan kiinnittää kuvaa. Esimerkiksi vesiohenteinen Tikkurilain Kiva- kalustelakka on hyvä, sitä myydään pienemmissäkin purkeissa. Toivotaan, että onnistuu uudella kerralla. :)

      Poista
  9. Kiiiitos, kiva lakka purkkia kattelin mutta myyjän mielestä se ei ollut ollenkaan sellaista mitä kysyin;)....vai kysyinköhän epäselvästi=) ja huomenna kauppaan..taas paljon viisaanpana;) hmm.juu et varmaan henno myydä kehyksiä mutta täälä jo paperille suhaistu kaavaa jospa kirurgin veitsellä leikkelisin jonkun vastaavan=)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!