24. tammikuuta 2019

Tehtävänä kuvata kylmyys







On totta, että rymyän kuvaamassa hankien keskellä,  siellä missä tiirikoidaan jäinen huussin ovi auki. Kameran akku hujahtaa kireillä pakkasilla hetkessä ja vilkkainkin muistikortti hidastuu vauhdissa.  Silti on ihan huippua nostaa kasvot viimaa kohti - pakkasessa on hieno taika. Joskus jopa haaveilen pohjoiseen muuttamisesta. En ehkä ikuisiksi ajoiksi, mutta vuodeksi.

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin emmin tehtävää, jossa pitäisi uhmata oikein tosissaan kylmyyttä. Se ei suinkaan tarkoittanut normaalia hankihyppelyä tai neljän tunnin pakkasen kestoa ;). Destination tuntematon vaatii kuukauden treenaamisen. Vain sen avulla voi olla varma, että selviän patikoinnista keskellä nietoksia. Treeni alkaa mahdollisimman aikaisin - luetaan kovimmalla mahdollisella pakkasella. Viimeisenä selkään lisätään rinkka.  Ripset jäässä, hiukset kuurasta harmaana ja tuiskun tuivertamana miettii joskus - olisiko ollut parempi jäädä takkatulen ääreen. Toisaalta taas jännittävä matka voi alkaa vain, jos pääsen läpi pakkasen. Silloin voi kameraan tallentua kuva kylmyydestä, joka on hurjan kaunis.


Tänään kuvataan kuitenkin sisustusta, siis lämpimiä tunnelmia teille sinne, Ilona



4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja niissä tosiaan näkyy kylmyys <3
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä Outi sinne kauniita talvipäiviä - :)

      Poista
  2. Hei! Ihania kuvia taas. Asiasta toiseen onko vielä jostain mahdollista saada kirjaasi: villa charme? Tiedätkö ketään kuka ois luopumassa siitä ;) ?
    T. Tiina Puustinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, tuo kirja on vähän haasteellista enää löytää. Jos kuulen jostain niin sujautan heti viestiä sinne :)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!