9. tammikuuta 2021

Kynttiläillat







Ulkona tuiskuttaa ja pakkanen paukkuu nurkissa. Juuri nyt en tiedä parempaa kotoilua, kuin sohvan syliin kääriytyminen peittojen kanssa. Myönnetään, olen jäänyt myös puhtaasti Netflix koukkuun. Lomalla tuli katsottua elokuva, kaksi vai viisikö sittenkin. Luulen kotisohvan korvaavan tällä hetkellä elokuvateatterin. Tarvitaan vain jääkylmää tai vaihtoehtoisesti kuumaa mustikkamehua, kynttilöitä ja lempisarja. Miehen otan toki kynttiläiltaa kanssani viettämään. Myrsky on paikalla kyllä ensimmäisenä herkkujen toivossa - häntä ei tarvitse erikseen pyytää. Mustikatkin kelpaavat kyllä paremman puutteessa.






Omiin sarjasuosikkeihin kuuluu ehdottomasti Virgin River. Los Angelesista Pohjois-Kaliforniaan muuttava sairaanhoitaja rakastuu paikalliseen ravintolan pitäjään. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista ja suhdedraama on meneillään. Sarjassa viehättää juonen lisäksi sen visuaalisuus, millaisessa mökissä sairaanhoitaja asuukaan.

Toinen sarja, johon voi upota talven iltoina on Sydämen Kutsumus. Se on ihana Kanadaan sijoittuva draamasarja. Varakkaan perheen tytär muuttaa opettajattareksi hiilikaupunkiin Länsi-Kanadaan. Rakkaus roihahtaa ratsupoliisiin. Rakkauden tiellä saattaa olla entisiä morsiamia kaiken muun lisäksi. Jokaisena iltana on katsottava yksi jakso. Jokainen niistä on oma tarina, joten on helppoa aloittaa seuraavana päivänä uusi.


Mitä sinä tykkäät valkata Netflixin kautta - vai oletko jo uponnut  VPN-palvelun kautta löydettyihin sarjoihin tai elokuviin?


VPN-palvelun pääsee kurkkaamaan vaikkapa USA:n sarja - tai elokuvamaailmaan. Vaihtoehdot tulevat Suomen tarjonnan lisäksi. Luulen, että meille jokaiselle löytyy sopiva sarja tai elokuva palvelun takaa. Minulle löytyi useitakin.

Netflix ja VPN-palvelu


Tunnelmallisia kynttiläiltoja täältä sinne, Ilona

         Kaupallinen yhteistyö: VPN-yhteydet.fi/Netflix




4 kommenttia:

  1. Katselin viimeksi Netflixistä Holiday elokuvan ja sitä ennen leffan nimeltään Kirottu. Sarjoista katselin paljon kohua aiheuttaneen Bridgertonin ja olihan se aika hottisarja :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania vinkkejä Outi - nyt en voi käydä enää töissä, istun vain sohvalla ja katselen Netfixiä :) Tunnelmallista lauantaita Outi sinne <3

      Poista
  2. Kauniit kuvat tunnelman kera. Sama täällä leffateatterin korvaa täällä myös Neflix ja C-More,kuuma glögi lämmitää ja ulkona paukkuu pakkanen. Juuri näillä mennään ja tottakai sohva ja pehmoinen huopa. Ei voisi parempaa olla,mukavaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, juuri näin - juuri livistin pakkasesta takaisin sohvalle. Ihana vain olla ja upota leffateatteritunnelmaan :)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!