Glamourikas elämä!

 

 

 

On se sellainen ;) - joskus vain tarvitaan iso suurennuslasi, että näkisi oman  glamourrikkaan elämänsä. Suurennuslasillakin se saattaa olla supervaikeaa - kenkäkasat, pyykkivuori, tiskit, ruuanlaitto, harmaa arki ja pureva pakkanen ovat sellaista todellista elämää ilman hilettä ja kimmellystä.

 

Juuri tänään meidän keittiöön paistoi aurinko - totta, että se paljasti likaiset ikkunat ja laiskan siivoajan heikot kohdat. Väitän silti, että elämään tuli säteiden mukana kimallusta. Päätin, että pesen pölyisen kristallikruununi heti huomenna - olin unohtanut, että sen välkkeessä kaikki näyttää kauniille. Oikeastaan arki on aika kaunista - juuri viikatut pyykit, eväsleivät ja niiden jälkeen jättämät murusetkin.

 

Lopulta pohtimiseni johti siihen, että en siivonnut tänäänkään. Jätin lapselle ja miehelle viestin pöydälle lähtiessäni lenkille. Viestin tekemiseen meni toki aikaa - muruista koottu sydän kertoo varmasti heille, että olen ajatellut heitä ja jättänyt siivoamisen huomiseen ;).

 

Glamourikasta elämää!

-Ilona-

Kevätkoti

Hurjasta sisustusmuutoksesta haaveileva on täällä tyytynyt tulppaanien kotiin kantamiseen. Kummallista, miten aavistus kevään auringosta saa mielen pirskahtelemaan kodin sisustuksen parissa. Mattoa olen kyllä kärrännyt lattialle ja taas takaisin varastoon. Kuvan matto ei siis suinkaan enää ole olohuoneessa. Odotan seuraavaa sisustuspirskahtelua, jolloin kampean sohvan ehkä toiseen nurkkaan ja kannan rappuset pihalle odottamaan kesäkukkijoita. Tosin kannattaa varautua siihenkin, että muutan jälleen kerran mieleni ja huristelen vain into pinkeänä ympäri taloa imurimeni kanssa.

 

Nyt suuntaan auton nokan kohti Vaasaa ja yritän hillitä itseäni kotiin tullessa. Joskus se on vain kauniiden kotien näkemisen jälkeen mahdotonta ;).

 

-Ilona-

Ps. Ihana-lehden sivuilla betonoidaan kattokoristeita, jotka vilahtavat kuvassa.

Hyvällä tuulella!

Jäin miettimään matkan jättämää sydänjälkeä. Usein iltaisin ajattelen tuon maan ihmisiä ja eläimiä. Sydän kääntyi Kuubassa nurin monta kertaa - hökkeleissä asuvien ihmisten ja eläinten vuoksi. En taida unohtaa hetkeä, jolloin lapset juoksivat junan vierellä pyytämässä ihan mitä tahansa. Silmien kostumiselta ei voinut välttyä koiran juostessa riepu suussa lapsijoukon perässä - kaikkien pitää osallistua.

 

Tässä maassa eläimet eivät ole aivan heitteillä - köyhien ihmistenkin ovella on kasa riisiä kulkukissoja ja koiria varten. Opaskoirien lapuilla varustettuja symppiksiä löytää Havannan kaduilta - he käyvät museolla, jotkut syömässä, toiset asumassa ja osa vain hellittävänä. Museon omistaja kertoi, ettei kulkukoiraa voi vangita, mutta ovi on aina avoinna. Eläimen juostessa liikenteen hälinään autot jarruttavat. Kulkukoiran kulkiessa ohi pysähtyy vanhus kaivamaan kassistaan jotain syötävää.

 

Tänäänkin mietin, miksi en olisi hyvällä tuulella. Havannalainen kadunlakaisijakin on vaikka hänen kuukauden palkkansa on kokonaista kaksikymmentä euroa.

 

Hymyillään, Ilona