9. helmikuuta 2017

Glamourikas elämä!











 







 
 
On se sellainen ;) - joskus vain tarvitaan iso suurennuslasi, että näkisi oman  glamourrikkaan elämänsä. Suurennuslasillakin se saattaa olla supervaikeaa - kenkäkasat, pyykkivuori, tiskit, ruuanlaitto, harmaa arki ja pureva pakkanen ovat sellaista todellista elämää ilman hilettä ja kimmellystä.
 
Juuri tänään meidän keittiöön paistoi aurinko - totta, että se paljasti likaiset ikkunat ja laiskan siivoajan heikot kohdat. Väitän silti, että elämään tuli säteiden mukana kimallusta. Päätin, että pesen pölyisen kristallikruununi heti huomenna - olin unohtanut, että sen välkkeessä kaikki näyttää kauniille. Oikeastaan arki on aika kaunista - juuri viikatut pyykit, eväsleivät ja niiden jälkeen jättämät murusetkin.
 
Lopulta pohtimiseni johti siihen, että en siivonnut tänäänkään. Jätin lapselle ja miehelle viestin pöydälle lähtiessäni lenkille. Viestin tekemiseen meni toki aikaa - muruista koottu sydän kertoo varmasti heille, että olen ajatellut heitä ja jättänyt siivoamisen huomiseen ;).
 
Glamourikasta elämää!
-Ilona-

12 kommenttia:

  1. Kaikki oli kyllä kauniimpaa kun aurinko paistoi. Siinä mielikin piristyi samalla.
    <3-viesti on suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innoissani hyppelin pinkeissä alusasukerroksessani ympäri taloa, kaikkea se aurinko saakin aikaan ;) Ja se siivous jäi <3

      Poista
  2. Aurinko oli tänään niin houkutteleva, etten ruvennut siivoamaan vaan lähdin lenkille.
    Kylläpä ne murut ovat tuolla lattialla säilyneet, eivät tulleet mukaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten eivät hävinneet lattioilta lenkin aikana ;)

      Poista
  3. Niin kauniita kuvia!

    Täällä oli ihan samanlaisia ajatuksia, antaa auringon paistaa ja siivoillaan kun jaksetaan :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    -kisu-

    VastaaPoista
  4. Voi kauneus miten ihana ajatus tuo murusydän! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tuo viesti on todella suloinen! Meillä mies kyllä luultavasti käyttäisi tätä hyväkseen ja jättäisi vastaavia viestejä pölypalloina ja hiekkoina eteiseen, tietäen että sydämeni sulaisi kuitenkin :D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olisi löytää hiekkasydän lattialta - miehen jättämänä tosiaan sekin olisi hienoa :)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!