16. helmikuuta 2017

Koettakaa kestää - mun mieskin tekee niin ;)











 
 
 
 
Jos vaaleanpunaiseen kerrastoon pukeutunut - keski-ikäinen nainen kyykistelee kameran kanssa olohuoneen pöydällä, johon on levitelty terälehtiä ja makeisia saattaa miehen huumori olla joskus koitoksella. Kerran mies tunnusti, ettei voisi koko totuutta kertoa vaimostaan, kukaan ei kuitenkaan uskoisi ;).  Vaikka kuvat ovatkin vaaleanpunaisia - säästin teidät kerraston kuvilta.
 
Oikeasti olen innostunut niin, että terälehdet lentelee. Huomenna olen matkalla oppimaan uutta. Olkoon tämä retki unelman toteutuminen. Helppoa ei ollut päätöksenteko siitä, että matkaan joka kuukausi toiselle puolelle Suomea. Jännitti tietysti, osaanko opiskella enää. Vieläkin tietysti jännittää, sillä vasta huomenna istun kuuntelemassa ja oppimassa uutta. Jännittävää on myös se, että kuvaamisesta ei tule minun työni vaan se vahvistaa sitä, mitä jo nyt teen. Toivon, että oppisin tallentamaan hetken ja pysäyttämään tunteen kuvien avulla. Onnekseni kustantaja antaa minun vangita hetkiä rauhassa ja innostua.
 
Toivottakaa minulle onnea matkaan ja koettakaa kestää kuvien tänne tupsahtelua  - se kertoo vain siitä, että olen taas innoissani ;).
 
-Ilona-

20 kommenttia:

  1. Onnea matkaan. Upeita hetkiä on kuvissasi.

    VastaaPoista
  2. Innostuminen on ihana tunne. Voin niin samaistua sinuun, sillä aloitin itse opinnot viime syksynä, aikuisiällä kaukana kotoa. Matkaan opiskelupaikkakunnalle aina pari kertaa kuukaudessa muutamaksi päiväksi. Olen oppinut arvostamaan sitäkin aikaa. Ja niiden päivien jälkeen aikaa kotona.

    Olen niiiiiiin innoissani edelleen, että en malttaisi housuissani pysyä.

    Huikea tunne. Fiilis. Nauti suunnattomasti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, juuri tuolle tuntuu. Nautin - lupaan!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Annu, toivottavasti nähdään jälleen :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Ihanaa pinkkiä! Keväisiä!
    T. Pinkit kalsarit on parhaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, pinkkien kalsareiden sisällä ajatuksetkin muuttuvat sellaisiksi ;)

      Poista
  5. Oih ja voih! 😍 antaa vaan tulla lisää vaaleanpunaisia unelmia ja söpöstelyjä hempeistä kukista ja makeisista. Elämä on somaa muutenkin ja vielä ihanampaa pinkillä höystettynä. 💖
    Iloa tuleviin opintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kirjoitan ihan ylös tämän. Söpöstellään ja hempeillään 💖 Ehdottomasti elämä kaipaa sitä!

      Poista
  6. Onnea Ilona uusille poluillesi, mitä ikinä ne sitten ovatkaan<3

    Ihania kuvia eli edelleen vaaleanpunaisen valloittamana!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunaista pitää aina olla, siitä voi tulla vain hyvälle tuulelle. Ihana retki alkaa heti aamulla - tosin jo neljältä aamulla 😊

      Poista
  7. Voi miten ihanaa, tsemppiä opintoihin♡

    VastaaPoista
  8. Oih, sä elät juuri samoja fiiliksiä kuin mä tasan viikko sitten. Yllättävää kyllä, nukuin edellisen yön makoisasti, joten tee säkin niin. Äläkä turhaan jännitä, tulet huomenna huomaamaan, että kaikki siellä on ihanaa, ihan oma maailmansa, missä saa antaa oman luovuuden pursuta, eikä kukaan katso kieroon (kai). ;) I-HA-NAA päivää ja kaiken uuden jännän alkua!

    VastaaPoista
  9. Oikein paljon onnea matkaan, vaaleanpunaisin ajatuksin sinulle lähetän ❤️

    VastaaPoista
  10. Onnellista ja antoisaa matkaa Sinulle ♥ ihana tuo tarina ♥ kyllä kerrastokuvatkin olisi olleet kauniita ♥ kaikki Sinun kuvasi ovat kauneinta ♥

    VastaaPoista
  11. Onnea sinulle uusien elämysten matkaan.

    VastaaPoista
  12. Hihhih ja miten suloisia kuvia <3 Go girl! ;)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!