18. huhtikuuta 2012

Marrakech-laattoja







Tuhannen ja yhden yön sadut ovat kaapannut minut mukaansa jo hurjan kauan sitten. Olen ihaillut käsinmaalattuja laattoja ja niiden kuvioita aina matkustaessa muille maille. Hurjimus rahti Ruotsista sai laattojen valmiina tilaamisen siirtymään listalle ei pysty. Mökin saunaan kuitenkin niin tahtoisin laatoitetun maton Marokko-henkeen. Miten se supisuomalaiseen saunaan sopii siitä ei ole aavistustakaan, mutta nyt vain se on hyvä idea. Laattoja meillä on varastossa ylijäämistönä remontista ja myös remontista 70-luvulta. Nuo ikivanhat laatat ovat oranssin värisiä ja niiden ylle olen sumutellut huoletta valkoisen spray -maalin. Kuvioita Marrakech-laatoille löytyy ihan hirveä määrä, googlettamalla tulee kauniita malleja näyttö täyteen. Omani tulostin ulos ja leikkelin kirurgin veitsellä sen sabluunaksi. Pinksut ja turkoosit laatat on tarkoitus käyttää vain koristeeksi kattauksiin ja keväisiin ruokahetkiin väripilkuksi.

Saunan lattiaan harmaalle laatalle olen töpötellyt sabluunalla kuviot ja nyt alkaakin tieteellinen koe. Maali on laattojen maalaamiseen tarkoitettua Natural Stone-sävyistä maalia, mutta varoituksen sanasessa kehoitetaan maalaamaan vain laattaseiniä. Teen kestävyystestiä juuriharjalla ja mäntysuovalla ja saas nähdä kuinka käy. On toiveissa, että se kestää ja uskallan sen lattiaan laatoittaa. Myyntipuhekin on valmiina miestä varten, siis miksi ne pitää saada lattiaan, no koska sadussakin on juuri sellaiset;)

Ps. Tiimariin oli tupsahtanut ihania pikkuruisia mattoja, tunnelmiltaan juurikin Marokkolaista.

Lämpimät tuulahdukset Marokko-tunnelmista!
Ilona

17 kommenttia:

  1. Todella kivan näköisiä laattoja! Uskomatonta, että olet tehnyt ne itse. Toivottavasti menevät läpi testeistäsi ja saat ne saunan lattiaan :)

    VastaaPoista
  2. Hauska idea ja upea toteutus! Mä tykkään!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kauniita ovat - ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  5. Kauniita laattoja > ymmärrän sinua :)
    Ja hirmuisen kiva idea taas tuo laattojen kuviointi omin kätösin, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. Noita omppukynttilätouhuja laitan nyt äkkiisä :)

    VastaaPoista
  7. Minuakin himottavat Marrakech designin laatat! Olen vähän pohtinut wanted-ilmoituksen tekoa blogiini, jos vaikka löytyisi joku, jonka kanssa tekisi kimppatilauksen ja voisi jakaa rahdin puoliksi. Tosin sitä ennen pitää saada vielä mieskin rakastumaan laattoihin :D Tykkään kovasti sinun versioista, niissä on jotain herkkää, vähän niinkuin emaliastioiden kuvioissa :)

    VastaaPoista
  8. Hmm..katosikohan kommenttini...tässä uusi yritys! Minäkin tykkään Marrakech designin laatoista kovasti, mutta rahti tosiaan hirvittää, vaikka työpaikkani puolesta voisin kai saada vähän alennustakin itse laatoista. Välillä tulee jo niin epätoivoisia ajatuksia, että pitäisikö tehdä blogiin ilmoitus, että etsin kimppatilaajia, jotta rahdin voisi jakaa. Mutta sinun versiosi laatoista ovat ihania, herkkiä kuin emaliastioissa :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos laattojen maalausideasta! Taisin juuri keksiä, miten toteutan vielä tekemättä jääneet kodinhoitohuoneen ja arkieteisen välitilalaatoitukset, joita olen jo pitkään pähkäillyt...Voinko lisätä mukavan blogisi linkin tulevaan blogilistaani?

    VastaaPoista
  10. Täytyy myöntää, että sabluunan teossa meni aikaa hurjasti, kirurgin veitsellä tosin paljon helpompaa kuin mattoveitsellä. Kimppatilausta mietin itsekkin, mutta sittenkin hurjaa rahtia. Miehen tainnutus täälläkin käynnissä ja olisihan ne aidot laatat kyllä ihania ja juuri sellaiset jossa olisi ripaus vaaleansinisen harmaata, huokaus.

    VastaaPoista
  11. Villavaahtokarkki, olisi ihana päästä sinun blogilistalle, käynki kurkkimassa heti blogisi ihanuuksia.
    Ilona

    VastaaPoista
  12. Kauniit laatat ja huippuidea. Tulin heti vastavierailulle blogiisi, ja lukijaksi ja pääsit myös listalleni.

    VastaaPoista
  13. Heipä hei ja löysimpä sattumalta näin ihanan blogin. Lukijaksi klikattu ja toivotankin sinut tervetulleeksi minun blogiani seurailemaan :)

    VastaaPoista
  14. Hei! Tulin pitkästä aikaa kurkkaan postauksia! Johan on hieno idea! Hienoja laatoja kerrassaan. Olen aivan hämmästynyt ideasta! Kerrothan miten testissä laatat suoriutuivat! Iloa kokeiluihinsi!

    VastaaPoista
  15. Kauniit laatat! Mielenkiintoinen blogi, palaan lukemaan lisää paremmalla ajalla...

    VastaaPoista
  16. Kauniit laatat!
    Ja hauskat nuo omppukynttilänjalat, :)

    VastaaPoista
  17. Marrakech laattoja sa myös suomesta! :) http://www.aveo.fi/shop/fi/20-marrakech-design

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!