8. kesäkuuta 2012

Hölläillään!









Ihana aamuretki lapsen ja Neilikka-koiran kanssa päätyi meidän kaupungin kahvilan kesäterassille(kaksi pöytää valtoimenaan:). Kahdeksalta aamulla kaste kimalteli lehdillä ja kotikaupunki tuli Neilikalta haisteltua ihan kaikkineen tuoksuineen. Luksusta on kieltämättä tällainen hölläily arjen keskellä. Suosittelen lämpimästä ruohonjuuritasolla käymistä, luonto on niin valtavan kaunis. Mietin onko minullakin multaa kuonossani retken jälkeen, vaiko vain Neilikalla;)

Olen ihan hurjan iloinen saadessani kyläillä ihanien ihmisten kodeissa ja nyt kiitänkin ihania kotiensa ovien avanneita perheitä. Ihanaa on myös se, että olen saanut kodeista kuvia niissä asuvilta ja olen kovin vakuuttunut siitä, että se kuva, joka otetaan sillä tunteella ja lämmöllä on valtavan kaunis. Osa näistä kuvista löytyy Talven Taikaa-kirjan sivuilta ja osa on tulevia unelmia varten talletettu.

Ajattelin jatkaa loppupäivän hölläilyä, luulen sanan tarkoittavan kiireetöntä hyvää oloa.

Hölläillään ja jos kiristää niin höllätään:)
Ilona

11 kommenttia:

  1. Oi, mikä kukkakimppu! Voisin syödä roosaa...

    Slow life olkoon elämän mottomme, vaikka pää ylitsevyöryää ideoita.

    Kaunista viikonloppua sinulle, Ilona!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Leena, näin teemme ja odotan niin kauniin talvipuutarhasi kuvia:). Anni, ihanaa viikonlopun aikaa!
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Täällä hölläillään ainakin ihan täysillä :D
    Kumpikohan oli päivän rasittavin teko, vääntäytyä aurinkotuolista ylös vaiko äskeinen kynsienlakkaus......no, en mä ihan pelkästään näin rennostimole ottanut...ei vaan malta!

    VastaaPoista
  5. Pionit on ihan lempikukkiani, ai, miten kauniita kuvia! <3 Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  6. Pepi, kuulostaa ihalle ja kynsienlakkauskin saattaa olla uroteko:) Jenni,minustakin kaikkein kaikkein kaunein on pionin kukka ja tuoksu aivan mahtava.

    VastaaPoista
  7. Kesäaamut on parhautta :) Kivannäköinen koira teillä <3

    VastaaPoista
  8. IHANAN kesäisiä kuvia...että sitten pidän tuosta mustavalkoisesta matostasi terassilla...
    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Pionien kukintaa odotellessa... ne on niin upeita!
    Tänään on ollut todellinen hölläilypäivä, enpä muista vastaavaa ihan heti Namussa viettäneeni - ei hassumpaa :) Huomenna sitten taas hommien kimppuun, vissiin, kai...
    Mukavaa hölläilyä sinnekin!

    VastaaPoista
  10. Tulin vastavierailulle ja "taidan jäädä pidemmäksikin aikaa". :)

    Rauhalliset aamuretket ja kahvittelu on mitä parhainta. Nyt voin sitä itsekin kuukauden verran tehdä. Ihana kesäloma sallii sen!

    Pitääpä kurkistella tarkemmin kauniiseen blogiisi. Mukavaa sunnuntai illan hölläilyjä. :)

    VastaaPoista
  11. Minä olen hölläillyt pari päivää ihan valtoimenaan, kun huomenna menen polven tekonivelleikkaukseen. Oli pakko hiukan varoa, ettei tule ihovaurioita ennen leikkausta. Mutta sitä ennen kerettiin pikkaisen laittaa pihaa :)!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!