11. lokakuuta 2012

Vihdoin kädessäni!










Tänään on ollut melkoinen päivä. Ihan hurjan hieno tunne on vallannut tämä naisen aivan kokonaan. H-hetken toteutumiseen on tehty hurja määrä töitä. Talven taikaa-kirjan sata ideaa on toteuttu menneen talven aikana antaumuksella ahertaen. Hymyilen selatessani kauneimpia koteja ikinä, kiitos jokaiselle ihanaiselle kotinsa ovet avanneelle. Kotien tarinat tekevät sivuista unohtumattomat.
 
Voitte kuvitella tunteen, joka syntyi tänään seuratessa sivujen liittymistä toisiinsa. Sillä hetkellä kun sain kääntää ensimmäisen kannetetun kirjan auki oli huikean jännittävä. Olen itsekkin hämmästynyt tämän kirjan koosta. Se on todellakin valtava. Nyt minun on aika kiittää kaikkia tässä härdellissä mukana olleita Leenaa, Iida- Emiliaa,  Anria, Mallaa ja Camillaa. Halaus teille kaikille, minulle on kunnia saada teidät mukaan kirjan sivuille. Niiata niksautan samalla taittajalleni, joka lukee jo ajatuksiani, kiitos Maarit. Tärkein kiitos lähtee matkaan jokaiselle kirjan lukijalle. Toivon sinun saavan kirjasta hurjan määrän ideoita ja ajatuksia. Toivoisin, että kirjan luettuasi viimeiselle sivulle saakka hymyilisit ja muistaisit kirjan aina.
 
Kirjat sujahtelevat kaikille ennakkoon niitä tilanneille aivan hetken päästä ja jään odottamaan jännityksellä kommenttejanne kirjasta.

Ps. Kuvissa vilahtavaa Harria kiitänkin kirjan sisällön säilyttämisestä omanlaisenaan ja niistä kaikista Ihanaa sanoista, jotka kirjaan jäivät pönöttämään.
 
Niin iloisena toivottelen ihanimpia lukuhetkiä!
Ilona

36 kommenttia:

  1. Ihanaa! Nyt odotus muuttuu ihan kohta todeksi! Kiitos Ilona ja koko poppoo!!

    VastaaPoista
  2. Onnea Ilona! Jeeee! Voin vaan kuvitella, miten huikea tunne :) Tilauksessa on, taidan saada sen sitten loppukuusta :)

    VastaaPoista
  3. Jihuu, täälläkin odotellaan!

    VastaaPoista
  4. Voi Ilona Ilona , ihanata...Kohta minullakin uunituore kirija käsissä ja nuuhkin autuaana sen tunnelmia :)

    VastaaPoista
  5. Täälläkin jo innolla odotellaan, siitä on jo niin akuan kun tuon ennakkotilasin :)
    Minäkin katsoin tuota lavakuvaa, että ONPAS SE ISO :D

    Jatka nauttimista, olet tuon tunteen ansainnut!

    VastaaPoista
  6. Onnea! Ymmärrän sydänalasi jyskeen, kaikki muutkin odotamme kirjaasi innokkaana, mutta onhan se sinulle kuin oma lapsi...
    Minullakin vino pino tilauksia odottamassa!

    VastaaPoista
  7. Oi oi vieläkö saisi kirjaa tilata ?

    T Nina

    valkoisiahelmia.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Oi, ihanaa, toivottavasti näen sen itsekin pian. Kiitos Ilona. On ilo ja kunnia saada tehdä kanssasi töitä!
    Maarit

    VastaaPoista
  9. Onnea, onnea :)

    Voin kuvitella tunteen, kun pitkä odotus palkitaan! Itsekkin odotan jo malttamattomana kuin pikkulapsi :)

    Ps: Taisi siellä härdellissä pikkasen mukana olla Pilvenhattarakin ;)

    VastaaPoista
  10. Paljon, paljon onnea! Voin kuvitella tuon tunteen, kun pitkä odotus palkitaan. Itsekkin odotan kirjaa malttamattomana kuin pikkulapsi konsanaan :)

    Ps: Tais siellä härdellissä pikkasen pyöriä mukana Pilvenhattarakin ;)

    VastaaPoista
  11. Upealta näyttää! Onnea Ilona!

    VastaaPoista
  12. Upealta näyttää. Onnea Ilona!

    VastaaPoista
  13. Kirjahan on ihan tajuttoman kokoinen :)

    Nauti, Ilona, nauti!

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea,varmasti mahtava tunne,kun urakka on valmis ja kirja kädessä.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  15. Jee! En malta odottaa omaa kirjaani. Muuten, oletko laittanut viestiä eteenpäin mun omasta painoksesta?
    Kirja näyttää tuossa lavalla aivan valtavalta...ehkä kuva hämää?
    Jännityksellä sitä odottelen.

    VastaaPoista
  16. On suuri kunnia olla mukana, joten kiitos kuuluu sinulle <3

    VastaaPoista
  17. pian pian kirja kolahtaa jo
    postiluukkuun!!! iso kiitos maaritille jonka kotiin pääsemme myös kirjassa kurkistamaan

    VastaaPoista
  18. unohditko kenties mainita kiitokset IIDA-EMILIALLE ? hänen kodin vuoksi ostin kirjan.

    VastaaPoista
  19. Iida-Emilian ihana koti on kirjan sivuilla ja lämmin kiitos jokaisesta tunnelmallisesta hetkestä hänelle ja perheelle:) Kirjaa voi tilata sivun vierestä löytyvistä puodeista itselleen.
    Ilona

    VastaaPoista
  20. Täällä myös odotellaan kirjaa malttamattomana, ihana se on varmasti <3

    VastaaPoista
  21. Onnittelut Ilona vielä tätäkin kautta! Hienoja kuvia työvaiheista, olet kyllä taitava <3

    VastaaPoista
  22. Huikealle näyttää ja tuntuu!:)Ihanaa olla mukana luomassa taikaa tulevaan talaveen <3

    VastaaPoista
  23. Onnea kovasti! Minäki nyt haluaisin ton....

    VastaaPoista
  24. Onnea Ilona!
    Toivottavasti ensiviikolla saan sen, olisi aikaa.
    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  25. Onnea! Varmaan upea tunne oli :)
    Ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  26. Anri laitoin vielä viestiä matkaan menemään Harrille yhdestä kappaleesta:). Olen ihan vallan iloinen kodeista joiden ovet saan teille kirjassa avata. Viimeiset tunnit olen käyttänyt etsimällä niistä aina uusia ja ihanimpia ideoita.
    Halaus kaikkein isoin kiitokseksi!
    Ilona

    VastaaPoista
  27. Huh-huh huikean hienoa ;o)...Suuret onnittelut sinulle...olet uskomaton taiteilija...sisustustaiteilija. Lämpöisin haliterkuin Koivumäen Leidi. Ihanaa vkonloppua teille!

    VastaaPoista
  28. Voi paljon onnea! :)

    Minä olen ilmaissut äidille toiveeni kääriä kyseinen kirja joulupaperista aattoiltana...

    VastaaPoista
  29. Onnea paljon! Varmasti upea tunne :)

    VastaaPoista
  30. Onnea Sinulle uuden kirjan synnyttämisestä!

    Seuraava ilo onkin meillä, kun kirja tipahtaa postiluukusta ja saamme nauttia ihanasta kirjastasi♥!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!