21. tammikuuta 2013

Kookoksen tuoksuja!


 
 
 
 
 
Meillä on koko viikonlopun ajan tuoksunut ihanasti kookokselle. Olen jäänyt ihan koukkuun Hanartin maahantuomiin kookosmaaleihin, jotka eivät haise muulle kuin kookokselle. Värikartta on aivan mahtavan herkullinen, kaikki karamellivärit oli kokeiltava läpi. Tähän hätään en löytänyt muuta pensselöitävää kuin käpyjä, kynttilänjalkoja ja Thaimaan lämmöstä kotiin kantamani Ei näe pahaa-apinan. Pastilliset  sävyt  näyttävät juuri tänään hyvälle. Värikartasta käytin sävyjä Kissankäpälä, Laventeli ja Kanerva.
 
Kokeilin myös kuvausta pahvisuojuksen läpi. Linssin kokoiseen pahviläpyskään leikkasin pikkuruisen sydän reiän ja omituista se todellakin toimii. Nyt minulle kyllä saa nauraa ihan vapaasti, onhan tämä vähintäänkin koomista.
 
Kipaiskaa kurkkimassa Wilhelmiinan upeita uutisia täältä. Tämä  hänen uusi kirjansa on ehdottomasti saatava omaan hyllyyn painotuoreena. Olen jo pitkään ihaillut Wilhelmiinan käden jälkeä ja aivan mahtavaa on olla hänen kanssaan yhdessä tulevassa seikkailussa mukana.
 
Nyt täytyy valjastaa keittiö leipomuksille. Kokeilkaa tekin tätä Sydänsurujen kakkureseptiä.
 
Tuoksuvaa viikkoa toivotellen!
Ilona
 
 
 

5 kommenttia:

  1. Aika jännän kuulosta maalia! :)

    Ja hei nyt kun aloit askarteleen paskarteleen tollasia linssiläpysköjä niin pistäpä googleen custom bokeh niin löydät ohjeita joilla saa vielä kivempia kuvia. ;)

    VastaaPoista
  2. Heh, enpä ole ennen tuoksumaaleista kuullutkaan!

    VastaaPoista
  3. Oi, tuonne täytyykin käydä kurkkimassa. Ihanan omituinen tekniikka. Maali on kyllä oikein ihanuus tällä kelillä kun ei pihalle maalailemaan pääse:)
    Ilona

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!