26. helmikuuta 2015

Pitkä matka











Jäin miettimään kirjoitettuja sanoja, jotka muovautuvat lauseiksi ja lopulta nivoutuvat kirjoiksi. Minulla on vuosien aikana ollut onni olla mukana kirjoittamassa kolmeentoista kirjaan sivuja. Ensimmäisestä kirjastani en löytänyt enää kannen kuvaa. Sen ilmestymisen muistan kyllä aina yhtä elävästi - onnen kyyneleet olivat herkässä.
 
Päätös kirjoittaa kirja tarkoittaa minulle sitä, että rakennan vuoden ajan sivuja suunnitelmien mukaan. Ihanat vierailukohteet tekevät sitä omilla tahoillaan - kiitos jokaiselle teille, upeita matkoja on matkattu kanssanne. Kokonainen-kirja oli melko itkuinen matka - tarinat sen sivuilla ovat aitoja, enkä edelleenkään voi kahlata sen sivuja pyyhkimättä silmiäni.
 
Tämä kirjoitus ei tarkoita kirjoittamisen lopettamista - vielä. Tänä vuonna varmasti päivänvalon näkee uusi kirja. Päätös siihen on syntynyt jo vuosi sitten. Iloinen olen kustantajan pyytäessä sitä. Lupausteni jälkeen laitan kirjan kannet kiinni - muistan niitä jokaista lämmöllä, niiden sivuille olen jättänyt merkin elämästä ja olen siitä onnellinen. Jokaisen lukijan toivon muistavan aina lukemansa sivut - olen niin iloinen sinun lukiessa kirjoittamiani sanoja.
 
Ilona
 
 


15 kommenttia:

  1. Mä odottelen sitä kirjaa, missä erilaiset karavaanari-ihmiset availevat liikkuvien kotiensa ovia ;) Tosin ainut "vaatimus" mulla kirjan ostoon olis se, että ei olis ihan tehdastekoisen näköisiä kulkupelejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea - sellainen kirja olisikin upea :)

      Poista
  2. Kivaa että olet ajatellut vielä kirjoittaa lisää ja Mimmin idea kuuloistais kyl hauskalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sivuja tulee vielä varmuudella - sen jälkeen tuleva tauko ei toivottavasti kestä loppuelämää :)

      Poista
  3. Minulla on INNOSTU & ONNISTU ja Unelmien piilopaikka ja rakstan niitä kahta kirjaa yli kaiken.
    Monica blogista MINA TVÅ HEM

    VastaaPoista
  4. Minäkin odottelen lisää upeita kirjojasi.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne myös rentouttavia viikonlopun päiviä :)

      Poista
  5. Kiitos kaikista kirjoista, joilla olet antanut ihania hetkiä sohvan nurkassa haaveiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unna sinne -sohvalla haaveilu kuulosti juuri hyvälle.

      Poista
  6. Uskomattoman hienoja kirjoja täynnä elämää ja tunnetta!
    Itselläni kirja ollut haaveissa jo vuosia ja aion sen vielä toteuttaa!
    Aurinkoista viikonloppua ja mimosan tuoksua tuulen mukana täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti kirja kannattaa kirjoittaa - olisipa ihana törmätä siihen.

      Poista
  7. Kirjat ovat upeita kerta toistensa jälkeen, kiitos niistä ja on ollut myös iso ilo tehdä yhteistyötä kanssasi!

    T. Katja / Willalemmelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja kiitos sinulle, sivuille sujahtaa varmasti teiltä jotain ihanaa :)

      Poista
  8. Hieno kokoelma, voi olla ylpyä itsestäsi. Kaikista kirjoistasi huokuu ilo ja positiivisuus. Kokonaisestakin, vaikka se sisältää rankkoja tarinoita. Kirjan valmistuminen on työläs prosessi, mutta lopputulos on aina seesteinen ja kaunis, se kertoo työn ilosta ja ammattitaidosta.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!