19. heinäkuuta 2015

Täydellisen kesäpäivän hetket





Meidän täydellinen kesäpäivä alkoi suolaisilla pisaroilla Kotkassa. Jos minulle joku olisi aamulla kertonut meidän lapsen löytyvän ravintolan keittiöstä hääräilemästä en olisi uskonut. Meidän yöpymisen oli Katja järjestänyt purjeveneeseen, joka löytyi laiturin päästä. Meille järvien läheisyydessä asuville pelkkä matka veneelle sai hymyn huulille.
 
Restaurant Meriniemen chef Helmut Rauniaho oli antanut meille poikkeusluvan kurkkia annosten nousemista ravintolan vieraille. Tällaisilla tavallisilla pulliaisilla ei ollut mitään hajua siitä, kuinka kiire ja kuuma keittiössä voikaan olla. Minä epäilin koko päivän olevani keskellä elokuvaa. Ravintolassa herkuttelun jälkeen Katja Kuusinen nappasi meidän kokkiurasta haaveilevan pienen miehen mukaansa ja voin kuvitella tuon kokkikolmosen muistavan hetken ikuisesti. Samalla kun Katja opasti pikkukokkia annoksen tekemisessä - hillittömän huumorin omaava henkilökunta kannusti taustalla.
Myöhään iltaan saakka venynyt vierailu jää meidän perheen kauneimpiin kesämuistoihin - se on varmaa. Jos pitäisi nimetä jokin paikka jonne haluaisin palata - se olisi ehdottomasti Meriniemi.
 
Auringon laskiessa meidän kolmikko istui Katjan veneellä. Kukaan ei tahtonut laittaa silmiään kiinni, etteivät kauniit hetket vain menisi ohi. Laineiden liplatukseen nukahtajat heräsivät aamulla lokkien iloiseen mekastukseen. Tätä päivää ei aivan heti päihitä mikään - ikuisesti jäävät elämään hetket.
 
Kiitos Katja ja Meriniemen metka väki!
Ilona, Janne ja Pietu
 
Ps.Pietu jo suunnittelee kesätyöpaikkahakemusta sinne ;)
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Sano muuta - oli säätiedotus luvannut hurjan huonoa keliä - onneksi ei pitänyt paikkaan :)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!