4. tammikuuta 2016

Ajatuksia laihduttamisesta


Kirjoittelen tänään laihduttamisesta - en yleisellä tasolla vaan siitä, mikä minusta osuu kohdilleen. Minusta kaikki on pitkälti puhdasta matematiikkaa. Jokaisessa pussissa, jonka tyytyväisenä tyhjennän lukee herkkuihin kätketty kalorimäärä. Jos lasken päivässä tarvitsemani kalorit ja lasken syömäni kalorit pitäisi onnistuneen lopputuloksen tuoda tullessaan katoavia kiloja.
 
Eihän se nyt niin yksinkertaista ole - tiedetään, tiedetään ;). Paino ei aina putoa vaikka päällään seisoisi. Välillä ja joskus jatkuvastikin on tehnyt mieli kimmota kahvakuula pihan perille ja repiä verkkarit palasiksi. Kirjoitankin tähän ylös kaiken, jonka uskon vaikuttavan ainakin omaan motivaatioon. Nämä ovat siis minun kokemuksiani - joku saattaa olla ihan muuta mieltä. Tämä kirjoittelija yrittää täällä ryhdistäytyä lomarepsahduksista. Ratsu Reimakin (lue kuntopyörä) on kaivettu pölyn seasta. Juuri katselin kaloreita kuluneen kahden banaanin verran kahdenkymmenen minuutin hikisellä retkellä Reimani kanssa ;).
 
Minusta siis...
...tunnin välein työpisteeltä nouseminen ja pieni hyppelö pitää aineenvaihdunnan liikkeellä.
...nopea sykkeen ylös vetäminen ja taas takaisin palauttaminen polttaa rasvaa tehokkaasti.
...kaloreita laskemalla voi laihtua - ensin se saattaa sattua, mutta sen jälkeen siihen tottuu.
...liikunta vie mennessään myös sohvaperunan.
...veden juonnilla käynnistyy aineenvaihdunta.
...aineenvaihdunnan käynnistyminen auttaa laihtumaan.
...hiilihydraatteja saa syödä.
...alussa kannattaa olla melko ehdoton - herkkupäivä kerran viikossa ei anna lupaa syödä kerralla viikolla hukattuja kaloreita.
 
Vähäkalorisista olen löytänyt muutaman ihan lempparin, joita suosittelen kokeilemaan. Leivän ystävän armahtaa Ruthin revittyjen pieni kalorimäärä. Makean kaipuuseen saa hörpätä ilman tunnontuskia Marlin sokeritonta Juissia.
 
No, mutta täällä on ryhtiliike käynnistymässä. Tänään kuntopyörä ja huomenna uimaan. Ei enää suklaata, ei hampurilaisia - ei ainakaan pariin viikkoon.
 
Tsemppiä sinne samoissa ajatuksissa pyöriville,
Ilona



15 kommenttia:

  1. Vain se viimeinen motivaation hippunen kun löytyy, niin kaikki onnistuu... Sitä etsiessä uuteen vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta - joskus kai repsahdus on sallittua ja herkkuhetket arjen piristystä :)

      Poista
  2. Taatelit ovat oiva karkin korvike myös.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi niitä pitää lähteä metsästämään - heti tänään. Myönnetään heikko kohta täällä on makea - suklaata voisi suuhun sujautella ihan jokaisena päivänä ;)

      Poista
  3. Tsemppi! Upeasti on sulta kilot karisseet :)
    Nyt on minunkin lähdettävä liikkeelle ja katsottava mitä suuhunsa laittaa, joudun kokeisiin sokeriarvoista😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos Hanne - nyt täytyy tämän naisen vain antaa itselleen kurinpalautusta, ettei puntari ylläty.
      Tsemppiä sinne lenkkitielle!

      Poista
  4. Täällä mennään samoissa mietteissä. Tein jopa uudenvuoden lupauksen, että juon vettä enemmän. Kuntopyörän selkään en ole vielä noussut, mutta ahkerasti olen joululahjaksi saamaani hulahulavannetta pyörittänyt. Ja tällä viikolla menen toistamiseen uuden harrastuksen pariin. Kirjoitan siitä joskus blogissa, kun olen enemmän päässyt harrastukseen sisään.
    Hyvinvointi on myös kurinpalautusta :)
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska tuo vanteen pyöritys - kerro ihmeessä blogissa. Kurinpalautus on hyvä sana alkaneelle vuodelle. Sillä suunnataan Tuula uuteen vuoteen ;)

      Poista
  5. Niinhän sitä moni kamppailee makeanhimon kanssa varsinkin näin joulun jälkeen ja itse asiassa minäkin voisin olla kokonaan ilman pizzoja, hampurilaisia, sipsejä ja kaikkea lihottavaa suolaista, myöskään mitkään makeat leivonnaiset eivät koukuta, mutta salmiakki varsinkin liitulakut ja kingkongpäät ovat mun herkkuani enkä meinaa päästä kaupan karkkihyllyn läpi ellen osta niitä... Joten aina silloin tällöin irtaudun makeahimostani pitämällä noin kuukauden tauon kaikesta karkista ja sitten syön hyvää kerran viikossa... nyt täytyisi taas pitää kyseinen tauko ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tiedän tunteen karkkihylly ihan huutaa nimeä ohi kävellessä - pitäisikö muuttaa reittiä ja kahlata pesuainehyllyn läpi :)

      Poista
  6. Tsemppiä sinne ja tsemppiä tänne myös mulle :)

    VastaaPoista
  7. Samoissa ajatuksissa täällä! Maanantaina taas ruotuun, tänään tulee lapsenlapset ja luvattu mennä burger kingiin , auts! Mutta muuten mennään terveellisesti!
    Tsemppiä <3
    -Päivi-

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!