6. heinäkuuta 2017

Unelmien tapetti kuvattuna - ehkä ;)















Kesällä omassa makkarissa on vain valkoisia vuodevaatteita - ehkä sellainen ikkunasta hulmuava kesätuuli, ruusun tuoksu ja puhtaat valkoiset lakanat-  ajatelma ovat syynä tähän. Syyssateilla hairahdun varmasti värillisiin lakanoihin ja tummempiin sävyihin.

Täällä on myös aloitettu pohdinta siitä, mitä uuteen kotiin tahdon viedä mukanani. Oikeasti tahdon varmasti viedä kaikki - joihinkin vanhuksiin on kasvanut jo pitkä tunneside. Talon suunnittelu ei kuitenkaan ole niin yksiselitteistä - en voi kasvattaa jokaista seinää pöytäni tai antiikkisen "romuni" vuoksi, hassua ;). Tähän mennessä olen saanut intettyä jo lisää tilaa lasikuisteilta, joista toinen on viileä kuisti.

Makkarista mukaan pääsee varmasti seinällä tärkeilevä vanha kattorosetti, joka on liimailtu lankkutaustan päälle. Hellyttävä kapistus on sopivan rujo. Olen pohtinut myös kovin lujaa tapettivalintoja ja miettinyt voisiko tapetin kuvata itse - tai lähinnä sitä, miten kuvata unelmien tapetti. Sen pitäisi olla sopivan hillitty, mutta samalla rosoinen. Kaksi alimmaista kuvaa voisi olla sellaisia, joiden kanssa voisin haaveilla talvellakin kesästä. Tosin tapetista haluaisin rosoisemman eli ehkä rypistelen kuvan ja kuvaan sen sitten uudelleen tapettiversioksi. Sopivan patinan saamiseksi ajattelin myös lorauttaa hieman teetä paperitulosteen päälle. Jää nähtäväksi, millainen sotku tästä kokeilusta tulee ja päätyykö jokin testaus tapetiksi asti.

Nyt tämä haaveilija lähtee kesäjuhlia järjestelemään ja kuvaamaan ihania tunnelmia pienen järven rannalle.

Ruusujen tuoksua sinne,
Ilona



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele - taivekattojen alla pikkuruinen huone ;)

      Poista
  2. Alemmassa kuvassa on tuo puupinta taustalla, jotenkin se sykähdyttää enemmän. Kiva nähdä mihin loppuratkaisuun päädyt.
    Ihania juhlia ja oikein mukavaa loppuviikkoa Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä Outi, vielä vähän patinaa päälle ja on tarpeeksi rujo ;).Ihania viikonlopun päiviä sinne!

      Poista
  3. Kaunis makkari. Hyvää ja kesäistä viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kaunis onkaan tuo makuuhuone <3 Mieli tekisi hypätä sänkyyn kesäisille päikkäreille :) Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!