30. joulukuuta 2017

Seikkaillaan tulevana vuonna!



Kulunut vuosi on muuttanut elämän suuntaa. Vuoden arkipäivistä tuli yllättäen niin jännittäviä, etten olisi malttanut mennä nukkumaan. Tiukimmat valokuvaajat saivat minut näkemään asiat eri tavalla - huomaamaan, että siellä varjoissa on aina valokin. Oma valokuvaamo täyttyi pienistä ja suurista kuvattavista. Vuoden varrella otettuja kuvia voi jo poiketa kurkkaamassa täällä.  Ensi vuonna toivon tallentavani kauniita hetkiä ja unohtumattomia ihmisiä. Jokainen hetki on mielestäni tehty talletettavaksi.

Uuden vuoden kujeet alkavat heti tammikuussa ihanien kotien ja kuvattavien kanssa. Uskon vahvasti myös jännittävään työhön, jonka saan aloittaa jo pienestä tytöstä saakka ihailemani taitavan kanssa. Jännitystä ilmassa - siis tänäänkin.

Kiitos teille sinne jokaiselle menneestä vuodesta, tehdään seikkailu tulevasta ja nähdään joko siellä tai täällä.


Ihanaa Uutta Vuotta

Ilona

1 kommentti:

Ihanaa olisi lukea viestisi!