16. toukokuuta 2018

Kuisti, eteinen, tuulikaappi, veranta...








...mitä näitä nyt on ;). Kotiovi johtaa meillä tänne. Kuvasta jää puuttumaan arkinaulakko, jonne takit sujautetaan. Kengille jää tilaa naulakon alle. Nyt todellisuus on se - että kaikki hiekka pihalta kulkeutuu juuri tähän huoneeseen. Suljen kuitenkin silmät hiekkakasoilta, sillä olisi hurjan tylsää ajatella vain niitä. Keskityn mielummin mansikan syöntiin.

Ihailen vanhojen huviloiden tunnelmaa - ja se kaiketi näkyy täällä. Jonkun mielestä valinta saattaa olla tylsä, mutta minä vain tykkään siitä, että tuntuu huonekorkeuden kasvaneen. Paneeli on ostettu täältä.  Voimaa panEelin rinnalle tuo mustat pariovet, joiden valinta pelotti loppumetreille saakka. Koko kodissa on ne pahamaineiset mustat ovet. Onneksi rätti on keksitty ;) Pariovet ostettiin Jeld Weniltä. Vaikka malli on äärimmäisen perinteinen, musta tekee niistä särmikkäät.

Loppuen lopuksi elämässä pitää olla tähtihetkiä roppakaupalla. Halusin, että aina kotiin tullessani kävelen tähtien päällä. Tällaiselle vaaleanpunaisten lasien läpi maailmaa katselevalle naiselle ne sopivat. Laatat ostin Minnalta Floorialta.


Tänne ei aluksi pitänyt tulla pöytää, mutta aamuaurinko päätti toisin. Aamukahvilla voi katsella läheiselle järvelle ja aloittaa aamun parhaassa seurassa ;).

Tähtihetkiä sinne,  Ilona


3 kommenttia:

  1. Tuo laittia on aivan ihana ja ihanaa on kyllä muutenkin. Saatan muuttaa teidän verannalle :D

    VastaaPoista
  2. Tule vaan Outi - ihanaa olisi, hommaan mansikoita ;)

    VastaaPoista
  3. Voi että on kaunista ja kuvauksellista :) Olisipa itselläkin tuollainen veranta!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!