11. heinäkuuta 2018

Yö karhujen kanssa










Huomaan meidän ohittavan kyltin, joka varoittaa kulkemisen olevan omalla vastuulla. Hieman jalat täristen suuntaa hiljainen joukko kohti suolampea aivan Venäjän rajamailla. Vain korpin varoitusääni särkee hiljaisuuden. Sydän pamppailee jännityksestä, sillä tiedän ympäröivissä metsissä olevan karhujen joukon tietävän meidän olevan juuri nyt tällä polulla. Vihdoin päästään kuvauskopin ovelle. Äänettömästi valmistaudutaan siirtämään kamerat kuvausreikiin. Objektin ympärille kiristetään tiiviisti pussi, joka suojaa ihmisen hajun karkaamisen luontoon. Lokit miehittävät suolammen maaston. Ilman täyttää siivekkäiden äänet.

Kuluu tunti, toinen ja kolmaskin. Epäilen, ettei tänä yönä kameraan tallennu lokkien lisäksi yhtään eläintä. Kolmen tunnin jälkeen taivaanvuohen äänet hiljenevät, pikkulinnut häviävät ja lokit katoavat metsään. Tähän hetkeen sopisi jännitysmusiikin piinaavimmat tahdit. En uskalla liikkua, ettei ääni karkottaisi pois eläintä, jonka kerrotaan kantavan 360 eri nimitystä. Eräopas kertoo jokaisen kylän antaneen karhulle uuden nimen. Karhu - sanan lausumisen uskottiin olevan kutsu metsien valtiaalle.


En unohda koskaan hetkeä, jolloin karhuemo saapuu suolle kolmen erauspentunsa kanssa. Se nousee takajaloilleen todetakseen maaston turvallisuuden. Se ei tiedä piilossa olevista vaan luottaa vaistoonsa. Pelkään sulkimen äänen paljastavan paikalla oloni. Uskallan silti rikkoa täyden hiljaisuuden. Pian perheen hävittyä takaisin metsiin jatkuu luonnon oma jännitysnäytelmä. Paikalle saapuu naaraskarhuja ja uroksia. Toinen uros väistää toista, arvojärjestys on päätetty jo ennen tätä hetkeä. Yön tunteina suolammen rannoilla vieraili 14 karhua. Karhujen lomassa syöksähteli paikalle saapuneita merikotkia. Parhaimmalla hetkellä niitä oli reilut kymmenen. Tunnelma oli sanoin kuvailematon.

Meni hetkiä, jolloin en uskaltanut hengittää - en liikkua tai edes ajatella, miten lähellä nämä upeat eläimet ovatkaan. Usvan noustessa suolammen pinnalta oli aika lähteä. Jälleen pelkokerroin tiivisti hengitystä. Oli vain luotettava oppaaseen ja siihen, että karhu ei koe lähtijää uhkana. Lähtöhetkellä tavoitti kolme karhua katsellaan. Takajaloilleen nouseva uros saatteli polulta avautuvan näkymän. Pelkäsinkö, todellakin pelkäsin - silti en vaihtaisi hetkeäkään. Karhu kunnioittaa ihmistä pakenemalla. Sen äärimmilleen kehittyneet aistit kehottavat väistämään. Uskon, että en koskaan enää tapaa karhua, sillä se tarkkailee sinua vain kaukaa - vaikka olisikin lähellä.


Ilona

16 kommenttia:

  1. Varmaan mahtava kokemus ja hienosti kerrottu ja kuvattu jännittävistä hetkistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin saa nipistää itseään - miettii väistämättä olinko oikeasti tuolla :)

      Poista
  2. Huima kokemus, kiitos, että jaot sen tänne. Aivan upeita kuvia <3

    VastaaPoista
  3. Vau, mikä tarina! Itsekin haaveilen pääseväni joskus vielä kuvaamaan karhuja kojusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen, paras mahdollisuus nähdä karhut on juhannuksen jälkeisellä viikolla :)

      Poista
  4. Oi mikä kertomus ja jännitysnäytelmä aivan nenäsi edessä...huh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan uskomaton tunnelma, hyvä - että uskalsin hengittää ;)

      Poista
  5. Varmasti jännittävää ja hieno kokemus.

    VastaaPoista
  6. Huiiii kyllä oli jännät paikat. Mahtavia otuksia nuo karhut, mutten en kyllä haluais nähdä noin läheltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ajatus siitä, että karhut aina väistävät ihmistä on helpottava. Kunnioitus kyllä tuota eläintä kohtaan on valtava.

      Poista
  7. Upeasti kerrottu jännitysnäytelmä kunnioitetuista suurpedoista, ehkä kyseessä se kaikkein komein! Kiitos! =) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!