31. lokakuuta 2016

Arvotaan yksi Pate ;)





No, mieluusti tekisin niin, mutta kuitenkin arvotaan vain kirja - tosin tämän kirjan edestä vain- sanan voi jättää huoletta pois. Pate Ikurista (Pauli Mustajärvi) - kirja arvotaan kaikkien tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken.

"Arvostan sitä, että käyttöesineissä näkyy käytön jälki. Elämä saa ja sen pitääkin näkyä niin esineissä kuin ihmisissä."

Oikeastaan kirjan meillä halusi lukea mieheni, mutta kävikin niin, että upposin itsekin sen sivuille. Tämä kirja on ahmaistava kerralla - siinä siis syy haukotuksiini seuraavana päivänä. Kuvissa on samaa voimaa kuin kirjan teksteissäkin - upeaa särmikkyyttä! Sivujen lukemisen jälkeen arvostaa miehen uraa entistä enemmän.

"Olen usein keikkaputken päätteeksi ajanut suoraan Mustajärvelle. Siinä tapahtuu jotain maagista. Tulee syvä vapautumisen tunne, hartiat tippuu alas ja on taas helppo hengittää."

Kirja ennättää voittajalle vielä isäinpäiväksi ja arvonta kestää perjantaihin saakka. Kirjan voittajalle lähettää Docendo-kustantamo. 

 -Ilona-

Yhteistyö Docendo-kustantamo
 
Kirjassa kirjoittavana apuna on toiminut tiedottaja Tina Finn ja kirjan huikeasta kuvituksesta vastaa Mustajärveä jo reilun vuosikymmenen ajan kuvannut Harri Hinkka.

Graafinen suunnittelu Pekka Sell

71 kommenttia:

  1. Voi tää oliskin loistava isänpäivälahja omalle isälle! Mukana siis arvonnassa. lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Tää kirja on taatusti rock! Mukana arvonnassa! sluokomaa(at)gmail.com.

    VastaaPoista
  3. Tahdon sen tosiaan...😉 eli mukana! smpuranen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana, ois hyvä isänpäivälahja��

    VastaaPoista
  5. WAU!!! Ehdottomasti arvonnassa mukana! mpuumalainen71@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Vau! Arvonnassa mukana. :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Isänpäivälahjaksi täydellinen!
    Laura.toimela@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  8. Voi Pate! Tuo kirja olisi niin ihana saada ❣️

    VastaaPoista
  9. Henna28
    Osallistun arvontaan, tämän kirjan isäni haluaisi lukea ja nyt vain pidän peukkuja. Paras arvonta ikinä.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Voi Pate ❣️ Ihana olisi saada tuo kirja ☀️

    VastaaPoista
  11. Vau!!!Tämä olisi mieluinen lahja rock-henkiselle miehelleni 😊 Mukana arvonnassa!
    ou.68@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Hyvä isänpäivä lahja avopuolisolleni.voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana tottakai...itselleni kirjaa haaveilen

    VastaaPoista
  14. Todellakin mukana arvonnassa.😊 anu.tuulia.saarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kiinnostaa kyllä. Mukaan arvontaan!
    Nina
    ippenpippen72@suomi24.fi

    VastaaPoista
  16. Tämä olisi kiva lukea (tai antaa miehelle isänpäivänä ja lukea hänen jälkeensä).
    susak_78@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Olisipa hieno lahja miehelle, joka asustaa samoilla seuduilla kirjan päähenkilön kanssa. anne.jrvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana ollaan! :)
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  19. Pakko olla mukana! Vaikka hukkasinkin kirjahyllyt ja melkein kaikki kirjat, niin kyllä tänne yks Pate aina mahtuu 😉👍🏻

    VastaaPoista
  20. Mikä olisi parempi isäinpäivälahja puolisolle kuin Ikurin turpiinin hiano opus:)

    VastaaPoista
  21. Todellakin mukana arvonnassa!

    Terkuin, Mira
    Prinsessajuttu blogista

    VastaaPoista
  22. Mukana ehdottomasti. Mieheni toivoi tätä kirjaa lahjaksi enkä sitä vielä synttärilahjaksi ostanut vaan päätin jättää sen isänpäivään. Mielenkiintoinen kirja varmasti,jotta sen voisi itsekin lukaista. hannelejalasaho@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa! Olisi ihana pukinkonttiin äidilleni ☺️

    VastaaPoista
  24. Mies tykkäisi tästä. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Arvonnassa mukana. Onhan Pate historiankirjoihin jo itsensä saavutuksillaan saanut.

    VastaaPoista
  26. Kyllä yks Pate viel mun kirjastooni mahtuis😆 oon moniruokanen kirjojen suhteen..sisustuskirjojen lisäksi myös elämäkerrat kiinnostavia😍

    VastaaPoista
  27. Mukana. Ja ihan itselle toivoisin ♡

    VastaaPoista
  28. Tuo olisi hyvä lahja - itselleni. Mukaan siis arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Isänpäivälahjaksi antaisin. Mukavaa alkavaa marraskuuta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Minulla kun isää ei enää ole, niin antaisin kirjan tädilleni, joka on suuri Pate fani :)
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Faijalle olisi niin passeli lahja, kun tuontyylistä musiikkia kuuntelee hän mielellään!
    melluysikasi@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukaan kirjaarvontaan ja olisipa sopiva isänpäivä lahja . Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Hyvä isänpäivä lahja. Mies tykkää lukea elämän kertoja.
    sanna_yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Jes, se on sinä. Jos ei tässä arvonnassa onnetar suosi niin saattaapa joutua ostoksille. Tää ois enemmän kuin hyvä j.lahja anopille, Paten suurelle fanille.
    Sas kattoo kuin arvonnassa käy, lähteekö kirja anopille?
    Jätän lopputuloksen onnettaren huomaan:)

    VastaaPoista
  35. Joululahjaksi tyttärelle menisi, jos kirjan voittaisin..:)

    VastaaPoista
  36. Lahjaksi menisi! Wow!
    Kristiina

    Oonjustiina
    @gmail.com

    VastaaPoista
  37. Oi, tiedän tismalleen kenen mieltä ilahduttamaan tämän lahjoittaisin! :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. Oi,oi, AAH, miten mahtava arvonta!!!
    Mieheni suuri idoli ja minun myös.
    Paten lauluissa on tunnetta ja tulkintaa ja ääni ratkaisee ;)

    Mukana siis arvonnassa jälleen kerran! <3 -kylli-

    VastaaPoista
  39. Mielenkiintoinen varmasti.Mukana:amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa! Hyvä isänpäivälahja! jaanah.turunen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Olisi hyvä isänpäivälahja!mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  42. Tämä olisi kyllä hyvä lahja ja kiinnostaisi lukea itsekin :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Tuo kirja, Ilona, kiinnostaa valtavasti.
    Toivottavasti onnetar suosii juuri minua!!
    Mukavaa syksyn jatkoa!
    T. Jaana

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa ! Hyvä isänpäivälahja.

    Tiina A.

    VastaaPoista
  45. Voi, tämän minä haluaisin. Onnetar, pliis!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Tamperelaisena tuo kirja pitäisi NIIIIIN päästä lukemaan :) Nääs nääs! t. Jossukka87 (jossukka87(a)gmail.com)

    VastaaPoista
  47. ihana Pate <3
    nuorena neitona liftattiin Nivalan Tuiskulan Popedan keikan jälkeen tienvarressa, ja vitsit siihen pysähtyi bussi...sisällä koko Popeda :D Hetken mietittiin että uskalletaanko kyytiin muutamaksi kilometriksi...hullunrohkeita oltiin ja sinne mentiin..hienosti pojat meidät kuskasi lähes koti ovelle :)

    VastaaPoista
  48. Aikki
    Osallistun, mieheni haluaa tämän lukea ja mikä olisi parempi isänpäivä lahja.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  49. Olisi mielenkiintoista lukea. kristiina.raden@netikka.fi

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  50. Osallistun kivaan arvontaan :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  51. Kuulostaa upealta kirjalta!
    Gustavå
    gustavanas@outlook.com

    VastaaPoista
  52. Voi kun voittaisin, laittaisin itselle joulukääröön. Pate on niin äijä 😊

    VastaaPoista
  53. Meillä olisi niin paikka myös kirjahyllyn paraatipaikalla!
    Eija

    VastaaPoista
  54. Peppi
    Osallistun, en ole vielä tätä lukenutkaan, itse pidän Popedan tykkääjänä kirjan jos voitan.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa, ihana isäinpäivälahja!
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Vau, tämä kirja olisi ihana lukea ja omistaa :)
    Innolla mukana arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Olisipa kiva lukea tämä! :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Varmasti mielenkiintoinen kirja tämä olisi!
    Mukana siis arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Mahtava kirja! Tämä menisi ehdottomasti joululahja pakettiin miehelleni :) niina1988@luukku.com

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!