1. joulukuuta 2018

Kotona kynttilöiden valossa ja töissä kauneimmissa tunnelmissa









Koti alkaa pukeutua joulupukuun. Ei lienee vaikea arvata, mikä minun lempivuodenaikani on. Voi tätä roskien määrää, jonka saan aikaiseksi. Vielä pimeässäkin hiippailen hakemaan oikean kävyn metsän siimeksestä. Onneksi naapurit tietävät jo, että naapurin naisen on tehtävä, mitä sen nyt onkaan tehtävä ;) 

Melkein hypähdän (luetaan hypin) ilmaan saadessani tehdä joulukorttikuvia Karton korttitehtaalle ensi vuodenkin jouluksi. Miten hienoa onkaan saada tehdä töitä tuon superporukan kanssa, innostusta ja pirskahtelua luvassa tulevana vuonna.  Kevään mallit on jo valittu. Ne tupsahtivat sähköpostiin perjantaina ja koti täyttyi riemun kiljahduksilla. Näitä kuvia ja tekstejä on vaan niin hieno tehdä. Ja totta, se on myös hyvä syy sotkea kotia hieman lisää ;) Kirkkain silmin selitän miehelleni, että teen töitä kaiken silpun keskellä. 

Samalla aikaa kun hääräilen kuvaamassa teidän ihanien joulukodeissa ja mökeillä on jännittävää nähdä viime talven kuvauksien ilmestyvän lehtiin. Niiden mukana hiipii tunnelmat talvisista lumisateista, pakkasista, naurusta ja alimman kansikuvan mukana se lämpö, mikä tuon nuotion vierellä viipyi. Jos haluatte kipaista kurkkaamassa minun kuvaamia tunnelmia, niitä on tällä hetkellä Meidän Mökki -, Kaikkien aikojen Joulu-, sekä Maalla - lehden sivuilla.


Jos haluat minun poikkeavan teille kameran kanssa sujauta viestiä matkaan ilona.pietilainen@hotmail.fi.


Tunnelmallista joulukuuta minulta sinulle, Ilona


2 kommenttia:

  1. Ilona, olen käynyt ostamassa jo monen monet korttisi ja sen yhden ainakin kerran ostin loppuun siltä päivältä:) Tämä matka jouluun on kuin oma vuodenaikansa, viides vuodenaikamme. Pakko vain saada Välikaton Feetun paja pois olkkarin pöydältä, sillä ensi viikolla alkavat joulukahvittelut eli kutsun muutamia ystäviä, kun viime joulukuussa olin operaatiossa ja en voinut.

    Ihanaista joulun odottelua sinulle Ilona♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet Leena, tiedät - miten fiiliksissä olen täällä korttiloiden kanssa. Aika upea ajatus, viides vuodenaika - Joulu! Nyt juutuin tähän, kiitos Leena - kaikesta ;)♥

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!