2. helmikuuta 2019

Suomalainen tarina










Jäinen maisema, lumen peittämä jää tai metsä talvitunnelmissa vievät tarinaa eteenpäin. Juuri tällä hetkellä kameraan tallentuu ensi vuonna ilmestyviä pakkastunnelmia. Kuvausmatkoilla on ollut äärettömän kaunista. Retkillä saunotaan lumen keskellä ja sisustellaan ihanissa kodeissa.

Vuosi on yllättänyt uusilla seikkailuilla. Välillä aika loppuu kalenterista kesken tai ainakin tunnit vuorokaudesta. Silti on niin hienoa uppoutua uuteen projektiin tai tarttua mahdottomalle tuntuviin haasteisiin. Tällä hetkellä kuvaan lehtijuttujen lomassa joulukirjaa ensi jouluksi ja samalla toista kirjaa, jonka sisällön saan paljastaa teille ihan pian. Lupaan, että teitä hymyilyttää kirjan sivuilla - oikestaan sitä ei voi lukea ilman naurua.  Kirjojen kanssa puuhaa riemukasta joukkoa - tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Hauskaa on huomata, miten oikeastaan pieni onkaan tämä maa. Aina mennään ympäri, kunnes taas törmätään. Toivottavasti mekin törmäillään ;).

Hymyjä täältä pakkasista sinne, Ilona

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lisää sinun kirjoja. Voin sanoa käsi sydämellä, että ovat kyllä kauneimpia kirjoja mitä tiedän <3
    Kaunista viikonloppua Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu Outi. Viesti, siitä - että halutaan kirja on niin hienoa saada <3

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!