18. tammikuuta 2020

Kotikeittiön uudistusta - arkisilla pohdinnoilla







Meidän keittiö on toki unelmieni keittiö. Periaatteessa kaikki toimii ja astiaröykkiönikin mahtuvat kaappeihin. Oikeammin laatikoihin, sillä kaikki säilyttimet ovat vetolaatikoita. Kuivatarvikkeet ovat piilossa keittiön vanhassa yläkaapissa - ja Myrskyttimen eväät tuossa keittiönpöydän sinisessä laatikossa. Tokikaan kuivanappulat eivät sinne mahdu, joten käyttöön olen valjastanut jättimäisen Riihimäen lasipurkin. Sieltä sitten mukilla annostellaan teinikoiralle sopiva ruoka-annos. 

Jos saisin jotain muuttaa vaihtaisin keittiön tasot kivitasoiksi. Puutasot ovat ihanan aidot, mutta meidän perheen kulutuksella niissä näkyy jo renkaita ja erinäisiä tahroja. Toki olen ne vahannut ennen käyttöä, mutta silti ne toimivat imurin tavoin - vetävät kaikki pinttymät itseensä. Jos haaveissani saisin hankittua kivitasot keittiöön piipahtaisin vertailemassa remonttilainaa. Uteliaisuudesta kävin kokeilemassa, mikä olisi edullisin tapa hankkia sitä. En vielä sentään tarjousta keittiökalusteliikkeeltä kysellyt ;) Silti mielessä kävi, mille näyttäisi tummat kivitasot vaaleiden puutasojen tilalla. Olisiko ne jopa liian särmikkäät maalaiskeittiössä.

Ikuinen  haaveilija poikkesi samalla Sortterilla pyytämässä edullisimman tarjouksen mökkilainasta. Ei toki meille ehkä ole mökkiä tulossa, mutta ainahan sitä voi haaveilla. Mökkikuume on kyllä kovin kova ja ikävä rannoille yltyy vain näin kevättä kohti mentäessä.

Mutta jatkan täällä haaveiluani, jos aloitan vaikka kivisellä leikkuulaudalla uudistuksen.

Tunnelmallisia viikonlopun päiviä, Ilona




Kaupallinen yhteistyö Sortter


4 kommenttia:

  1. Kyllä me naiset aina vaan jaksamme uneksia kodin muutoksista 😊 Mäkin olen uneksinut uusista tapeteista mökille :)
    Kyllä tuo teidän keittiö on niin kaunis ja ihanat sinisävyiset kulhot <3

    VastaaPoista
  2. Sano muuta - olisiko se elämän suola ;) Oi, voin vain kuvitella, miten tunnelma muuttuu tapettien mukana. Vaikka tunnelma on mielestäni jo nyt siellä täydellinen.

    VastaaPoista
  3. Niin ihana keittiö, kaunein, ihanin ikinä näkemäni! Ja tuo ovi! Oikein ihanaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana olet Leena - ovi tuo sopivasti jakoa olohuoneeseen ja keittiöön. Vihdoin valmis :) Aurinkoa viikkoon sinne, Ilona

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!