2. kesäkuuta 2020

Sisustajan lomaunelma
























 Petran vieraana Pulsan asemalla on jokaisen sisustajan pujahdettava. Olen toki käynyt täällä Pulsassa aikaisemminkin. Tunnelma jää mieleen, se on varmaa. Vanhan aseman sisustuskauppa on jotain uskomatonta, jokaisessa huoneessa vain huokailee. Yläkerran sokkeloissa on levähdyspaikkoja silmille. Piha-aitan oven narahtaessa ollaankin jo taas erilaisissa sisustustunnelmissa. 

Puutarhaan pian kasvavien humalasalkojen lomaan voi hiippailla kahvilan herkkuja nauttimaan. Yöksi sen sijaan jäädään aseman vanhoihin pikkumökkeihin. Meidän perhe ja yksi karvakuono vierailtiin Veturinkuljettajan talossa. Illalla tunnelma vanhassa pihapiirissä oli satumainen. Junan ohi kiitäessä saattoi palata menneeseen aikaan ajatuksissaan. Mille täällä silloin ennen näytti. Tuomenkukkien alla lämmitettiin sauna ja kuunneltiin pikkulintujen konserttia. Kirsikkapuun oksa, ikään kuin tipahti Myrskyn suuhun - koira on aivan syytön tapahtumaan ;).

Talot on sisustettu niin taidolla - että pystyin vain huokailemaan huoneissa. Lämpimästi suosittelen tätä paikkaa lomaretkille. Tunnelma on jotain, mitä ei pysty sanoilla kuvailemaan - se on vain koettava.

Kiitos Petra täydellisestä päivästä Pulsan asemalla.


5 kommenttia:

  1. Apua miten ihanan näköinen paikka...alkaa googlaamaan Espoo-Pulsa reittiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Outi olisi niin sinun paikka - sujahdat sinne kesäparatiisiin :)

      Poista
  2. Onpa, sanoisinko, että nostalginen ja tuo omia lapsuusmuistojakin mieleen.

    VastaaPoista
  3. Oi ihanuus miten kaunista ja niin paljon!

    VastaaPoista
  4. Ihana paikka <3 Tää paikka pitääkin muistaa kesälomalla :)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!