26. kesäkuuta 2020

Kesähuumassa







Aurinkoa, mansikoita, järvi ja kesä. Aamulla lämpö on vielä lempeä. Töihin ajelen jo kuudelta, jotta olisin perillä kymmeneltä. Lintuliikenne on aivan uskomatonta, varsinkin pienillä hiekkateillä. Ohi kirmaa milloin jänis tai kauris. Hevoset laiduntavat pelloillaan ja heiniä niitetään jo vauhdilla. 

Tänä kesänä loma tarkoittaa pieniä hetkiä. Jos hetken viipyy lähikallioilla kahvilla tai nukkuu yön teltassa - on se lomaa. Varastan hetken sieltä ja toisen täältä. Nauran kyllä usein sille, että olen lomalla töissä. Pääsen miltei jokaisena päivänä rannoille, mökeille ja kesäherkkujen ääreen. On upeaa rantautua saareen ensimmäistä kertaa. Näet siellä huiskuttavan käden, etkä vielä tunne häntä. Tuntien jälkeen nouset jälleen veneeseen ja sama käsi huiskuttaa sinulle. Erona on vain se, että nyt tunnet hänet, olette nauraneet, kahlanneet vedessä, syöneet mansikkakakkua ja niin sisustaneet antaumuksella. Valehtelisin, jos väittäisin muuta - kuin olevani onnellinen unelmatyössäni.

Mansikan makuista viikonloppua teille, Ilona

Rentosaunan ihanalle arvonnalle on arvottu voittaja - onnea @hemmahoskurt 

2 kommenttia:

  1. Ihan pääsin mukaan kesähuumaan! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maha täynnä mansikoita - odotetaan aurinkoa tällekin viikolle :)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!