2. heinäkuuta 2020

Sisustushaaveita









On aika jälleen haaveilla kodin pintojen muuttamisesta rouheammiksi. Kuvien tapetti on oman teinin huoneessa. Huomaan ihailevani sitä aina vain ahkerammin. Ihmettelen, miksen valinnut sitä kodin olohuoneen seinälle asumaan. Rustiikkisissa tiiliseinissä on vain se jokin. Kotiin niitä on hieman haastava muurata, joten tapetti vaihtoehtona kuulostaa oikein hyvälle. Pikkuhiljaa ajattelin pehmittää kodin tapetointivastaavan muutoksen tuuliin. Se on edennyt jo hieman - ;).

Sortterilla olen vertaillut vaihtoehtoja eri luotonantajista. Palvelu on kilpailutus - ja vertailupalvelu, jossa voi valita parhaimman vaihtoehdon itselleen. Olen toki vieraillut siellä ennenkin sisustushaaveideni kanssa. Niitä tulee tasaisin väliajoin, jostain kummallisesta syystä.

Toinen tapettihaaveni on tehdä tapetti omasta kuvasta, luulen - että siinäkin olisi rouheita pintoja ja rustiikkista tunnelmaa. Onko tämä seurausta muutamasta ohi kiitäneestä sadepäivästä, ehkä. Huomenna olen matkalla ihanaan Tiinan kotiin Savonlinnaan. Olen aika varma, että sisustuskärpänen puraisee myös siellä. Melkein näen jo aurinkoisen päivän, Tiinan kodin ja puutarhan. Plus, että on ihana nähdä ilosta pirskahtelevaa sisustajaa.

Kaupallinen yhteistyö- Sortter.fi

Tapettihaaveillaan, Ilona

Tapetti Tapettitaivas





6 kommenttia:

  1. Ilona, mikä voittaa tapetoinnin, kun puhutaan kodin muuttamisesta uuteen kuosiin. Saan hirveitä tapettikohtauksia! Nytkin tekisi mieli, mutta kun teimme muun kodin hankinnan ja toinen lienee tulossa. Nuorilla ramppaamme tietysti remppaamassa ja siellä tulee ihan omanlaistaan, koska talokin on 100 -vuotias ja vaaleanpunainen!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta Leena, tapettikohtaus kuulostaa niin tutulle. Jään jännityksellä odottamaan, mitä ihanaa syntyykään siellä :)

      Poista
    2. Ilona, taidan nyt ensin jännittää Meriä, sillä hän taitaa perustaa 100 vuotiaan talonsa ympärille remontti&sisustussivut. Kauris on vain niin kova harkitsemään...Meikä innostuu ja toteuttaa heti! Kurkkaas blogiin su ip♥

      Poista
    3. Hyvä tulee harkitsemalla - kuulostaa ihanalle, innolla jään odottamaan ihania sivuja :)

      Poista
  2. Kertakaikkiaan niin ihanaa tapettia ja tuo ikkuna! oi niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa ajatukset karkaamaan väistämättä, ihan haaveiluksi menee tuijotellessa ikkunan näkymää. Onneksi nuori mies ajaa äidin haaveilemasta muihin huoneisiin ;)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!