23. syyskuuta 2020

Syysterassilla ja sisustajan työ








Täällä  olen poukkoillut kilpaa lehtien kanssa upean vanhan talon pihapiirissä, kuvannut auringonkukkapelloilla sisustussuunnittelijan kuvia, stailannut kiinteistövälittäjän ihanaa kohdetta ja pakannut haikein mielin kynttilöitä takaisin laatikoihin Puttipajan kuvauspäivän jälkeen. Huomenna kamera viipyy vastasyntyneen pienen kanssa sekä ylioppilaan kauneudessa. Kotona lataan akun ja perjantaina uppoudun syysmökin tunnelmaan. 

On päiviä, jolloin mietin - että voisin kuvata vähemmän. Voisin tasata innostumissykettäni rauhallisemmaksi. Kunnes tulee jälleen seuraava aamu ja tekee mieli hypähtää seikkailuihin sinne ja toki tänne. Viikon loppupuolella huokaisee hiljaa, en olisi elänyt niin paljon - jos olisin tasannut sykettäni.

Vaikka suurin osa päivistä vierähtää sisustuskuvauksissa tavalla tai toisella. On silti kotona ihan vähän sisustettava. Juuri nyt saniaiset ovat ikään kuin kaapanneet kotikuistit. Nyt suunnittelen jo katosta penkin päälle niistä sitomalla. Urakka vaatii muutaman tunnin, mutta syke - se on jo noussut innosta ;).

Ihana Inna sujautti minulle postia Karton korttitehtaalta - syyskalenterit ovat valmiina matkaan kauppojen hyllylle. Kurkkaa niitä markettien kalenterihyllystä. Inna on taittaja kalenterin ja korttien takana. Joskus mietin, miten joku voikaan niin taiten kerätä kuvat ja tekstit yhteen. Innalle olen luvannut kuvata lehtisadetta.

Tanssitaankos lehtisateessa ja nostellaan innostumissykettä, Ilona

 

7 kommenttia:

  1. Edellisestä postauksesta:
    Mistä olet hankkinut tuon ihanan maton joka on makkarin lattialla. Vanhemmissa kuvissa olohuoneen lattialla ja olikohan niitä 2 vierekkäin? t. Soile

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi Stemmasta ostetut matot ja tosiaan kaksi pidän välillä vierekkäin :)

      Poista
  2. Kohta tosiaan pääsee tanssimaan lehtisateessa. Upeita kuvia Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa aikaa, niin värikästä. Kiitos ihanainen Outi :)

      Poista
  3. Nyt on taas niin kaunista katseltavaa, hymyhuulin täällä ihastelen ja huokailen. Niin kauniita kuvia! Kiitos paljon! Tanssin jätän väliin, ei onnistu minulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saisin päättää istuisin tunnin katselemassa puiden värikylpyä - voi tämä syksy, ihan parasta aikaa.

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja ihana tuo sana "innostumissyke". Tunnistan tunteen :)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!