24. syyskuuta 2012

Jännitän:)







 
Jännitän, sitä milloin saan tiedon Talven taikaa- kirjan valmistumisesta. Fiilistelin innoissani kuullessani kannen tähtien kimaltelevan valon niihin taittaessa. Ihan hetken päästä saan pitää kirjaa ensimmäistä kertaa kädessäni. Kummallista miten se tunne onkaan voimakas. Ensimmäisiä ideoita kirjan sivuille aloitin rakentamaan näihin aikoihin viime syksynä. Sadan suolakurkkupurkin ympäröimänä, en voinut kuin nauraa itselleni. Mihin kummaan olinkaan taas pääni työntänyt. Uskoinko sivuille syntyvän sata ideaa jaettavaksi, hyvä kysymys:). Voitte siis uskoa, mille tuntuu koskettaessani ensimmäistä kertaa sivuja. Saatan hihkua ja hyppiä ilosta jakaessani kirjan kanssanne.
 
Olen odottanut tätä pitkään ja tiedän niin tehneen Teidän ihanien lukijoidenkin. Painovalmiit kirjat lähtee matkaan kaikille ennakkoon tilanneille ihan hetken päästä. Vieläkin ennätät mukaan ja löydät myyjät sivupalkista. Kirjan kanssa samoilla postikuluilla matkaa puodeista syyskotiin myös vaikka mitä ihanuuksia:).
 
Jännityksellä odottaen
Ilona

15 kommenttia:

  1. Tuo sun tapetti on ihan uskomaton...

    Voi Punaturkkia ihanuutta♥

    Katsotko, että Talven taikaa palkkini alaosassa on oikea linkki tilauksiin, kun klikkaat sen auki. Nostan kirjan sieltä ylös tällä viikolla.

    Kaunista viikkoa sateesta viis! Lähden tänään lounaalle ystävän kanssa Viherlandiaan ja yritän etsiä jotain kaunista talvipöydälle.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kohta se saapuu :-))

    oikein aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
  3. Arja, on ihan mahtavaa aikaa minulle tämä tulisilla hiilillä odottelu:)
    Ilona

    VastaaPoista
  4. Leena, kuulostaa hyvälle suunnitelmalle, täälläkin harmaa taivas houkuttelisi kukkia ostamaan. Ihan oikealle näyttää palkki ja kyllä tätä h-hetkeä onkin jo odotettu:)
    Ilona

    VastaaPoista
  5. Iloisia odotuksen hetkiä.

    Rapsutus uinuvalle tollerille,joka antaa kauniin korin olla paikoillaan, meil ois jo kävyt ja pähkinät syöty:)

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus, taas kivaa luettavaa tulossa :D

    VastaaPoista
  7. on se vaan taas niin mukavata käpertyä sun kirjan kanssa soffan nurkkaan ja antaa tunnelmien viedä mennessään <3

    VastaaPoista
  8. Saako tuon kirjan ostettua kirjakaupasta? Tepsu

    VastaaPoista
  9. Voin vain kuvitella tuntojasi. Vaikka olet saman fiiliksen tuntenut jo monet kerrat, aina se vaan tuntuu yhtä makealta!
    Me,uskolliset lukijasi, luotamme Sinuun ja toivotamme ONNEA!
    Kaisa

    VastaaPoista
  10. Oi ihanaa, pian.. ;)
    Kauniit syksyiset sävyt kuvissasi.. Ja Neilikalle rapsutukset Venlalta, ihana punaturkki.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, että olet nuin fiiliksissä :)

    VastaaPoista
  12. OI, miten kaunis kansikuva!
    Tunnelma huokuu tänne asti :)

    Jännittäviä odotuksia sinne ;)

    -Sanna

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että se tulee pian! Saako sitä myös sinun kautta?

    VastaaPoista
  14. toi on mahtava idea laittaa toi lyhty pylväänpäätyyn!!! upea! mulla on sulle muuten tuolla blogissa jotain ;)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!