4. elokuuta 2013

Ihana, ihana arvonta!









.
 
Lupauduin intopiukeana toteuttamaan maalausideoita ihanalle Christellille. Täytyy myöntää, että olen nauttinut ihan hurjasti tästä projektista. Liitumaali on samettisen pehmeä ja sen pinta on uskomattoman kaunis. Tätä maalia voi käyttää mille tahansa pinnalle, se kestää ulkonakin vallan mainioisti. Testaukseen otin ulkomailta tuomani puukoristeet, jotka nostan mökille kertomaan sisällä odottavista tunnelmista. Minun sävyni ovat Provance ja Antoinette. Värikartasta olisin voinut tosin valita melkein minkä tahansa muunkin sävyn. Halusin testata maalia myös vanhaan elähtäneeseen muovisaaviin, rautakahvoihin, puisiin lapionvarsiin ja kannakkeisiin, joista syntyi meille kaidekoristeet. Naapurin mökkeilijät ja oma pieni maalarini tekivät taas tarkkaa työtä puuauton kanssa. Ihana kokeilu, maalia on jäljellä vielä runsaasti, ja mielessä on jo sata uutta ideaa.
 
Måla&More järjestää kanssani täällä arvonnan, ja palkintona on litran purkki maalia haluamallasi sävyllä. Yhdellä purkilla maalaa noin 13 neliötä. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta tai facebookissa. Kaikki lukijat saavat kaksi arpaa ja blogissa tai facebookissa jakaneet kolme arpaa. Arvontapäivä on kahden viikon kuluttua.
 
Näitä maaleja saa tilattua täältä Måla&More
 
Blogiyhteistyö
 
Onnea arvontaa!
Ilona
 

143 kommenttia:

  1. Tosi kivoja värejä. Olisi kiva päästäkokeilemaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, osallistun sekä lukijana, että facessa postauksen jakaneena <3!

    VastaaPoista
  3. Aika magee! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  4. Lukija,joka jakaa tämän fb:ssa osallistuu arvontaan.Ihana palkinto!

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa :)
    Sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Onpa herkullisia värejä! Palomaa voisin kokeilla, siis kaksi arpaa ja peukut pystyyn!

    VastaaPoista
  7. Jopas tuli hienoja! Haluan ehdottomasti koittaa onneani arvonnassa, olen lukija ja jaan tämän arvonnan Korukoppa-blogissani.

    VastaaPoista
  8. Voi ompas niin herkullisen värisiä! Heti tuli monta maalauksen tarpeessa olevaa kohdetta mieleen 😊 eli arvonnassa mukana! -Saija-

    VastaaPoista
  9. Mukana kahdella arvalla:) Olisipa kiinnostavaa tutustua tuohon maaliin<3

    VastaaPoista
  10. Ihania maaleja!
    Kiitos vinkistä. Näihin tarvii kyllä ehdottomasti tutustua!

    VastaaPoista
  11. Mukaan mukaan!:) maalille on aina käyttöä!

    VastaaPoista
  12. Ihania juttuja, arvonnassa mukana kun tarvettakin maaleille olis :)

    VastaaPoista
  13. Ihania värejä! Kolmella arvalla mukaan :)
    t. Eija

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköstä tuli, olispa kiva kokeilla tuota maalia, kolmalla arvalla mukana, olen lukija ja linkitän blogissani http://susanneswhitedreams.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa kahdella arvalla o.c_fani1994(ät)hotmail.cm

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa... Jotain maalattavaa löytyy kyllä ;)

    VastaaPoista
  17. Maali vaikuttaa todella ihanalta. Maalauskohteita riittää, joten kokeilen onneani :)

    VastaaPoista
  18. Minä myös mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti mukana! Yhdellä arvalla :) Olisi kiva päästä maalailemaan!

    VastaaPoista
  20. Kauniit värit ja enpä ole minäkään ennen liitumaalia kokeillut :)
    kolmella arvalla mukana !

    VastaaPoista
  21. Arvonnassa mukana. Olisikohan tässä se maali minulle.

    VastaaPoista
  22. Arvonnassa mukana.Olisikohan tässä se maali minulle.

    VastaaPoista
  23. Maalille on aina käyttöä!Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  24. ihania värejä ja tuommosta maalia en olekkaan vielä kokeillut!! kolomella arvalla mukaan!!
    http://www.hannan-ploki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  25. Ihanat sävyt ja olisi mahtava päästä kokeilemaan ;)

    VastaaPoista
  26. Ihania sävyjä! Kahdella mukana, toivottavasti tärppää :)

    VastaaPoista
  27. Voi mitä ihania yksityiskohtia kuvat täynnä :D
    Mua nauratti noi lapiot....vähän on niinkuin mun pinkit työkalut (ne on niitä rosanauhafiskarseja) - arvaas kuinka kauan ne oli alkuperäisen näköisiä :)
    Vähän sama on kuin alkais lapiohommia tehdä pitishanskat kädessä.....jonka muuten senkin voisi tehdä joskus ihan vaikka vaan naapureita hauskuuttaakseen....

    Ja mukana, tottamooses!! Tuun kertomaan jos muistan linkityksen kun käyn kotona!

    VastaaPoista
  28. Ihania maaleja! Kahdella arvalla mukana, kiitos :)

    VastaaPoista
  29. Ihania värejä, arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  30. Näitä maaleja täytynee ehdottomasti päästä joskus testaamaan. Kivoja juttuja olitte maalannut ja taas mitä huikeimpiin paikkoihin. :) Jaoin facebookissa, kolmella mukaan!

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla lähdetään mukaan arvontaan. Aikas herkullisia värejä!

    VastaaPoista
  32. Ihanat maalit! Mukana kolmella arvalla, linkitin arvonnan blogiini.

    VastaaPoista
  33. Aivan ihania kuvia ja upeuta yksityiskohtia! Ja Ai että, mitä ihania sävyjä maalissa.. Heti tuli mieleen monen monta juttua, joita saisi maalilla kaunistettua ja uudistettua
    :) kolmella arvalla olen siis mukana, fb:ssä jaan. Ja aivan ihana blogi sinulla, tuore lukija täällä. :)

    VastaaPoista
  34. Heti löysin lempivärini! Kahdella arvalla mukana, kiitos! :)

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukaan! En olekaan vähän aikaan pensseliin tarttunut!

    VastaaPoista
  36. Kokeilen onnea kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  37. Ihania värejä :)

    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  38. ihania ihania värejä ja maalihan kuulostaakin TODELLA lupaavalta, jos toimii oikeesti missä vain. eli ilimanmuuta kolmen arvan voimin itelleni maalipönttöä tavoittelen.

    VastaaPoista
  39. Herkullisen näköisiä maalauksia!
    Kolmella arvalla mukana!:)

    VastaaPoista
  40. Herkullisen näköisiä maalauksia!
    Kolmella arvalla mukana!:)

    VastaaPoista
  41. Ihania sävyjä. Kahdella arvalla kokeilen onneani. Maalauskohteita kyllä riittäis ;)
    E-R

    VastaaPoista
  42. Mulla on niin jo yks jakkara odottamassa että saisi vaaleanpunaisen uuden värin!
    Yhdellä kokeilen onneani :)

    VastaaPoista
  43. Täällä ois maalausurakat kesken, yksi purkki lisää ois kovin tervetullutta? :) Ja kaksi arpaa lukijalle!

    VastaaPoista
  44. Wau! Ihana idea. Arvonnassa mukana.
    minna.m.karttunen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Voih, olen juuri koko tämän päivän heilunut maalisuti kädessä ja koko eteinen, ulko-ovea myöten, on nyt uudessa kuosissa. Mutta kun noin ihanasti maalia hehkutat niin täytyyhän sitä onneaan koittaa, kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  46. Tuntuu olevan aika mahtava maali! Hyviä esimerkkejä käytöstä :) Taidanpa osallistua kolmella arvalla, jospa onni suosisi! Sävyt ovat kyllä niiiiiiin ihania..!

    https://www.facebook.com/PikkupirtinLotta?ref=hl

    VastaaPoista
  47. Kolmella arvalla mukaan! Aivan ihania maaleja ja maalauskohteita! :)

    VastaaPoista
  48. Nuo maalit on kyllä ihania. Arvonnassa mukana. Omassa blogissanikin on arvonta meneillään vielä tämän viikon, ;)

    VastaaPoista
  49. Ihania sävyjä ja hyvältä näyttää! Ehdottomasti mukana kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  50. Vautsi! Mukana arvonnassa! :)
    - Kaz

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla olen mukana :)

    VastaaPoista
  52. Kertakaikkisen upea maali, kun sen vielä ihan livenä pääsin tunnustelemaan. Ja te olette olleet tosi ahkeria. Oli taas kiva nähdä :)

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa :) Ihania ja vaikka mitä maalattavaa olisi..

    VastaaPoista
  54. Eksyin blogiisi toisen blogin kautta, ihania juttuja. Osallistun arvontaan, etenkin tuo muovitynnyrin maalaaminen alkoi kiinnostamaan. :) Jaana N.

    VastaaPoista
  55. Aina löytyy maalille käyttöä omakotitalossa. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  56. Mahtavia sävyjä ja hienoja projekteja :) Ehdottomasti mukana yhdellä arvalla!
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Tässäpä oiva mahdollisuus...
    - meitin kesäköökissä ei vielä ole valittuna sitä extraväriä, millä linjalla lähdetään "sisustaan", mutta eiköhän tuosta värikartasta jotain löytyis jos voitto kohdalle tulisi.
    Kolmella mukana, jaoin omassa blogissa ;)

    VastaaPoista
  58. Lukija osallistuu kahdella arvalla.

    Pysyykö tuo tosiaan kiinni muovisaavissa? Se olisi hyvä uutinen, voisi uudistaa vaikka mitä!

    VastaaPoista
  59. Osallistun arvontaan!
    Ihania sävyjä :)

    VastaaPoista
  60. Uuh, ihania! Kahdella arvalla mukaan.
    limahe@utu.fi

    VastaaPoista
  61. Maalille olisi meidän huushollissa tarvetta :) Kahdella arvalla mukana.
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Lukija ja facebookissa jaettu joten 3 arvalla mukana. Aivan tosi ihanata maalia..

    VastaaPoista
  63. Lukija osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  64. Aivan mahtavia sävyjä! Kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  65. Lukijaksi olen liittynyt ja Facebookin puolella jakanut tämän. Voiton maksimointi suoritettu!:) Kolme arpaa siis minullekin.

    VastaaPoista
  66. Juu, ehdottomasti 3 arvalla mukana, eli liityin juuri lukijaksesi ja jaan tämän facessa... pitää päästä maalaamaan!!

    VastaaPoista
  67. Kahdella arvalla mukana :) Se keltainen, Arles (jos oikein näin), on ihan minun näköiseni...

    VastaaPoista
  68. Ihania sävyjä!! Kolmella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  69. Ehdottomasti mukana ihan 3:lla arvalla!

    VastaaPoista
  70. Maalille olisi kyllä käyttöä eli arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  71. Lähes kaikkia muita maaleja onkin jo kokeiltu...tosi nameja värejä ja ihana himmeä pinta, tätä täytyy saada. Kokeilen arpaonneani kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  72. Mökin pöytä odottaa että maalari toipuu sutimiskuntoon. Mukana arvonnassa. ritvahytonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Ihania maaleja, ehdottomasti mukana linkityksellä :)

    VastaaPoista
  74. Olen itsekin kokeillut ja ihan koukussa näihin maaleihin. Todella inspiroivaa hommaa!

    VastaaPoista
  75. Kolmella kanssa mukaan :) Ihanan näköistä, ai mikä herkullinen tuo väri noissa kuvissa... Rakastan noita turkosiin taittavia sävyjä :)

    VastaaPoista
  76. Kolmella mukana :) Ihania kuvia...

    VastaaPoista
  77. Lukijana kahdella mukaan.

    En tiennytkään että tuo maali kestää ulkonakin =) Hienoa...tulipa yksi projekti mieleeni...kiitos =)

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  78. Hienoja värejä. Olen jo pitkään ajatellut kokeilla.

    VastaaPoista
  79. Hienoja värejä. Olen jo pitkään ajatellut kokeilla.

    VastaaPoista
  80. Sudit jo valmiuksissa. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  81. Kauniita maaleja.Mukana arvonnassa.Tyttik.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  82. Olisi jo monta maalauskohdetta mielessä, kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  83. Maalille kyllä olisi tarvetta, joten mukana arvonnassa.


    VastaaPoista
  84. Juuri tällaiselle maalille olisi tarvetta. Arvonnassa mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  85. Mukana arvonnassa.Maalille on aina käyttöä:)

    VastaaPoista
  86. Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  87. löytyy kyllä käyttöä. kaksi arpaa. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  88. aina tarvetta löytyy x_unrated at hotmail.com kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  89. kahdella osallistun. maruska

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Tuo maali käy myös muovitynnyrille ! Upeata !
    Olen miettinyt miten saisin käyttökelpoisen sähkönsinisen vesitynnyrin muutettua että sen voisi laittaa ihan näkösälle ;)
    Wau !
    Hienoja kokeiluja olet tehnyt.
    Pakko kokeilla arpaonnea yhdellä arvalla ! :)

    VastaaPoista
  91. Ihanaa maalia ja hyvä ideoita! Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  92. Upeita maaleja ja hyviä ideoita! Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  93. Ihanaa maalia ja hyvä ideoita! Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  94. Ihanat nuo pihakoristeet!
    Kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  95. No mutta, ehdottomasti mukana! Todella herkulliset värit:) 2 arvalla mukana.
    Molluska

    VastaaPoista
  96. Kaksi arpaa maalin suurkuluttajalle :)

    VastaaPoista
  97. Heti alkoi päässä vilistä asioita, joita voisin sutia uuteen uskoon! Yhdellä arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  98. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta maalilta. Haluaisin ehdottomasti päästä kokeilemaan jotain ihanista väreistä. Tulen mukaan arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  99. Tuolle purkille olisi paljon käyttöä! Todella lupaava maalituttavuus :).

    VastaaPoista
  100. Herkku arvonta! kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  101. Herkku arvonta! kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  102. Ilman muuta mukaan kolmella arvalla. Tuota pitää päästä testaamaan!

    VastaaPoista
  103. Tahtoisin osallistua arvontaan ja olis todellakin käyttöä noin huikealle maalille. Mutta hieman hävettää kysyä, että miten näihin arvontoihin osallistutaan?

    VastaaPoista
  104. Maalille olis kyllä montakin käyttöpaikkaa kodissani. Yhdellä arvalla mukana
    kaimaen1(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  105. Kokeilen onneani yhdellä arvalla. Tosin en vielä tiedä, mitä maalaisin, mutta enköhän minä jotain keksi.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  106. Onpa mukava arvonta! Kolmella arvalla lähden koittamaan onneani. Maali ei olekaan entuudestaan tuttu, mutta heti kiinnostuin. Linkitys arvontaan löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  107. Olen tuore bloggaaja ja vasta opettelemassa tätä blogimaailman hienoutta, tervetuloa tutustumaan :) Linkitetty on eli mukana arvonnassa kolmella arvalla! katincan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  108. Olen uusi bloggaaja ja vasta opettelemassa blogimaailman kommervenkkejä, tervetuloa poikkeamaan: katincan.blogspot.fi :) mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  109. Hei,minä en kanssa entuudestaan tuota maalimerkkiä tunne-mielenkiintoinen bloggaus siis! kahdella arvalla mukana.Terveisin Pia

    VastaaPoista
  110. Voi mitä kaunistuksia oot tehny ! Kahdella mukana maali itselleni toivomassa, ideoita riittäis ;)

    VastaaPoista
  111. Kauniita maalauksia. Liitumaali ei ole minulle tuttu, joten olisi kiva päästä sitä testaamaan :) Minulla olisi betonista valettuja koristeita, jotka kaipaisivat väriä pintaansa !Olen siis arvonnassa mikana kommentillani.

    VastaaPoista
  112. Mä tartten just tällaista! Ja tuo sun valkkaama minttu-turkoosi on just passeli sävy. Jos ei onni suosi, tiedän nyt mistä tilata omani... Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  113. Ihana idea koristella mökkiä rautakahvoilla ja kannakkeilla
    Sekä syötävän suloisia sävyjä maaleissa, kokeilisin maalia mielelläni.
    Jaan postauksen fbssä myös, joten kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  114. Kahdella arvalla mukana. Olispas kiva päästä kokeilemaan tuon värisiä maaleja :)

    VastaaPoista
  115. Vanhassa ja minulle uudessa rivitalokodissa löytyy maalattavaa. Olen siis mukana ja kiitos vinkeistäsi
    Viena

    VastaaPoista
  116. Voi että mitä sävyjä!! Mukana 2 arvalla... nyt suunnittelemaan kohdetta :) bikkenpilttuu@gmail.com

    VastaaPoista
  117. ihania sävyjä mukana arvonnassa
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  118. Mielettömän upeaa! Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  119. Todella upeaa!! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  120. kahdella arvalla mukana, tuolle keksis kyllä käyttöä:)

    VastaaPoista
  121. Mukana lukijan kahdella, maalille olisi vaikka miten paljon kivoja käyttökohteita odottamassa inspiraatiota.

    VastaaPoista
  122. Yhdellä perusarvalla mukana, mielenkiintoinen tuote.

    VastaaPoista
  123. Ihana,ihana! Jos vielä ehtii, niin olen mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  124. Ilona, vaikka mitä tekisin, en nyt näe sitä Marilyniä;) Apua!

    VastaaPoista
  125. Ah, nyt löysin Marilynom: Kiitos!

    VastaaPoista
  126. Voi,. miksi minä en voinut huomata tätä arvontaa, sillä tuo Antoinette olisi ollut upea väri tuoleihini...

    VastaaPoista
  127. Hän maalia tapetin maalaamiseen telalla. Luuletko, että tämä toimisi kuviotelassa?
    Värit ovat ainakin ihania. Alan ymmärtää bloggausta kun luin tämän jutun, kaunista jälkeä!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!