14. joulukuuta 2013

Ihanat kodit ja niiden ihmiset - Kiitos!








Kaikki kuvat: Hanne Manelius
 
Upeita retkiä

Aivan kuin jokaisen meidän on myös minun  ja toverini Hannen elämästä suuri osa työtä. Meidän työ on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja elää hetkessä. Tuon toverini kanssa minä olen nauranut melko hurjasti, olen istunut hänen vieressään satoja tunteja autossa, olen purkanut ajatuksiani ja
iloinnut kaikesta tiellemme osuneesta kauneudesta. Niin siis syntyi
tämä tarina, viesti, kirje, tuuleen lähetetty ajatus.

Meidän retket eivät aina ole sujuneet aivan kuin Stromsössä. Saatamme
ajaa viisi tuntia takki oven välissä hulmuten, nauraa Hannelle
majoneesien levitessä autoruokailussa rinnoille ja minun ABC:lle taas kerran jäänyttä käsilaukkua metsästetään tuntikausia. Olemme matkanneet yhdessä Norjaan ja istuneet Oslon lentokentällä kaksikymmentätuntia, olemme seilanneet lossilla, veneellä ja puskuroineet Pentin kanssa
umpihangessa tiettömillä teillä. Meidän tielle on sattunut peuroja, poroja, laamoja, hevosia, kissoja, koiria ja kanojakin. Mennyt vuosi on ollut
rikas.
 
Hetkittäin pelkäämme tunteja joita vietämme tienpäällä.
Liukkaus, pimeys, rekat ja väsymys tekevät meidät heikoiksi. Me ollaan
kuitenkin me - hereillä ja valveilla - ajovuorossa olevaa valvotaan
silmä kovana - suun jatkuvasti käydessä ei vain voi nukahtaa. Tiukan paikan tullessa me hihitämme ihan kaikelle, yhteisen sopimuksen mukaan reissuilla ei pingoteta tai jäykistellä. Seisomme toistemme takana myötä- sekä vastamäessä ja tuulen tuiverruksissa. Usein naurammekin sille, että vietämme enemmän aikaa toistemme kanssa kuin miestemme. Aivan oikeasti meille kummallekkaan ei mikään muu ole tärkeämpää kuin perhe. Äidin sydän on kotona ja meidän elämän
määrittelevät lapset, koti ja perhe.

Iso kiitos

Tämän tarinan ajatus oli kuitenkin se, kuinka rikkaiksi te meidät
teettekään. Jokainen vierailu, tarina, koti, mökki ja niiden ihmiset saavat
tekevät meidän matkan omalaatuiseksi. Kun kuuntelen teitä ja katson
Hannen ottamia kuvia en voi välttyä ajatukselta, siitä kuinka hurjan
hienoa on ollut  saada tavata teitä. Jos meidän kuuluisi sanoa jotain ne sanat
olisivat ehdottomasti : "Ihailemme". Kiitos siis teille ihanille oven
avauksesta koteihinne ja mökkeihinne, ilman teitä tarina ei voisi jatkua.
 
Hannen sanoin :"
Me olemme niin kiitollisia Teille, jotka päästätte meidät elämäänne hetkeksi. Teille, jotka heittäydytte juttuun mukaan. Arvostan sitä aivan kamalan paljon, ilman sitä kuvat ja tunnelmat eivät syntyisi.

Ihminen on hieno pakkaus - se uskaltaa luottaa ja elää siinä pienessä hetkessä.

Tuhannet kiitokset sulle Ilona ja kaikille, jotka ovat retkillä kanssamme olleet - pus, pus :)"

Monesti meiltä kysytään ärsyttääkö toisessa jokin ja niin sitten
päädyimme vastaamaan.

Hanne:
"En tähän hetkeen keksi mitään, mutta olen kyllä ajanut kymmeniä
kilometrejä Ilonan takia - käsilaukku saattaa nimittäin  jäädä aivan minne vain :)."

Ilona:
"Hannes, on Hannes ;)Hannenkin puhelin on muuten ollut hukassa kerran,
tai kaksi vai kolme :) Shoppailussa häviän toverilleni kuus- nolla."

Hyvät puolet
Hanne:
"Ilona on kartalla - ei ajaessa, mutta noin niikuin silloin tällöin
kodeissa. "

Ilona:
" Hanne osaa nauraa. Vaikka kaikki olisi  pielessä, auto lepikossa ja
sysipimeä yö ympärillä -komppaava kaveri istuu tukevasti vieressä."


Tunnelmallista joulun aikaa teille Ihanat meiltä!
Ilona ja Hanne
 
Ps. ensi vuoden seikkailut odottavat jo. Teille me matkataan hymysuin, jos avaat oven laita postia minulle ilonapietilainen@suomi24.fi
 
 

21 kommenttia:

  1. ♥ Ihanat, Ilona ja Hanne! Oikein hyvä joulun aikaa teille♥♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihana Riitta Sinikka, toivottavasti taas tavataan uusin tuulin <3

    VastaaPoista
  3. Ihana, elämänmakuinen seikkailu tuo teidän työnne!! Menestystä myös uudelle vuodelle!!

    VastaaPoista
  4. Ihana hymyn huulille nostattava postaus :)
    Teidän seurassa niin aina aika lentää, kiitos kuluvasta vuodesta ja niistä huippuhetkistä ja sukelletaan uusiin seikailuihin ja tulevaan vuoteen! ;)

    Halit molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ennätetään seikkailla tänä vuonna ja varmuudella taas ensi vuonna.
      Halaus sinne,
      Ilona

      Poista
  5. Onneksi teitä on kaksi siellä tien päällä, toisiansa tukemassa. Ihania juttuja teettekin! Leppoisaa Joulua!

    VastaaPoista
  6. Olette hyvä tiimi, josta ei voi seurata muuta kuin hyvää jälkeä <3
    Tuo teidän työnne kyllä vetää ihan kateelliseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ouluun terveisiä, vieläkin hymyilen jutuillenne <3
      Ilona

      Poista
  7. Kiitos luettavista ja katseltavista jutuistanne, joita olen saanut lukea ja palata niiden ääreen aina uudelleen.
    Rentouttavaa joulun aikaa Teille molemmille ja perheillenne!

    VastaaPoista
  8. Huipputiimi kyseessä! Ihana postaus ja huikeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina kiitos ihan jokaisesta retkestä, niitä on ollut niin paljon <3

      Poista
  9. Tuolla tekstissä sana "omalaatuinen" on vähän outo valinta... Pikemminkin ainutlaatuinen kävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jokainen matka on tosiaan ollut ainutlaatuinen :)

      Poista
  10. AI miten ihanasti kirjoitit <3 Olette kyllä huippu pari ja teette niin kivoja juttuja! Minä kiitän teitä <3 Oli ihana tavata! Mukavaa joulunalus aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, toivottavasti saamme vielä piipahtaa kylässä :) Ihanaa joulua sinne koko perheelle <3

      Poista
  11. Ihana teksti! Kertakaikkisesti, jotkut vaan osaa kirjottaa :) Ja kun ne yhdistää sellaiseen joka todella osaa kuvata niin siinä on sitten huipputiimi :) Löytyikö laukku lopulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukku löytyi tosiaan :) Rehellisiä ihmisiä on onneksi olemassa ja kiitos taas ABC:lle täältä ne koheltajat taas aamutuimaan tulevat ;) Ensi kerralla tosin yritän köyttää laukkuni kiinni kaulaani, en voi onnistua millään sitä unohtamaan, hih.

      Poista
  12. Hei Ilona! Ihanaa Joulunaikaa sinulle ja perheellesi! Toivoo Kissankulman väki

    VastaaPoista
  13. Olipa mukavasti ja kauniisti kerrottu, tuollaiset ystävät on tärkeintä heti perheen jälkeen. Kiios kun sain olla palan matkaa kanssanne :)

    VastaaPoista
  14. Oi mikä ihana tunnelma teillä onkaan. Tuolla kyllä sielu lepää. Rauhaisaa joulun odotusta. Oli kiva käydä sivuillasi.

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!