15. huhtikuuta 2014

Ikivanha ihanuus!






Tunnustan olleeni aina enemmän tai vähemmän hulluna näihin romuihin - ikivanhoihin ihanuuksiin. Viikko sitten sähköpostiin tupsahti viesti tutulta antiikkikauppiaalta ja tässä sitä sitten ollaan. Kellokaappi 1820-luvulta vei kuulkaas jalat alta. Se, että se meille sai tulla vaati erinäisiä suostuttelukeinoja. Parhaiten meillä toimii säälittävä ilme, huokailu kaapin kuvan edessä ja hurja pohtiminen, kuinka sellaisen voisin saada. No, tämän vuoksi jouduin luopumaan paristakin kaapista, mutta se oli sen arvoista. Kaappi on kuulunut joskus kartanoon, jonka huonekorkeus on ollut jotain ihan valtoisaa. Pidin siis sormet ja varpaat ristissä kaapin sisälle nostovaiheessa. Piti ihan kiljaista onnesta sen noustessa olkkarin nurkkaan.
 
Että olen iloinen ;)
Ilona

31 kommenttia:

  1. No syytäkin olla iloinen ! Sehän on niiin kaunis ! Ihana ! MInulla itsellä on rakkaus vanhoihin kaappeihin ja mun mies aina sanoo, että minä muka tahtoisin ne kaikki meille, pöh ! …mutta jos yhden vielä….ja ehkä toisenkin….
    Ihanaa maanantaita Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin jokainen romunen pitäisi pelastaa, olkoon se siis sallittua :)

      Poista
  2. Oi ihanuus!! JA juuri sopiva...vähänkin korkeampi olsi ollut jo liian korkea..:)

    VastaaPoista
  3. Sie olet hullu :D
    Oikein hyvällä tavalla! Oi että on sitten ilme muuttunut ihan toiseksi! Aika makee kaappi! Ja aika makee huusholli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnetään ihan täysi sellainen. Taitaa sielläkin tuulet puhaltaa navakasti. Tämä kaappi ei kyllä olisi Lillaan mahtunut millään :)

      Poista
    2. No ei olis ei :)
      Kevättuulilla on jotain kummaa vaikutusta! ( ja syystuulilla... ja ja ja :D )

      Poista
  4. Voi että mikä kaunokainen! Erittäin nappi ostos ja paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastus oli täällä rakkautta ensi silmäyksellä.

      Poista
  5. Aivan ihanan valloittava kaunotar!!

    En yhtään epäile, että sydän läpätti ja onneksi osaat suostutella ☺ Ei tuota olisi voinut jättää ostamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vei aikaa suostuttelu, siihen kun kuului tuo noutomatka kuusi tuntia mukaan.

      Poista
  6. On hieno! Ja se oli ihan selkeästi myös päättänyt mahtua teille asumaan :D

    VastaaPoista
  7. Enpä ihmettele riemunkiljahduksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä vain mentiin soitellen uutta kaappia kohti, tiedän sinun tietävän tunteen :)

      Poista
  8. Huh! Just ja just huonekorkeus riittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukilla oli, olin varma, että sinne se pihalle jää, huoh ;)

      Poista
  9. Kyllä olet onnekas ollut saatuasi tuon kaapin, kyllä se on upea! Korkeutta ei kyllä olisi yhtään enempää saanutkaan olla.

    VastaaPoista
  10. Siis toi kaappi on ihan superherkku <3

    VastaaPoista
  11. Hih...konstit on monet kun jotain oikein tahtoo, täytynee kokeilla samaa tekniikkaa. Kaappihullulle on täällä kertynyt noita vanhoja kaappeja jo aika liuta, jostain pitäis raaskia luopuakin kun eiväet taida kaikki meille mahtua.
    Komian löydön olet tehnyt, eipä ole koskaan vastaavaa vastaan tullut.

    VastaaPoista
  12. Onnea "uudesta" kaapista. Kyllä aito puu osaa olla upea vuosienkin jälkeen. Aurinkoista pääsiäistä ja kiitokset ihanasta blogista ja ideoista.

    VastaaPoista
  13. Aivan unelma tuo vanha kaappi! <3 Itsekin rakastan kaikkia todella vanhoja aarteita (joidenkin mielestä romuja). :)

    VastaaPoista
  14. Upea kaappi ja tykkään tästä lookista kovasti. Sopiva sekoitus rouheutta ja hienostuneisuutta <3

    VastaaPoista
  15. Oikean aarteen onnistuit saamaan! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  16. Kaunis on kaappi ja niin on blogisikin. Eksyin tänne blogiisi ja pakkohan tämä oli lisätä oman blogini lukuluetteloon. Näitä kauniita kuvia on ihan pakko päästä katselemaan toistekin. Rauhaisaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
  17. upea kaappi ja vielä ihanampi keinuhevonen :-)

    VastaaPoista
  18. Ihana kaappi, ja mitä tarinoita se on jo kuullut...ja mitä tulee vielä kuulemaan! t.Susanna

    VastaaPoista
  19. Voin vain kuvitella tunteesi kun sait kaapin teille...täällä unelmoidaan että jos joskus ihana tulis vastaan, niin kaappi:)

    VastaaPoista
  20. Ihana!!! Ja tuo teidän sohva on myös ihana!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!