19. tammikuuta 2016

Jääkyntteliköt ja jäiset kukkakranssit















 
Jäinen kauneus on nyt ottanut täällä ylivallan. Pientä sanomista on saattanut tulla jatkuvasta ovien availusta näillä paukkupakkasilla. Jääteoksihan on pitänyt käydä tarkastelemassa vähän turhankin usein. Kynttilät jäädytin vadin pohjalle laitettuun veteen - veden määrä on vain viitisen senttiä. Kynttilä pysyy yllättävän hyvin pystyssä vadin pohjalla, jos vain vettä ei ole liikaa. Eniten kuitenkin tykkäsin portinpieleen jäädytetystä kranssista, jonka kiinnikkeeksi asettelin rukousnauhan. Nuupahtaneita kukkia on helppo sijoitella kauniisiin asentoihin pieneen vesimäärään. Jäälyhtyä jäädyttäessä jäädytin kukat ensin paikoilleen pienempään vesimäärään, jonka jälkeen lisäsin vettä jo jäätyneen kukkaosan päälle.
 
Nyt täytyy tehdas sulkea loppuviikoksi ja vain ihailla jäistä kauneutta.
Puuhakasta viikkoa sinne teille,
Ilona - lähes jäätynyt puuhastelija ;)

15 kommenttia:

  1. Apua ♥ Mä lähden heti tekeen tollasta jääkynttelikköä! Kiitos ideasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli tehdä jättisaaviin kynttelikkö, mutta mies vielä jarruttelee - kumma ;)

      Poista
  2. Nyt on jäätävän nättiä :) kiva idea! ja sopivat ilmat tähän hommaan.. mä olen joskus tehnyt noita aiemman postauksen jääkuplia, mutta nyt ollut kyllä niin kylmää että ei ole tarennut tehdä :D Vaan nyt alkoi houkutella kun näin nuo kuplat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos - ihan täällä jäädyin pystyyn, mutta pakko vain palella ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jää tekee kaiken niin huurteisen kauniiksi - toivottavasti ei nyt ihan plussalle mennä vielä huomenna :)Vaikkakin tämä pakkanen jo riittäisi.

      Poista
  4. Kauniita jäätaideteoksia :) Erityisen ihana tuo talvinen linnunpönttö ja havuistutus ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina sinne - pöntössä on keväisin asukkaat. Tulevat jokaisena vuonna, silloin kotiin hiippaillaan ihan hiljaa, ettei pikkuruiset jää ilman ruokaa.

      Poista
  5. Hienoa jäätaidetta olet tehnyt. Todella kauniita juttuja!

    VastaaPoista
  6. Tuo ihanasti väriä lumivalkoiseen puutarhaan!

    VastaaPoista
  7. Upeita jääkransseja ja lyhtyjä olet tehnyt <3

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!