5. kesäkuuta 2016

Ihan paras raparperi-mansikkapiirakka





 
Aurinko, tuore kahvi ja raparperi-mansikkapiirakka ovat paras kolmikko, jonka tiedän. Suuhun on saattanut menneellä viikolla sujahtaa pala ja ehkä toinenkin ;). Olen kirkkain silmin syytellyt valtavaa raparperipuskaani, joka pakottaa minut leipomaan herkkuja. Aina voi toki keksiä lisää syitä leipomusten valmistukseen. Tänään ajattelin vetäistä hihastani sunnuntainatäytyyleipoa-kortin. Lupa siis herkutella - tänäänkin.
-Ilona-
 

Raparperi-mansikkapiirakka

2 kananmunaa
2dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
1dl kuohukermaa
1 dl maitoa
120 g voisulaa

 
Pinnalle
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Mansikoita 2 dl
Raparperia 3 dl
 
1.Vatkataan munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahtoon lisätään sulatettu voi, kerma sekä maito.
2. Sekoita kuivat aineet toisiinsa erillisessä kulhossa. Lisää ne seokseen ja sekoita hyvin.
3. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Levitä päälle raparperitäyte. Laita päälle mansikan viipaleista kerros.
 
 4. Täytteen päälle murukerros syntyy sekoittamalla huoneenlämpöisen rasvan, sokerin sekä vehnäjauhon toisiinsa.
 
Raparperitäyte valmistuu kiehauttamalla kolme desiä raparperia pienessä määrässä vettä. Pehmentymisen jälkeen valutetaan ylimääräinen neste pois ja lisätään sokeria 5 rkl. Vaniljainen maku korostuu sujauttamalla vanilliinisokeria yhden lusikallisen joukon jatkoksi.
 
Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25-35min. Koristellaan tomusokeritömäyksellä ja tuoreilla mansikoilla.

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pitää ihan varoittaa - katoaa niin nopeasti parempiin suihin ;)

      Poista
  2. Voi miten herkullisen näköistä piirakkaa. Kesällä hikoillaan niin paljon, että johan siinä kaloreitakin kuluu, pakko siis herkutella, ihan balanssissa pysymisen takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyvä syy - tuota Outi käytän jatkossa verukkeena ;)

      Poista
  3. Näyttää ja varmasti maisuu herkulliselta. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos viestistä sinne maalaismaisemiin <3

      Poista
  4. Namm...maiskis..:) Ihana paikka jossa piirakkaa nautitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koko porukan lempipaikka - Neilikkakin asuu kuistilla kaikki päivät.

      Poista
  5. Kaunista tunnelmaa kuvissa, jälleen ♥ Kiitokset, että saan katsella jotain noin kaunista ♥ ja ohjeesta myöskin kiitokset ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina yhtä ihana lukea Leena sinun kommentteja -kiitos niistä jokaisesta ♥

      Poista
  6. Kaikki kuvat on niin kauniita! Silmä ja mieli lepäävät näissä. Mistä olet löytänyt nuo upeat rottinkituolit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolit olen tilannut joskus entiseen kotiimme - apua, laskin siitä kuluneen jo kymmenen vuotta. Silloin hankin ne Cobellosta, mutta olen nähnyt ainakin Artwoodilla samaa mallia.

      Poista
  7. Niin kauniita kuvia! Mieli ja silmä lepää näissä <3 Mistä olet löytänyt upeat rottinkituolit terassille?

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!