24. syyskuuta 2016

Ihastunut ja rakastunut Irlantiin!























Olen yrittänyt miettiä, miten ihmeessä kuvailisin teille maata, joka vie jalat alta - hengästyttää ja näyttää pakahduttavan kauniille. Jos silmissä kiertää vesi ihastumisesta niin sen on pakko olla rakkautta - Irlantia suosittelen jokaiselle tarinoihin ja epätodelliseen kauneuteen uskoville matkailukohteeksi. Täällä tarina kertoo asuvan pieniä, vihreitä miehiä, joista ei saa hiiskua - sillä muutoin niiden taika katoaa. Jokaisen irlantilaisen kanssa keskustelu päättyi tähän ajatukseen. Vakuuttavasti minulle kerrottiin, että jos oikein tosissani uskon en kastu vaikka taivaalta sataa. No, tonttujen maasta kotoisin oleva otetaan täällä lämpimästi vastaan ;).
Irlannissa kotiovet ovat kaiken kirjavia - mitään tylsää niistä ei löydy. Talot tekevät sinut hyväntuuliseksi ja viimeistään päästessäsi merituulen alle on tunne unohtumaton. Dublinista suosittelen karauttamaan tänne Howth:n kalastajakylään. Tänne pääsee bussilla, junalla ja taksilla - me tulimme taksilla ja menimme bussilla takaisin. Kylässä voi viipyä kalastajien saaliita ihailemassa tai patikoida ylös nummille. Kuuden kilometrin mittainen patikointireitti on henkeä salpaava - jännitin, pelkäsin ja ihailin. 
Minun unelmani oli käydä irlantilaisten nummikanervien kotona - nyt olen tehnyt niin ja kaikki tämä on jättänyt pois pyyhkimättömän leiman minuun. Kontatessani varvikossa kovin, kovin korkealla oli vaikea olla rakastumatta maahan.
- Ilona-

26 kommenttia:

  1. Hurmaavan kuuloinen paikka. Eri väriset ovet ja värikkäät talot saavat sydämen tykyttämään <3
    Ihanaa viikonloppua ihanainen Ilona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne Outi ihana - nautitaan viikonlopun väreistä <3

      Poista
  2. Olipa kivoja kuvia, mielenkiintoisia. Talot ovat kauniita kivan värisiä. Muutenkin maisemakuvat tosi ihastuttavia, ihana toi polku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltavat käyttää kyllä värejä talojen ovissa ja pinnoissa - jännittävän hyvin sulautuvat vihreän maiseman joukkoon :)

      Poista
  3. Upeita kuvia <3 En ole koskaan Irlannissa käynyt mutta tuolla varmasti nauttisi olostaan :) Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen - meitä suosi lämpimät päivät, mutta sateen yllättäessäkin se kestää vain hetken ajan ja taas paistaa.

      Poista
  4. Irlanti ja Pohjois-englanti nummineen ja rannikkoineen on myös minun haaveissani. Liekö kirjojen kautta luetut maisemat, jotka houkuttavat :) kuvillaan nostit haaveet pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sama kuva oli piirtynyt omaankin mieleen kirjoista - et varmasti pety Irlantiin :)

      Poista
  5. Ihania noi värikkäät talot ja ovet.
    Maisemat aivan ihania, toi polku houkutteleva.
    Mukavaa sunnuntai päivää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä polkuja reunusti nummikanervien mättäät - hassua, miten ne kasvavat niin karuissa olosuhteissa valtoimenaan.

      Poista
  6. Naapurin rouvalle kävi samoin...ihastui ja rakastui Irlantiin♥
    Kauniit kuvat...varsnkin nuo kaksi ensimmäistä saavat vakuuttumaan maan kauneudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häkellyttävän kaunista, jotain samaa kuin meidän Lapissa, mutta kuitenkin erilaista ♥

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja varmasti kaunis paikka. Irlanti on jäänyt kokematta, mutta nyt taidan laittaa sen matkahaavelistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta kovin karu maa, mutta kaunis ehdottomasti. Syyskuu ei taida olla mikään turistiaika - meille oli juuri sopivan rauhallista paitsi tietysti jalkapallopäivänä. Paikallisia oli silloin liikkeellä sankoin joukoin - oman joukkueen kannatus on heillesupertärkeää ;).

      Poista
  8. Ensimmäinen kerta blogissasi ja niin osuva, henkeäsalpaavan upea postaus nenän edessä. Rakastunut Irlantiin jo vuosia sitten, matka vielä haaveissa. Kiitos tästä ja upeista kuvista. On sinne päästävä! Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä sinut Sini täällä! Itsekkään en osannut odottaa totaalista ihastumista maahan. Suosittelen ehdottomasti!

      Poista
  9. Huikean upeita kuvia! Voin vain kuvitella miten hienoa oli olla paikanpäällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ hurja korkeus sai ajantajun hukkumaan ja nummilla meni aikaa tunti jos toinenkin. Ihana paikka!

      Poista
  10. Kaunista! Uijuijuiii! Iiiik! Ihanaa! Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat maisemat - ihan jännitti korkealla niin, että mahanpohjasta otti :)

      Poista
  11. Ihanalta näyttää! <3 Omalla listallani on jo Edinbourg/Skotlanti, mutta Irlannin voisin lisätä tästä samalla unelmien matkakohteeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, haaveilen juuri Skotlannista - ihana olisi päästä sinne <3

      Poista
  12. Hei sun kannattaa lukea Hanna Tuurin irlantiaiheiset kirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, juuri kävin kurkkimassa - ei oikeastaan enää voi olla lukematta!

      Poista
  13. Oi! Ei kyllä ole ihme, että rakastuit. Jo pelkät kuvat saavat aikaan tunteen: tuonne on päästävä!

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!