28. elokuuta 2017

Suolammella ja pitkospuilla



 






 
Tupaswilla on paikkoja, jonne päädyn aina uudelleen ja uudelleen. Olen käynyt kuvaamassa täällä ihan pian ilmestyvään joulukirjaan ihanan Anu-Riikan kauneusideoita, jotka tuoksuvat tietysti pipareille. Savusaunasta tuprutteleva savu kruunasi silloin päivän, kiitos siitä Tupaswillan väki. 
 
Sunnuntaina Tupaswillassa oli aivan huikea evakkokulkue Suomen juhlavuoden kunniaksi. Talkoilla järjestetty tapahtuma pysäytti ihan totaalisesti. Täällä kannattaa ehdottomasti poiketa retkillänne! Suolammen tunnelmissa voi hyvin kuvitella olevansa pohjoisessa - vaikka Laukaa onkin Keski-Suomea. Mikään ei muuten maistu paremmalle kuin hernekeitto ja letut kirpakan kauniissa syyskesän päivässä. Lapsen kanssa pyllisteltiin päivä pitkospuilla kameroiden kanssa. Kyykkiminen loppui jättimäisen hämähäkin toljottaessa minua suoraan silmiin - saattaa olla, että hevosetkin pillastuivat kauhun kiljahduksiani ;).
 
Tämän viikon ajattelin lentää ;). Kalenterikirjat on lähteneet maailmalle ja suklaantuoksuiset seinäkalenterit odottavat lähetystä. Niitä voi tilata ilona.pietilainen@hotmail.fi - matkaan ne laitan sinulle ensi viikolla. Kalenteria voi kurkata täältä.
 
Värikästä viikkoa sinne,
Ilona

6 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, tuli heti mieleeni vanhat ajat. Edellisessä postauksessasi oli ihania pikkuliinoja kuvattuna.

    VastaaPoista
  2. Näistä kuvista tuli niin mieleen Vaahteramäki, että aloin jo etsimään Eemeliä. Aivan ihania kuvia taas kerran Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, varmasti mahtui Eemelikin tuohon joukkoon - ihan parhaat syyshetket <3

      Poista
  3. Oih, kulkueesta löyty ainakin neljä tuttua miestä! Oon käynyt tupaawillassa pariin otteeseen, hieno paikka! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa - aivan uskomatonta porukkaa. Tosiaan hieno paikka!

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!