23. syyskuuta 2015

Uusi elämä - huh!











Huh, miten vaikea onkaan laittaa kuvia itsestään tänne. Mutta lupaus on lupaus. Viime vuonna tänään tähän samaan aikaan päätin aloittaa uuden elämän. Olen tosin päättänyt niin sen sata kertaa aikaisemminkin. Olen tainnut rehellisyyden nimissä olla laihdutuskuurilla koko elämäni.

 Aloitin kuvien laittamisen niistä, jotka eivät niin sattuneet - viimeiseksi jätin kirpaisemaan vanhimmat. Vuoden aikana painoa on pudonnut kymmeniä kiloja (saa lukea 33kg) - en tuossa viimeisessä kuvassa ajatellut niin paljon ylimääräistä minulta löytyvänkään - peilisokeus pelasti harmitukselta.
 
Vuoden varrelle mahtuu taistelua, kipeitä lihaksia ja opettelua uuteen elämään. Kerroinkin jo niistä riippuvuuksistani Pepsiin ja kalkkunanakkeihin. Tänään addiktioihini kuuluvat myös lenkit. Niiden kanssa olen välillä ollut hurjan ehdoton ja saattanut hujahtaa välillä älyttömyyksiinkin. Nyt annan itselleni armoa ja pidän liikunnasta lepopäivän tai kaksikin siitä sen somemmin syyllisyyttä kantamatta. Herkkupäivät ovat viikonlopulla - syön pitsaa ja suklaatakin.
 
Paras kannustin matkan varrella on ollut uusi takki, joka ei mahdu päälle ;). No, lisäksi tietysti terveys. Oman sukuni rasitteet pyörivät diabeteksen parissa. Ulkonäköä en suostu tähän listaamaan, koska samalla tavoin minua kohtelevat tänään oikeat ystävät ja rakkaat. Monta tsempitystä olen saanut matkan varrella - kiitos! Ne ovat tulleet niin tosi tarpeeseen. Puolen vuoden välietapin jälkeen kävimme miehen kanssa yhdessä kuntosalilla kuurin, joka kieltämättä auttoi uudelleen motivoitumiseen. Löytyihän ne lihaksetkin sieltä :).
 
Muuttuiko elämä - varmasti! En väitä olevani onnellisempi tänään, mutta terveys on sellainen asia, jonka tahtoisin säilyttää. Sairaudelle ei tietysti mitään voi, mutta minun tapauksessani minulle annettiin vaihtoehto paeta väistämätöntä.
 
Niin tsemppaan jokaista naista lenkkipolulle tai kuntosalille - ne hikipisarat eivät koskaan valu hukkaan.
 
Ilona
 

30 kommenttia:

  1. Kiitos Ilona tsemppauksesta!:D Just tulin Sisustusunelmia Johannan blogista (aivan ällistyttävä painonpudotus takana) ja nyt täällä saan vielä rautaisannoksen uskoa siihen, että yhden kerran sen elämäntapamuutos voi johtaa lopulliseen muutokseen.<3 Mulla alkoi heinäkuussa pitkän harkinnan jälkeen terveemmät elämäntavat, ja hiljalleen nitkutellaan lukemia alaspäin. Onnea mahtavasta suorituksesta ja terveellisemmän elämän löytämisestä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johannalla on aivan upea matka takana - ihan hurja saavutus! Ihana kuulla sinun remontista, jään innolla seuraamaan. Eihän elämä muutu hetkessä ja oikeastaan kilokin on hurjan paljon painoa pois polvien päältä. Olisipa hieno jutella joskus kaikesta -!

      Poista
  2. Ilona, kiva, että painotat terveyttä<3 Niin monenkokoiset naiset ovat kauniita ja nyt jo onneksi muotitalotkin ovat havahtuneet ottamaan malleiksi normaalikokoisia naisia. Tyttären äitinä koen liian laihuuden ihannoinnin huonoksi roolimalliksi.

    Terveys on tärkientä ja kaikki muu tulee sen ja postiviisen elämänjanon mukana. Hohtoa ja säteilyä ei myydä purkeissa, vaan ne tulevat ihan muualta. Tänä vuonna eräs suosittu lehti pyysi minua haastateltavaksi ja kuvattavaksi esimerkkinä Hehkuvasta Aikuisesta Naisesta...;) No, en suostunut, vaikka lehti on yksi suosikeistani ja terveyspainotteinen.Olen suostunut vain puutarha- ja kirjablogihaastatteluihin. Sitä on itseään kohtaan aina vaativin...tai sitten se on vain tervettä järkeä.

    Minulla on nyt ainakin 7 kiloa ylipainoa ja paha vaan, että kohta syön monta viikkoa joka iltapaäivä Apfelstrudel mit Vanille Eis kera teen...,mutta en jaksa nyt murehtia, vaan otan rennosti, niin rennosti kuin tällä persoonalla pystyn.

    Se sinun eri-ikäisistä ja -kokoisista naisista kertova kirjasi oli kaikkien aikojen innostavimpia<3

    Tokavika kuva on täynnä elämää kilojen määrästä viis!

    Innoittavaa syksyä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois ihana - juuri tulin niin hyvälle mielelle lukiessani sinun viestiä! Kuulin Kotkassa järjestettävästä tapahtumasta, joka kantaa kirjan Kokonainen kanssa samaa nimeä. Jos matka ei olisi niin pitkä singahtaisin sinne. Olen samaa mieltä roolimalleista ja naisen mallista. Äitinä yritän varoa tartuttamasta poikaanikaan ajatuksia, jotka saattaisivat muokkautua vääriksi. Minusta jokainen on täydellinen sellaisena kuin haluaa. Olisi ihana nähdä haastattelu sinusta Leena - ehdottomasti olisin lehtihyllyllä ensimmäisenä!

      Poista
  3. Huikea on sun muutos! Ja mikä määrä pudotettuja kiloja!
    Huippusuoritus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana - oikeastaan päätöksen jälkeen en edes huomannut painon tippuneen. Vasta miehen ja tutuimpien ehdotellessa vaatekaupassa käyntiä tajusin niiden roikkuneen päällä ;)

      Poista
  4. Hienoa Ilona! Nostan näkymätöntä hattuani, korkealle. Hyviä vointeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei ihanuus - juuri mietin sinun nähneen minut silloin vähän isompana. Kiitos sinne Tiina - arvostan!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hih - me ollaan nähty useamminkin. Kiitos Maarit sinne!

      Poista
  6. Upean urakan olet tehnyt! Rinta rottingilla saat kuljeskella ja olla ylpeä itsestäsi. Elämänmuutos vaatii aina työtä, olipa kyse sitten millaisesta muutoksesta tahansa. Niin ja sisuakin tarvitaan!

    Tsemppihalit pohjoisesta, kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ehkä myönnän joskus tassuttelevani suuret housut jalassa - henkseleitä paukutellen ja kysellen muistaako perheeni minun olleen näin suuri ;) Kiitos tsemppihaleista me naiset niitä tarvitaan!

      Poista
  7. Ihan älyttömän hieno suoritus! Olet sitkeä likka ja mikä parasta, mun ihana ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen tästä ja ihan jokaisesta kannustuksesta. Olet niin parasta seuraa!

      Poista
  8. Hieno saavutus! Näytät niin upealta kuvissa ja livenä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne Marita - vieläkin kesäinen päivä pinnalla - kaunista!

      Poista
  9. Hienoa! Onnea 33kg:n verran :)
    Itsellä tulee 4.10 vuosipäivä -25kg. Olo aivan huippu ja jumppakärpänen vetää jumppiin ja salille 5x vk ja siihen sit 2 lepopäivää.
    On niin ajankohtaista, niin Johannan postausta lukiessa kuin itse aamulla oman postauksen tehneenä viitaten elämäntapamuutoksen mukana tuomaan liikunnan intoon.
    Tsempit meille kaikille, aloittelijoille, meneillään oleville ja jo saavutuksen saaneet!
    Ansaitsemme olla ylpeitä suorituksistamme!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, minun on mentävä heti kurkkimaan. Ihana hulluus - ja juuri sellaisista tarinoista saa voimaa jatkamaan eteenpäin. Onnea sinne!

      Poista
  10. Voit ihan huoleta listata mun mielestä myös ulkonäön; jos haluat.. Kyllä mä ihan rehellisesti pidän enempi itsestäni nyt enemmän kuin -30kg sitten. Ja itsestään pitäminen on aika tärkeä asia. Se auttaa olemaan armollisempi jossain asioissa. Mutta upea matka <3 Sinussa on sisua! Mä jäin kanssa kiinni elämäntapaan, ja nyt liikunta on vähän elinehto, tapa relata ja sen jälkeinen olo mahtavaa :) Hienoa Ilona, oon sua välillä salaa täältä kurkkinut hymy huulilla! :)

    Ihanaa Syksyä, luonto onkin upeassa kuosissa lenkkeilyä varten! Näytät mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, hyvä pointti ja minusta on ihana mahtua pienempiin vaatteisiin. Uskaltaudun jopa kuviinkin jo nykyisin. Syy minun laihduttamisen alkamiseen oli kuitenkin terveys - vaikkakin se olisi voinut olla myös toinen. Olen samaa mieltä siitä, että itsestään pitäminen on huiman tärkeä. Jos paino putoaa voi rypyille olla armollisempi, hih. Vitsi, hyvä kommentti - kiitos. Ihana ajatus jäädä koukkuun elämäntapaan - siinä on voimaa. Sinne lehtisadetta lenkkipoluille ja halaus upeista sanoista!
      Ilona

      Poista
  11. Hienoa hienoa! Onnittelut, juuri kahvakuulatunnilta kotiutuneena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna - hassua, kuinka sitä koukuttuu urheiluun. Kahvakuulan heiluttelu on kyllä huipputehokasta ;)

      Poista
  12. Mistä ihmeestä sinulta löytyi noin paljon poistettavaa, olet aina ollut upea nainen. Terveyteen kannattaa panostaa, liikunta pitää myös mielen tasapainossa. Onnittelut reippaasta vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, muhkea ainakin, hih! Totta, olen huomannut tuon lenkin olevan ihan huippukeinon rentoutumiseen. Sadetta vastaan taistellessa karisee turha väsymys pois :)

      Poista
  13. Aivan mahtava suoritus!
    Sinulla on sitä suomalaista sisua ja paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, välillä on sisu ollut kateissakin ja sohva kutsunut löhöilyyn. Perheen tsempillä on sitten pakko ollut kammeta itsensä lenkkitielle :)

      Poista
  14. Olipas kiva lukea tarinasi - huikea suoritus ja vain vuodessa! Minä aloitin myös vuosi sitten elämäntaparemontin, pitkälti terveyssyistä, sillä lonkkasäryt olivat jo päivittäisiä. Ruokavalion avulla pääsin säryistä kokonaan eroon, mikä vieläkin on itselleni melkoinen ihme : ) Painonpudotus sen sijaan jäi puolitiehen, reilu kymmenen kiloa lähti, mutta toinen samanlainen potti pitäisi vielä sulattaa. Joten kiitos tästä postauksesta, taas sain uutta intoa jatkaa matkaa!

    Kaikkea hyvää syksyyn ja mukavia lenkkeilykelejä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Päivi - ihana kuulla sinun särkyjen helpottaneen, täällä oli sama vika polvissa. Kymmenen kiloa on ihan hurja saavutus - kivinen tie. Tsemppiä hurjasti sinne koitoksiin!

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!