4. helmikuuta 2017

Hyvällä tuulella!




























Jäin miettimään matkan jättämää sydänjälkeä. Usein iltaisin ajattelen tuon maan ihmisiä ja eläimiä. Sydän kääntyi Kuubassa nurin monta kertaa - hökkeleissä asuvien ihmisten ja eläinten vuoksi. En taida unohtaa hetkeä, jolloin lapset juoksivat junan vierellä pyytämässä ihan mitä tahansa. Silmien kostumiselta ei voinut välttyä koiran juostessa riepu suussa lapsijoukon perässä - kaikkien pitää osallistua.
 
Tässä maassa eläimet eivät ole aivan heitteillä - köyhien ihmistenkin ovella on kasa riisiä kulkukissoja ja koiria varten. Opaskoirien lapuilla varustettuja symppiksiä löytää Havannan kaduilta - he käyvät museolla, jotkut syömässä, toiset asumassa ja osa vain hellittävänä. Museon omistaja kertoi, ettei kulkukoiraa voi vangita, mutta ovi on aina avoinna. Eläimen juostessa liikenteen hälinään autot jarruttavat. Kulkukoiran kulkiessa ohi pysähtyy vanhus kaivamaan kassistaan jotain syötävää.
 
Tänäänkin mietin, miksi en olisi hyvällä tuulella. Havannalainen kadunlakaisijakin on vaikka hänen kuukauden palkkansa on kokonaista kaksikymmentä euroa.
 
Hymyillään, Ilona



12 kommenttia:

  1. Kuuba on kyllä maa joka kiehtoo. Karua ja kaunista! Ihania kuvia, varsinkin tuo hääpari ja vanhat autot. Kun katselee vain liikennettä, voisi luulla, että aika on tuolla pysähtynyt.
    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sille siellä tuntui - aivan kuin kello olisi käännetty kulkemaan hitaammin ;)

      Poista
  2. Totta tällaisilta matkoilta saa aivan uuden perspektiivin elämään. Onnellisuus ei olekkaan kiinni suurista rahoista, vaan enemmän omasta asenteesta :) Kivoja kuvia matkalta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta - pysähdys auttaa katselemaan ympärilleen tarkemmin :)

      Poista
  3. Ihanat aurinkoiset ihmiset ja nuo värit, nam! Toivottavasti me suomalaisetkin löydämme oman sisäisen kuubalaisemme nyt keväällä kun aurinko alkaa taas lämmittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sitä odotellessa viritellään letkeitä lanteita valmiiksi ;)

      Poista
  4. Kuuba on todella kiehtova maa, on ehdottomasti listallani paikoista, joissa haluaisin vielä joskus käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, aivan ihana paikka - juuri sellainen jota ei unohda koskaan.

      Poista
  5. Niin puhuttelevia kuvia ja kertomus myöskin! Oikein mukavaa sunnuntaipäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena - hymyjä tulevaan viikkoon sinne!

      Poista
  6. Itkin lukiessani. ❤

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!