Huikean pitkä ja vaikea viikko on takana. Olen kuitenkin päättänyt olla välittämättä siitä, ja suunnata ajatukseni tulevaan. Mitä tämä sitten minun kohdallani tarkoittaakaan.
Minussa on valuvika, joka saa minut innostumaan ja kiihtymään kympistä sataan sekunnin murto-osassa. Tämän valuvian olen saanut äidiltäni, hänen perässään leijuu aina pölypilvi - kaikkea ollaan kokeilemassa heti. En siis mieti tulevaa, olen sanonut jo kyllä, ennen kuin ennätän ajattelemaankaan. Tällä viikolla minua pyydettiin mukaan ihanaan opetusprojektiin, ja taas sitä oltiin menossa mukana pää kolmantena jalkana. Onneksi on olemassa jarrumieheni, joka tipauttaa minut tasaisin väliajoin todellisuuteen. Elämä ei ole täynnä työtä tai projekteja, joissa kuuluisi olla mukana - olivatpa ne, miten ihania tahansa. Väsymys on edessä väistämättä, jos kaikkeen hyppää mukaan.
Etsiessäni kuvia tähän postaukseen vuosien varrelta, huomasin ajan laukanneen hurjaa vauhtia. Ensimmäiset löytämäni kuvat ovat kodistamme, joka oli meille vain pysähdyspaikka. Kuvistani löytyi retkiä, koti, perhe ja hetkiä. Niitä katsellessa päätin olla jämerästi tässä ja nyt. Lähellä, läsnä ja äiti. Äitiys on minun suurin tehtäväni, eikä mikään muu mene koskaan sen ylitse. Hyppään siis loikalla yli työkiireiden ja otan käteeni käden lapseni - minun paikkani on tänään juuri tässä - äiti-ihmisenä.
Ilona
Siinäpä meille kaikille...olla lähellä ja läsnä!
VastaaPoistaSirkku, sanoppa muuta. Voi, miten ihana olisi oppia olemaan kiirehtimättä - elämä kyllä odottaa :)
VastaaPoistaTuon kun itsekkin aina muistais =) Vaikka kotiäitinä olenkin, niin jotenkin sitä ei kaiken tekemisen keskellä muista olla niin läsnä kuin pitäisi.
VastaaPoistajuuri noin se on..äitinä olo on yksi maailman arvokkaimmista tehtävistä mikä meille annetaan..ja nimenomaan annetaan..sitä ei voi ostaa, ei lahjoa, ei edes ansaita..ja kun kerran on sen tehtävän saanut, siitä tehtävästä ei voi hypätä pois..vaan se jatkuu, jatkuu, jatkuu :) tässä juuri vähän aikaa sitten ajattelin raskainkin ajatuksin tätä minun vaativaa tehtävää äitinä, sijaislasten äitinä..mihin kaikkeen se on mua vienytkään..on kyllä hetkiä joista voisin ehkä luopua, mutta kaikki ne on kasvattaneet minua ihmisenä-äitinä :)
VastaaPoistapidetään lippukorkealla, kaikki äidit <3
oli sitten äitiys biologista, sijaisäitiyttä jne jne kaikki yhtä tärkeitä!
Sopivasti vauhtia ja riittävästi kykyä hidastaa! Elämä kyllä antaa huutia, jos meinaa ottaa liikaa kierroksia! Hienoahan on jos nauttii työstään, mikä sen suurempi rikkaus, mutta tasapainohan se on se opettelun aihe jokaisella!
VastaaPoistaÄiti. Niin paljon annettavaa, kun muistaa myös pysähtyä ottamaan vastaan! Nauti kiireettömistä hetkistä, läsnä niissä hetkissä, kun on mahdollisuus. Se on monelle lapselle jo paljon :)
Oikeassa olet, pitää olla lähellä ja läsnä. Lapsuusvuodet on niin nopeati ohi, ja ennen kuin huomaatkaan on lapsi maailmalla omaa elämäänsä rakentamassa, mutta mikä on rakentaessa kun olet antanut ne rakennusmateriallit:)
VastaaPoistaIhania hetkiä teille, äiti ja lapsi:)
Tuo on varmasti monelle haastavaa, pysähtyminen. Tunnistan itseni tuosta ja koitan todella muuttaa toimintaani siihen suuntaan että kierrokset olisivat hiukan pienemmät ja olisi oikeasti aikaa kuunnella itseä ja muita, pysähtyä ja tutkiskella.
VastaaPoistaHidasta viikonloppua toivotellen,
Hanni/Polkadot
Ihana valuvika sinussa on Ystäväiseni <3 Mutta rentoutuminen läheisten kanssa antaa taas uutta puhtia tuleviin koitoksiin!
VastaaPoistaIhania viestejä teillä kaikilla <3 Mietin juuri, kuinka saisin jarrut pohjaan ja ajan pysähtymään - lapsi on niin pienen hetken juuri tässä. Kosotädillä on upea ajatus sanoissa me annamme lapsillemme rakennusmateriaalit, niillä on pärjättävä elämän tuulissa :)
VastaaPoistaIlona
Todella hyvä päätös♥
VastaaPoistaIlona, pysähdyspaikkasi keittiö on kaunein ikinä näkemäni.
VastaaPoistaSama valuvika täällä! Sisareni väittää, että sekä hänellä, äidillämme että minulla on diagnosoimaton ADHD. Voi ollakin...Minäkin käyn sataa, eikun tuhatta ja sitten tulee syvä uupumus. Innostun liikaa liian monesta, mutta olen päättänyt muuttaa itseni. Toivottavasti sen takia ei tarvitse vaihtaa päätä;)
Nytkin pyörin täällä remontin keskellä ja mietin miten tähän taas päädyttiin...eli kaikki mun syytä;)
Puhaltelen täältä rauhoittumisen taikapölyä sinulle....edes viikonlopun ajan vaikuttavaa♥
Olin kyllä ihan rakastunut tuohon vanhaan kellaritiileen:) Siis siinä on selitys kaikkeen ADHD, empä ole keksinytkään sitä aiemmin ;)
PoistaMiten kauniisti kirjoitit ja niin totta. Lapsen saamisen jälkeen sitä on itsekin huomannut olevansa aina ensimmäisenä äiti. Välillä raskasta, mutta niin antoisaa :)
VastaaPoistaNiin totta, äitiys on ihana onni :)
Poista♥♥♥
VastaaPoistaMinä niin kadehdin teitä nopeita ihmisiä, kyllä minäkin sitten kun pikku hiljaa vauhtiin pääsen ;) Ei, vaan kyllähän se niin on lapsena sitä tarvitsee huomiota, läheisyyttä ja aikaa , jotta saa enemmän palikoita ehjäksi kasvamiseen ♥
VastaaPoistaAurinkoista viikonloppua !
Riitta, minä taas olen ripauksen kateellinen hitaammille, ennättäisi harkita paremmin :) Aurinkoa sinne,
PoistaIlona
Sopivassa suhteessa tarvitaan tekemistä ja äityilyä. Mutta lapset on niin vähän aikaa pieniä, ettei se huono satsaus ole. Sen huomaa kun ne on (niin pian) kasvaneet isoiksi. Hyvä valinta siis Ilona! :)
VastaaPoistaAika kulkee niin nopeasti, että jokaisesta hetkestä on pidettävä kiinni, sitä satsausta ei varmasti kadu :)
PoistaIhana toi tekstin loppu :) ja ihania kuvia, tykkään tosi paljon blogistasi :)
VastaaPoistaMulla on ollut ihan tosi vaikea viikko ja tuntuu, etten käynnisty vaan millään :D. Edellinen viikko oli niin siisti ja puhkuin intoa kaikesta ja tää viikko on ollut taas sellainen kun tuntuu ettei jaksa mitään. Toisaalta blogia olen jaksanut pitää, toisin kuin edellisellä viikolla en ehtinyt kun oli niin paljon muuta.
VastaaPoistaEnsi viikosta voi ainakin odottaa parempaa, luotetaan siis tähän :)
PoistaTyöelämä on nykyään monesti tosi hektistä. Vie satasella mukaansa, kaiken ottaen.
VastaaPoistaPerhe ja omat lapset ..... aika aikaansa kutakin. Ihanaa, kun olet voinut / pystynyt valitsemaan tuon vaihtoehdon.
Vuodet eteen päin tuntuu aina pitkiltä, mutta ennen kuin huomaakaan, niin on aika, jolloin poikaset muuttavat omiin pesiinsä ja äitinä sitä toivoo, että siivet sitten kantavat. Vanhempina annamme ne pesänrakennustarpeet ja aika ja vaiva, minkä olemme poikasillemme antaneet tuottaa hedelmää. Jokainen tekee virheitä ja miettii jossain mutkassa, että olisiko pitänyt tehdä toisin, mutta itse kukin toivomme varmaan, että olemme osanneet sitten vuosien saatossa elää ja toimia niin, että lintusemme saavat aikanaan rakennettua tukevan oman pesän sekä elämän pesänsä ympärille.
Joskaan ei tuo jälkikasvu taida koskaan niin isoksi kasvaa, etteikö äidin sydän heistä huolta kantaisi, elävät he miten hyvin tahansa elämäänsä. Iloitaan ja ollaan mukana lintustemme elämässä <3
Totta on ihana saada vaikuttaa ainakin hieman perheelle annettuun aikaan, aina en ole voinut tehdä niin. Toivon tosiaan oman lintuni kiipeävän pesäänsä vielä aikuisenakin, äidirakkaus on tosiaan ikuinen.
VastaaPoista