14. syyskuuta 2015

Arvottavana kylpylä - ja eläintarhalippuja!















Meidän perheen viikonvaihde taittui Ähtärissä. Koiraperheen lomailu on usein  haasteellista, karvakuono otetaan mukaan tai sille etsitään hoitopaikka. Nyt valinta Ähtärin Mesikämmen- hotelliin oli selvää - koirahuone ja hotellia ympäröivä luonto veti tätä koiraperhettä puoleensa. Aamuinen usva, rantojen kauneus ja kallioiset metsät tekivät vaikutuksen tähän tyttöön. Meidän Neilikka luuli olevansa vähintäänkin yksi metsän eläimistä - niin villinä se kirmaili metsissä. Melko paljon naurua mahtui Mesikämmenen kylpylään - sukeltelukisan voittajan on helppo hymyillä ;).

Ähtäri Zoo on kiven heittämän päästä hotellista. Siellä olen käynyt viimeksi aikana ilman etuhampaita, mieheni eläintarhan avaamisen aikoihin vuonna 1973, jolloin sinne Äänekoskelta matkattiin Mossen kyydissä. Uskomatonta, ainutlaatuista, pysäyttävää - kuinka lähelle eläimiä täällä pääsee. Minuun vaikutuksen teki lumileopardin hännän mitta, karhun inhimillisyys, saukon silmän isku, huuhkajan korvat ja eläinten tarinat. Tiesitkö, että korppi on lintujen aatelia, se muistaa näkemänsä hetket ja ihmiset. Olitko kuullut, ettei poro unohda sille äänensä korottaneen ihmisen kasvoja. Muistitko, että saukko eli Lutra lutra on näätäeläin, joka on sopeutunut vesielämään ja se kuuluu Suomessa yhä uhanalaisiin eläinlajeihin. Opastaulujen tietoja oli hauska lukea lapsen kanssa, en olisi muistanut niistä puoliakaan.

Minulla on lupa arpoa teille kylpyläliput Mesikämmenen kylpylään ja Ähtäri Zoohon. Voittaja saa kolme lippua molempiin, koska silloin täydellinen syyspäivä näyttää kaikkein parhaimmat puolensa Ähtärissä. Arvontaan voitte osallistua kommentoimalla tätä postausta tai olemalla lukijana täällä tai Facebookissa.


Aurinkoa sinne,
Ilona
Yhteistyö Ähtäri Zoo  sekä  Hotelli Mesikämmen

Ps.
Erittäin uhanalaisia lumileopardeja elelee luonnossa noin 4000-6500 yksilöä. Ähtäri Zoo toteuttaa kansainvälistä uhanalaisten eläinten suojeluohjelmaa ja tekee arvokasta työtä lumileopardikannan säilyttämiseksi maailmassa. Ähtäristä on lähtenyt maailmalle useita lumileopardin jälkeläisiä eri eläintarhoihin.

Korppi on arka ja varovainen, mutta myös utelias. Korpin lento on vakaampaa kuin variksen ja usein korppi kaartelee hiirihaukan tapaan liikkumattomin siivin. Korppi on pariuskollinen ja pariutuu eliniäkseen.

71 kommenttia:

  1. Ihana kuva karhusta! Mitä mahtaa nalle miettiä, kun tuollain tassunsa laittoi. :D Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut ihana reissu ❤ osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa :)
    laura.elorinne@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Mukana arvonnassa :) carolina4@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti mukana arvonnassa 😊
    hanna.kangasmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti mukana arvonnassa 😊
    hanna.kangasmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  8. Mukana kivassa arvonnassa!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Enpä ole koskaan Ähtärissä ollut, vaikka paljon kuullut siitä. Olisipa kiva lähteä sinne ulkoiluttamaan itseänsä, kameraa ja joitakuita muitakin! Mukana siis ollaan :)

    VastaaPoista
  10. Mukana 💗 Menisi lastenlasten iloksi ... 💗
    (sirpa.tammivirta@gmail.com)

    VastaaPoista
  11. Arvonnassa mukana! Lauantaina jo suuntaamme Ähtärin eläinpuistoon!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  13. Mukana.
    merka at suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa! Olisipa ihana viedä perhe tuonne syyslomalle... t.Mimmo

    VastaaPoista
  15. Olipa mukava lukea noin positiivinen kerronta Ähtarin matakilualueelta. Ihan siinä jo meinasi rinta kohota ylpeydestä, tää on meidän oma paikka. Siksipä en osallistu arvontaan, annan mahdollisuuden niille, joilla se ei ole kotikunnassa. Jos sitten sattuisikin osumaan minulle arvonta niin paras on antaa tilaisuus muille.
    Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksestasi ja kauniista kuvistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lukea viestiä sieltä - kyllä teidän rinta saa kohota ihan rottingille :) Pakko ihastella luontoa, maisemia ja eläimiä - rentouttavan kauniit päivät takana. Kiitos vielä viestistä sinne Ähtärin suunnalle :)

      Poista
  16. Mukana arvonnassa.
    sanna_yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Mukana ja niin toivon voittavani nämä!! kortelainenilo@outlook.com

    VastaaPoista
  18. Heippa!
    Mukana jälleen arvonnassa!
    Lapsenlapseni Julian kanssa sinne matkaisin.
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!
    Terkuin Jaana

    VastaaPoista
  19. Ihanaa olis päästä tuonne, monta monta vuotta sitten viimeksi käynyt. Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  20. Tosi kauniita luonto- ja elänkuvia! Olis ihana päästä itsekin tuonne, mukana siis arvonnassa :)
    nadya-89@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa! Juuri tänään mietin, että mitenköhän Ähtärin eläinpuisto on auki syksyllä ja talvella. Kunpa nyt kerrankin arpaonni suosisi :)
    -Ankku

    VastaaPoista
  23. Upeita kuvia. Minäkin lähden mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa! Syysterkuin, Maarit

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa. muija3@icloud.com

    VastaaPoista
  26. Arvonnassa mukana!
    Annmari Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  27. Meidänkin flätti-tytöt tahtoisi hotelliin😊. Kauniita kuvia! -Meiju

    VastaaPoista
  28. Muistoja toi kuvat mieleen...Tänäkin kesänä jälleen taas kävimme, upea paikka. Riemulla kiljuen matkaisimme taas jos onni potkaisee arvonnassa :)

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti mukana arvonnassa! En ole vuosiin käynyt Ähtärin eläinpuistossa, joten josko nyt olisi aika? =)

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa :)! T. Jossukka (jossukka87 (a) gmail.com)

    VastaaPoista
  31. Oi, olispas kiva palkinto! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  32. Olipa hauskoja kuvia ja tarina Mossen kyydistä..😃 Minäkin olen ollut Ähtärissä viimeksi 70- luvulla. Olen kuullut nykypäivän eläinpuistosta pelkkää hyvää, joten olisipa huippua voittaa liput!

    VastaaPoista
  33. Mukana! En olekaan ollut siellä koskaan. Voi tuo karhu oli niin ihana 💚! jattanen@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Ehdottomasti mukaan ! tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Huomenta Ilona!
    Nyt oli aivan pakko osallistua tuohon arvontaan, meillä kun suunnitelmissa lähteä juurikin tuonne hotelli Mesikämmeneen syksyn aikana yhdessä tyttären perheen ja poikamme kanssa. Jos vaikka sattuisi arpaonni suosimaan, eihän se ota jos ei annakaan, tämä osallistuminen.
    Kesällä kävin työpaikan kanssa molemmissa ja tykästyin niin, että tarkoitukseni on viedä sinne koko perheeni, vaikka jo lapset aikuisia ovatkin. Joskus on vain kiva viettää aikaa niiden aikuistenkin lasten kanssa ja mikäs sen parempi tapa kuin nauttia Ähtärin kauniista luonnosta, eläimistä ja Mesikämmen hotellin ravintolan maittavista ruuista. Joten ei varmaan jäänyt epäselväksi, jotta mukana arvonnassa ollaan:)

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana ollaan. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa! Olipas hauskoja tietoiskuja eläimistä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  39. Mukana ollaan, kaikki mikä vie meitä lähemmäs luontoa, on hyväksi. Aurinkoisia syyspäiviä Terv. Ansku Pohjois-Pohjanmaalta

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa; käyttöä olisi:)
    soileo@suomi24.fi

    VastaaPoista
  41. Hei! Mukana arvonnassa. Ihania kuvia! T; AliceKo

    VastaaPoista
  42. Mukana kivassa arvonnassa :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Lukijana mukana :) Ihanan syksyinen postaus!

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa :)
    liisa.tammisto@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa! :) Voi kuinka nuo kuvailusi antavatkaan hyvän kuvan paikasta. :)

    VastaaPoista
  46. Voi miten mieluisa arvonta. Mukana tottakai, peukut ja pottuvarpaat pystyssä! ;) Muistelisin että Ähtäri on kaunis paikka, siitä on kyllä pitkä aika kun siellä on viimeks käynyt. Mahtaa olla Zoo muuttunut kovasti tässä vuosien varrella. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa! -Maria H.

    VastaaPoista
  48. Ihania kuvia, eipä ole tuolla taas hetkeen tullutkaan käytyä, mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  49. Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Itse söpöys tuo kuvassa oleva "pelottava" karhu.

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa...viimeks käyny -78 oransilla kuplavolkkarilla ....

    VastaaPoista
  51. Ihania kuvia ja tietysti arvonnassa mukana jälleen! -Kylli-

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa. Ihania kuivia eläimistä sinulla.

    VastaaPoista
  53. Ihana karhu! Tahtoo nähdä omin silmin.
    -mia-

    VastaaPoista
  54. Arvontaan mukaan...ekaa kertaa blogiin sattumalta "eksyin".Kivaa tunnelmaa täällä kuvien kera.
    Jumituin pitkäksi aikaa ja tulen toistekkin;)
    Tuija

    VastaaPoista
  55. Vieläkö voi osallistua arvontaan?

    VastaaPoista
  56. Tiina ja Tuomas mukana arvonnassa. Ähtärissä ei ole Junnu käynyt ja minä 80 luvulla :)

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!