27. syyskuuta 2015

Riikalla kylässä



 Aika usein sunnuntaisin löytyy meidän perhe syystapahtumista - myönnän rakastavani niitä. On ihana ihailla käsityöläisten töitä ja tuoksutella syksyn tuoksuja. Tänäänkin auto oli pakattu omalla perheellä ja tietysti mieheni äidillä, joka hyppää kyytiin mielellään. Tikkalan kylän markkinat olivat ohittamaton paikka. Sateenkaarentaa- puodin pihassa järjestetty tapahtuma oli ihanan maalaishenkinen. Puotiin tullessani minulla on aina ja väistämättä lämmin fiilis. Riikan kanssa matka on ollut pitkä - ajatella aikaa taitaa olla kymmenisen vuotta siitä, kun Riikka oli töissä kanssani juuri tässä sisustusliikkeessä.
 
Tiesin, ettei tyhjin käsin täältä voisi kotiin karauttaa. Hassua, että meille päätyi ikkunakoriste, jonka pari löytyy meidän keittiöstä. Joskus vuosia sitten olin myynyt sen Riikalle ja nyt sen oli aika palata takaisin toisen pariksi. Miehen äiti kantoi autolle meille muuttaneen lintuhäkin ja mökkikin sai uudet valaisimet kattoonsa. Ne näytän teille varmasti ensi viikon aikana. Sisäkuvia siis luvassa.
 
Tänne tallipuotiin kannattaa matkata inspiroitumaan - Riikan koti on vanhassa koulussa ja puoti piharakennuksessa. Vanhan talon remonttia voi seurata täällä - suosittelen.
 
Halaus Riikka sinne - oli ihana nähdä ja halata! Seikkailut jatkukoon.
Ilona
 


2 kommenttia:

  1. Kiitoksia vinkistä, kun saan tuon kuskin houkuteltua, niin lähdemme käymään (minulla ei ole ajokorttia). Kiitoksia ihanista kuvasta taas tälle päivälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaipaa inspiroitumista niin takaan, että Riikan puodista sitä saa. Avoinna tallipuoti on perjantaisin ja lauantaisin :) Kiitos sinne Leena kommentista :)

      Poista

Ihanaa olisi lukea viestisi!