6. joulukuuta 2013

Uskomaton tunne keskellä puuterilunta!










Tänään onni on juuri tässä. Meidän kahdeksan kuukauden mittainen uurastus häämöttää loppuaan. Kaikki vapaa-ajat on vietetty täällä ahertamassa. En sanoisi tämän tulleen helpolla, mutta jokainen hetki on ollut sen arvoinen. Välillä katsottuani itseäni tai miestäni maalissa, puruissa ja likaisena työstä - olen nauranut ja hihittänyt, se on ehkä ollut suojelukeino peittää väsymystä.
 
Nyt sytyttäessäni kynttilöitä puuterilumen leijaillessa en voi välttyä kyyneliltä. Tämä paikka on meidän perheen piilopaikka keskellä ei mitään. Hiljaisuus nappaa sinut mukaansa ja vie mennessään - ei ole enää kiire minnekään. Käännyn katsomaan taaksepäin kolmet jalanjäljet ja pienet tassunjäljet kulkevat aivan lähekkäin lumen hiljalleen peittäessä ne alleen. Saunan piipusta nousee savu ja kynttilät tuikkivat kutsuvasti, meidän on aika mennä nyt, käpertyä sohvan syliin ja nauttia aivan jokaisesta pienestä hetkestä.
 
Ilona

5. joulukuuta 2013

Mökin parvella metsäisissä tunnelmissa!










 
Me vietetään täällä metsässä viikonvaihde ja varmuudella monta tulevaakin. Parvella ollaan ihan metsäisissä tunnelmissa. Lapsen sänky rakennettiin naapurin vanhan riihen hirsistä - tykkään ihan hirmuisesti.
Sängyn alle rakentui noin nanosekunnissa Lego-junarata. Se taisi olla tässä se kaikkein hauskin juttu. Tekstiilit nappasin Henkkamaukalta. Matto on ehdoton suosikkini, VM-Carpetin  Romance mattoon on leikattu ohi loikkivan jänön käpälän kuvat, hilpeä uutuus.
 
Ihanaa itsenäisyyspäivän aikaa kaikille tänne poikenneille!
Ilona

1. joulukuuta 2013

Ystävien kristallijuhlat!







 
 
Takana on viikonloppu ystävien kanssa. Täällä kyläillessä tuntee todellakin tervetulleeksi itsensä. Teemana pikkujouluissa oli kristallit ja siipien havina. Kimaltelevia koristeita, rautalangasta taivuteltuja siipiä ja rypisteltyä sellofaania maljakossa kristallimaisesti välkkymässä - upea kattaus syntyi Tainan käsissä.  Vinkkinä muuten teille, nuo suloiset jääpuikot on ostettu Biltemasta 2,90e/6kpl, ei hinta ainakaan päätä huimaa :)
 
Tarjolla oli
Kanttarellisoppaa
Kermaista aurajuusto lohta
Lammasta kasvispedillä
Puolukkaista kinuskipiirakkaa
 
Ruoka oli huolella valittu, pitkään haudutettu ja rustiikkinen - ihanan metsäinen. Meidät hemmoteltiin pilalla, ja nautin jokaisesta hetkestä. Viimeiset lampaanpalat katosivat meidän karvakuonon suuhun. Tainan taivuttelemat siivet sain mukaan, kynttilät on jos somisteltu niillä. Me nähdään taas uudenvuodenaattona meidän mökillä. Silloin on meidän kokkausvuoro. Kiitos Taina ja Jukka, lämmin mieli kantaa koko viikon.
 
Ystävärikasta viikkoa teille kaikille <3
Ilona