Tänään meillä oli syysmyskäjäiset viimeisen kerran tänä vuonna Voipiovuoren rannalla. Ihania ystäviä oli ihan mahtava nähdä. Perheen miehet kaatoivat urakalla puita ensi kevään urakan edestä. Tänne tosiaan on tarkoitus rakentaa päämökki heti lumen sulaessa. Meidän tyttöjen tehtävänä oli tehdä klapikuorma kärryyn ja muonittaa joukkue. Pikkupojilla oli ihan omat suunnitelmat ja taisi maja nousta lavoista metsän siimekseen. Koiruudet taas olivat mukana jokaisessa hetkessä.
Tainan tuoma ihana mustikkapiirakka suli suussa ja mikä parasta ihana vuoka tuli mökkituliaisena. Ihana oli nähdä pitkästä aikaa, syksyn hurjan kauniissa luonnossa.
Koko viikko on ollut rikas ja täynnä elämän ihania asioita, kirpakoitakin. Olen saanut vierailla suloisissa kodeissa Päivillä, Paulalla ja saaristossa Teijan mökillä. Kolme alinta kuvaa on Paulan syksyisistä tunnelmista ja olen hurjan iloinen tuoksutellessani Paulan antamia auringonkukkia ja mintun oksia. Päiviltä sain arvokkaan lahjan, jonka tahdonkin ehdottomasti kanssanne jakaa. Päivi on kirjoittanut kirjan Runonriepuja. Kirjan olen lukenut kannesta kanteen ja en vain voinut välttyä kyyneliltä. Kirja kertoo selviytymistarinan jollaisen voi kokea vain kerran. Tämä lainaus on Päivin kirjasta ja kirjoitan juuri tämän runon sinulle siksi, että se on Päivin oma suosikki:)
"Elän elämäni parasta aikaa, mukaan on astunut sadun taikaa. Aamuisin peilistä katsoo hirviö peloton. Notre Damen kellonnsoittaja; kalju, rinnaton.
Päivät takan edessä touhuillen, takkatulta kohennellen, kuin Tuhkimo, linnanjuhlia suunnitellen.
Illan tullen pimeään, ulos uskaltaudun lähtemään, kuin ruma ankanpoikanen, lentoharjoituksia tekemään.
Olo on onnellinen; ei ole enää kiire, ei hoppu, tiedäthän näillä saduilla on onnellinen loppu.
Haasteena otan vastaan tulevan, olenhan vapaa kuin lokki Joonatan.
Kirjan luettuani ja tämän viikon elettyäni koen olevani rikas, niin valtava rikas ja samalla kiitollinen.
Kiitän elämästäni ja ihan jokaisesta hetkestä, kiitä sinäkin:)
Päivin kirja sinun on mahdollista saada itsellesi suoraan Päiviltä
paivi.haljala@hotmail.com. Minua se kosketti lujaa, uskon niin käyvän sinullekkin.
Ilona