31. joulukuuta 2014

Lupaus!





 
 
 
Minusta matkalta palaaminen on ihan parasta reissuissa. Puhdas - valkoinen lumi, oma sänky, koti, ystävät ja perhe tuntuu tänään niin kovin tärkeälle. Takana on naurua, lämpöä ja kiireettömyyttä. Tämä matka vakuutti elämän kulkeneen oikeaa tietä. Yrittäjyysaikana ei sellaiseen luksukseen olisi ollut mahdollisuutta - aikaa oli vain liian vähän. Katunut siis en ole hetkeäkään elämäni suunnan muuttamista.
 
Minun lupaukseni tulevaan vuoteen koskevat eniten perhettäni - vapaa-aika heidän kanssaan on elämässäni kaikkein tärkeintä. Tulevaa vuotta odotan jo jännityksellä - vuoden viimeisen päivän vietän ihanien ystävien kanssa. Olen varma, että tähdet loistavat kirkkaimmin juuri täällä Suomessa - pakkastaivaalla.
 
Ajatuksia muutoksesta löysin kahden vuoden takaa - yhä jännitän elämääni - hyvällä tavalla!
 
 
 
Upeaa Uutta Vuotta sinne!
Ilona
 
 

25. joulukuuta 2014

Saman taivaan alla!




I








Aika täällä kaukana vietettynä on minusta paras oppitunti näkemään saman taivaan tähdet eri tavalla. Ilman tätä aikaa en tietäisi, että islamilaisten miesten rukoilusta jää merkki heidän otsaansa tai sitä, että minareetin piha täytyy keskellä yötä sadoista rukoilevista. Pienillä kujilla kävellessä jää väkisinkin pohtimaan, mitä hunnuilla verhotut naiset toisilleen kertovat. Rukouskutsun kajahtaessa sukellan pinnan alle - meritähdet ja kalojen parvet lumoavat jokaisen mereen uskaltautuneen. Husseinille, joka kertoo meille omasta maastaan kerron myös meidän maasta. Täällä kasvot verhotaan piiloon hiekkatuulilta ja meillä lumituiskulta - sama taivas ja kuitenkin niin kovin, kovin erilainen maa.
Nähdään!
Ilona

14. joulukuuta 2014

Juhla









Täällä on vietetty ystävien kanssa ihan parhaita elämän tähtihetkiä. Pikkujoulutunnelmaan päästiin loistavasti taivaalta pöllähtäneen lumisateen avulla. Hassua, kuinka fiilis nouseekin korkealle pihalla vietetyissä juhlissa. Lämmittimenä toimi meidän vanha valurautapata, jossa pihalla paloi iloisesti halkokärryllinen ja toinenkin. Lämpimiä katkarapuleipiä popsittiin ruuaksi lämpimän glögin kanssa. Stressivapaa ruoka ja kiireetön päivä ystävien kanssa tuli juuri oikeaan aikaan. Kuusikin kipaistiin mökkimetsästä miesten ja tietysti Neilikan voimin. Näihin tunnelmiin on hyvä tehdä tauko tänne blogin puolelle - ihanaa joulun odotusta siis sinne jokaiselle!
Ilona

12. joulukuuta 2014

Uusi elämä




 

 
Viimeisinä kuukausina on tullut pysähdyttyä hetken jos toisenkin kerran. Kai olen herännyt unesta, jossa olin oppinut elämään. Olen mielestäni syönyt aina suhteellisen terveellisesti - pääasiassa vaaleata lihaa, ei höttöruokaa. Viimeiset vuodet on mennyt ilman vehnäjauhoja tai perunaa. Oikeasti olen joka tapauksessa liikkunut liian vähän ja syönyt liian paljon. Tämän tajuaminen on tainnut kestää koko elämän ;) Päätös siitä, että nyt minun elämä muuttuu oli oikeastaan kovinkin helppo. Oma personal trainerini - rakas mieheni on lenkkeilyttänyt minua kyllä urhoollisesti. Tieltä on saanut väistyä risut ja männynkävyt - usein meidän päivälenkille kertyy mittaa kymmenisen kilometriä. Lenkin lisäksi olen solminut rakkaussuhteen kuntopyörään- toki tunnustan sitä myös vihaavani hetkittäin.
 
Tänään painoa on kadonnut kahdeksantoistakiloa. Aikaa tähän kaikkeen on mennyt viisi kuukautta. Toki ravinto on muuttunut tämän aikana huimasti. Annoskoko on puolittunut ja ruoka koostuu etupäässä kasviksista - proteiineja saan toki sienistä ja vaaleasta lihasta sekä kalasta.
 
Viikonlopun vaatteita innostuin testaamaan lumisateessa ja Neilikan kanssa se päättyi villiin leikkiin pihan perillä. Ihan lemppariksi osoittautui pitsiset villalegginssit. Luulen näistä tulevan minulle lempihousut. Villamekko toimii minusta juhlana ja arkenakin  - tykkään sen aidosta materiaalista. Näillä vaatteilla suuntaan siis huomiseen joulustelujuhlaan.
 
Ps.vaatteiden testailussa tuli pusuteltuakin väliajalla - siitä ei tule sitten niitä kaloreitakaan, hih.
 
Ilona
 
vaatteet hankittu täältä

10. joulukuuta 2014

Vinkkaa kiva kesäpaikka!



Taas kaipaisin teidän apua - etsin ihania kesäpaikkoja vierailupaikaksi ensi kevääseen ja kesään. Paikka voi olla puutarhamökki, kesämökki, vene, asuntovaunu tai vaikka kesähuone. Toki aina on myös kauniit kodit etsinnässä - se voi olla kerrostalossa, omakotitalossa tai rivitalossa- laittakaa siis rohkeasti viestiä ja tuumaillaan yhdessä. Kuvia olisi ihana saada ilona.pietilainen@hotmail.fi
 
Innolla jään odottamaan postia sieltä :)
 
Ilona

8. joulukuuta 2014

Odotusta!






Täällä ilmassa on jo odotusta ei joulun vaan pikkujoulujen. Ensi viikonloppuna tavataan ihania ystäviä ja valmistaudutaan tunnelmallisiin joulutteluihin. Voi kun toivoisin niin kaunista lumipeitettä - voisiko sitä tulla, jos toivoo oikein urakalla. Ruokavalmistelut alkavat jo ihan varkain ja hyvissä ajoin - en suostu stressaamalla pilaamaan kivaa tunnelmaa. Kaikesta tästä kuvia varmuudella ensi viikonloppuna. Ihanan Särkänniemen Koiramäkeen liput voitti perheelleen tällä kertaa  Varis kommentillaan
 
 "Arvalla mukana. Kesällä käytiin ihastumassa Koiramäkeen. Miten mahtavaa olisi saada viedä perheeni sinne joulutunnelmissa!"
 
Laittaisitko minulle postia ilona.pietilainen@hotmail.fi
Tunnelmallista loppuviikkoa sinne,
Ilona
 
Yhteistyö Särkänniemi

2. joulukuuta 2014

Ihanan jouluinen arvonta!




 



Ihana saada sujauttaa tämä arvonta teille. Jouluinen Koiramäki on avattu ja siellä jouluillaan viikonloppuisin ja joulukuussa keskiviikkoisin 3 ja 10 päivä. Täällä on varmuudella satumaista sen tiedän kokemuksesta. Olen viettänyt täällä kesäpäivää, josta muistona oli hilpeää menoa - hurja määrä naurua. Viimeiset neljä kuvaa ovat tältä matkalta - loput kuvat ovat peräisin Särkänniemen kuva-arkistosta. Aikuisen -sisustamiseen hurahtaneen kannattaa poiketa Koiramäessä niin taidolla se on tehty. Nyt siis asiaan eli arvontaan. Palkintona on sinun perheellesi liput Koiramäelle, jossa jouluinen tunnelma tarttuu varmasti.   Ihana olisi sujahtaa tuonne paistamaan vaahtokaramelleja tai koristelemaan pipareita - Joulupukinkin tahtoisin nähdä, kertoisin kiltisti hartaimman toiveeni ;)
Arvontaan voi osallistua täällä tai Facebookissa, lukijoille sujahtaa kaksi arpaa. Arvonta kestää tämän viikon loppuun, jotta voittaja ennättää ihastelemaan ajoissa 1800-luvun tunnelmallista joulua.
Onnea arvontaan jokaiselle!
Ilona
 
Yhteistyö Särkänniemi