26. tammikuuta 2012

Haparoivin askelin!





Seison tien päässä ja saan päättää juoksenko sen päähän vai haparoinko tunnustellen tulevaan.  Katson menneitä vuosia varmasti haikeana, mutta tiedän, että en kadu koskaan päätöstäni luopua Sateenkaarentaa-yrityksestä. Tunne mikä on olla tänään tässä on jotain mitä en olisi koskaan kuvitella tuntevani. 

Uusi elämä odottaa minua ja voi kuinka jännitänkään sitä - mitä kaikkea se minulle voi vielä opettaa. Olen sitä mieltä, ettei voi odottaa uutta jos ei menneestä voi luopua - kyllä minä pelkään miten käy, mutta luotan samalla siihen, että elämä kantaa. Olen valinnut tämän hiekkaisen tien ja usein olen seisonut samassa kohtaa, uskaltamatta kuitenkaan kääntyä sille. Nyt on aika - hymyilen katsoessa kauniita muistoja taaksepäin. Päiviini on kuulunut työtä, niin kovin paljon työtä, ihanaa ja palkitsevaa, mutta nyt on aika huilata. Uuden kirjan kirjoittamisen olen jo aloittanut ja kannen malleja jo ihaillutkin. Opetan kurssilla tuunauksen saloja ja opin niitä samalla itsekkin, avoimin mielin lähden seikkailuihin. Asiakkaita joista on tullut ystäviä kaipaan varmasti, sekä heitä jotka eivät enää tänne uuteen blogiini matkaa, mutta ehkäpä tilalle on tarkoitettu jotain muuta.

Riikalle Sateenkaarentaa toivon tuhansia onnenhetkiä ja minä jään vain varjona seuraamaan, tahdon niin paljon hyvää sinne.

Ihanaa on jos jäät tänne lukijaksi ja jäät samalla kulkemaan kanssani hiekkaista tietä mutkitellen, kaatuen, välillä alas mäkeä pyörien ja taas ylös nousten - polvet pyyhkien ja hymyillen - sillä sitähän on elämä.

Minun uusi elämäni alkaa tänään ja tässä, en ole pettynyt, enkä surullinen vaan valtavan iloinen siitä, että uskalsin seisoa sen takana mihin uskon. Tuntematon odottaa ja pelkään, mutta en sitä epäonnistumista tai väärin tekemistä. Olen niin tehnyt  monta kertaa, epäonnistunut ja tunaroinutkin urakalla, eihän sellainen meitä huonommaksi tee - vain heikoksi hetkittäin. Retki elämän on kääntynyt seikkailuksi. Yhä hiutaleet satavat sekaan kyyneleiden, mutta en enää osaa sanoa ovatko kyyneleet onnen, kaipauksen, ilon, väsymyksen, helpotuksen vaiko pelkästään uuden odotuksen jännityksestä syntyneet.
Halauksin!
Ilona

Koti on siellä missä ihmiseni ovat













Vaikea on aloittaa kirjoittaminen tyhjältä pöydältä.  Päätin laittaa ensimmäiseksi vanhan kotimme kuvia ja kirjoihin tallettamiani kuvia. Koti oli vanha äärimmäisen kaunis rakennus. Suojelukohde antoi rajoituksia pihatiloihin ja niin vain ei tälläinen puutarhahullu oppinutkaan puuhastelemaan vain sisätiloissa. Ihana oli saada tieto tästä nykyisestä rintamamieskodista josta kerron hetken päästä. Rakkauteni sisustamiseen on ohjannut minua koko lailla elämäni ajan. Ihanaa on ollut selata vanhoja kirjojani joita on kertynyt jo kuusi. Kirjoissa on kuvia paikoista ja menneestä. Ensimmäinen kirjani Sateenkaarentaa on tarina lähinnä kirjoitettu itselleni ja sellaisille naisille jotka uskovat elämän kauneuteen. Willa Sukka-kirja on kuvattu vanhalla Sateenkaarentaa-puodilla joka oli rintamamiestalossa, tätä kirjaa varten on askarreltu ja ommeltu tuntikausia ja vieläkin selaan sen sivuja pienellä haikeudella, uusinta painos olisi ihana. 112 ruutuikkunaa-kirja seikkailee pihalla ja puutarhassa. Elämää valkoisessa puutalossa-kirja on juuri tämän suojelukohteen(kuvia yläpuolella) tunnelmista rakennettu. Kirjassa kerroin elämän hidastamisesta ja tässä sitä nyt sitten ollaan lukemassa itse ohjetta kuinka toimia.  Villla charme-kirjassa tuunaillaan antaumuksella ja vieraillaan ihanissa kodeissa.Tämän vuoden kirja on Koti lehvistön varjossa ja siellä puuhastellaankin jo tässä rintamamiestalossa joka on meidän koti nyt ja varmasti pitkään.








Nykyisestä kodistani sitten kirjoittelen teille jatkossa ja tarina voi jatkua tästä eteenpäin.
Nähdään!
Ilona