25. helmikuuta 2014

Hurmis ja etsintä käynnissä!



Hurmaava Huvila -kirja siis Hurmis on valmiina tällä viikolla ja arvonnan voittajat ovat Cia ja Lovviiisa, laittakaa minulle viestiä matkaan ja ne lähtevät heti uunituoreena sinne. Osallistujia oli aivan hirvittävästi, nyt siis arvon vielä kaikkien innokkaiden kanssa yhden kirjan. Arvontaan voi osallistua kaikki vinkkaajat kesäkodeista, puutarhoista, mökeistä, kerrostalokodeista tai rivitalokodeista. Niitä etsin ihaniin kotijuttuihin ja sisustuskirjan sivuille mukaan. Postia kivoista paikoista minulle voi laittaa ilona.pietilainen@hotmail.fi.
 
Ps.juuri nyt Meidän Mökki-lehdestä löytyy meidän mökkeilyjuttua, jos haluatte kurkata lehtihyllyllä. Kuvat yläpuolella ja tietysti lehdessä on ottanut Hanne Manelius.

22. helmikuuta 2014

Ihana!


Tarjotin: Muurla





 
Meillä alkoi hiihtoloma. On ihanaa retkeillä jäällä ja nauraa hunsvottikoiralle. Yökylään mökille tulee tällä kertaa pieniä ihmisiä - vauhtia on siis luvassa. Jäällä nököttää nyt maailman suurin lumiukko, jonka nenänä on punajuuri porkkanapuutteen vuoksi - haittaakse :). Suurista puheistaan huolimatta pojat eivät ole saaneet pilkkeihinsä tarttumaan ainuttakaan kalaa - suurta saalista siis odotellessa.Minun muonitusvastuu pyörii helpon syömisen rajamailla, nuotiomakkaraa ja kroisantteja uppoaa lapsille ja me aikuiset syödään "ruukkusalaattia" ja kasviskeittoa - hassua kuinka paljon paremmalle ruoka maistuukaan pihalla.
 
Reippaita lomapäiviä kaikille sellaisen aloitteleville :)
Ilona

19. helmikuuta 2014

Uusi olkkari!










 
Olkkarin ilme on vaihtunut melkoisesti. Minusta on ihana ajatella niin, että koti on sellainen kokeilu, minusta tietyn tyylin ei tarvitse olla ikuista. Tapetin vaihtamisessa tietysti helpottaa se, että vain yhdellä seinällä huoneessaan on tapettia. Kaikki muut seinät ovat maalipinnalla. Ajatus lähti Seinäruusun  tapetista liikkeelle. Ihastuminen tuohon lankkuhenkiseen tapettiin kävi noin nanosekunnissa. Siispä tämä söpöliini  muutti meille.
 
Pariksi seinäruusun tapetille halusin jotain hieman järeämpää. Pitkään olen halunnut kokeilla Tunto hienoa, joka levitetään kahdessa eri käsittelykerralla, jotta saataisiin aikaiseksi betonimainen seinä. Pohjakerroksen sävy on laava ja pintakerroksen kaoliini. Ensin vedettiin tummakerros, joka levitettiin ensin telalla, tämän jälkeen siihen vedettiin kuviot lastan avulla. Tyyli on oikeastaan tässä kohdin vapaa, lyhyellä lastalla kuviot tulevat tiheämpään kuin pitkää lastaa käyttämällä. Kuivumispäivän jälkeen pinnalle vedettiin vaalea kerros. Sekin levitettiin telalla, jonka jälkeen se vedetään lastalla tasaiseksi. Muut maaliseinät maalasin tuolla kaoliinin sävyllä.
 
 Sohva ja nojatuoli löytyi Tori:sta ja pöytä meidän autotallista:) Viimeisin löytöni Menneitten Majasta päätyi seinälle, kiitos sinne Ouluun lähettämisestä :)
 
Hylly ikkunaan tuli samaisella periaatteella kuin keittiössäkin, verhoja en laita tännekään. Kannakkeet ovat matkanneet meille Kodikas Arki-puodista
 
Tuntuu aivan sille, kuin valon määrä olisi lisääntynyt hetkessä, kevään tunnelmia on siis ilmassa.
Ilona
 
Blogiyhteistyö

Ps. videolla näytetään Tunto hienon levitys vaiheittain.
                    http://www.youtube.com/watch?v=EBXxLF1TSjI

18. helmikuuta 2014

Ikkunapuutarha









 
Meidän remontti alkaa pikkuhiljaa. Ensimmäinen vaihe ei näyttele kovinkaan suurta osaa, mutta minusta se on ihana. Pitkään olen haaveillut ikkunalaudasta, se on jäänyt kuitenkin asentamatta kauniin laudan puuttumisen vuoksi. Kannakkeita ei myöskään ole kovin helppo ollut löytää. Nyt molemmat on hankittu, lauta rojukasasta penkomalla ja kannakkeet täältä. Kannakkeet sopivat laudan väreihin täydellisesti.
 
Ikkunapuutarha rönsyilee nyt sipulikukkasista, hetken päästä täytän sen pelargonioilla. Verhoja en aio käyttää laisinkaan - antaa valon tulvia kevään mukana aamukahvipöytään.
 
Iloista tiistaita sinne,
Ilona
 
 

16. helmikuuta 2014

Ystävillä!








Meillä on takana ratkiriemukas viikonvaihde ystävillä. Tunnelmat olivat melko rosoisen kauniit. Kamera etsi väkisin linssiin nämä vanhoista tuolinosista tehdyt kynttilänjalat ja Tainan niihin nostamat kukkaset. Myönnetään, me saatamme istua juttelemassa jalat ristikkäin lattialla kuvaamassa yksityiskohtia. Hassua, kuinka kauniille kukka näyttääkään sitä linssin läpi tutkaillessa. Syötyä tuli blinejä venäläiseen tapaan ja juteltua kaikki maailman asiat halki. Ystävyys on todellakin se voima - odotan jo seuraavaa tapaamistamme  hymyssä suin.
 
Kivaa viikkoa sinne,
Ilona

14. helmikuuta 2014

Hymyjä sinne!





Iloisia hymyjä sinne! Ihan hulvatonta, kuinka onkaan mahtava olo. Tämä viikko on ollut piiiiiitkä. Hannen kanssa on ajeltu väsähtäneinä ja kipeinä ympäri Suomea. Ihan villiä hihitystä on auto ollut täynnä - minä istun pumpulia korvassa ja Hanne toimii nenäsumuttimen avulla. Tänään olo on ihan kuin voittajalla - minä elän ;) Kun on pitkään sairaana kaikki näyttää hurjan kauniille sen jälkeen. Koti saattaa olla melkoisen hujan hajan, mutta siitä viis ystäväinpäiväkukkaset kuittaavat sotkun. Huomenna lähdemme kyläilemään ystävien luokse - luvassa on blinejä, jei.
 Ja en muuten ajatellutkaan siivota - ystävöin vain ;)
Niin hyvää ystäväinpäivää sinne,
Ilona

11. helmikuuta 2014

Herkullisia hetkiä teille :)


Kuva: Prisma
 
Pitää pyytää aivan ensimmäiseksi anteeksi tätä blogitaukoa. Vuosisadan flunssa on ajanut kaiken kivan hetkeksi aikaa tauolle. Onneksi nyt onkin sitten luvassa paljon ja vaikka mitä kivaa.
 
Olen innoissani kokeillut Ostohyvitys-sivustoa. Se toimii yksinkertaisesti niin, että sivustoon kuuluvien kauppojen ostoksista saa palautuksena bonusta eli ostorahaa takaisin ostosummasta. Kauppoja löytyy sivustolta yli 450 kpl. Suunnitelmissani on tilata jatkossakin palvelun kautta, ostan sitten ihan itselleni jotain kivaa kertyvillä bonuksilla :)
 
Tänään tilasin Prisman tilauksen sivuston kautta, tilauksen loppusummaksi tuli 111,85, josta takaisin bonusta tulee 3,36e. Tilaukseen ei tullut postituskuluja lainkaan, vaan voin sen poiketa hakemassa naapurin S-marketista.
 
Prismaan päädyin tehosekoittimen vuoksi, kevättä on varmasti jo ilmassa sillä on aivan pakko surautella marjaisia herkkuja koneella. Olisiko se niin, että jos käyttää marjoja on silloin lupa syödä myös vähän suklaata;)
 
Kivaa on tässä kaikessa se, että te saatte tällä linkillä http://www.ostohyvitys.fi/puutalokoti
kipaista itsellenne suklaalevyn, ja pääsette samalla kokeilemaan, mitä kaikkea ostohyvityksen sivuilta löytyykään.
 
Herkullista tiistaita sinne,
Ilona
 
Blogiyhteistyö
Ostohyvitys