Niin hyvää Joulua!

Täällä joulua vietetään kotona läheisten parissa. Joulua kanssani viettää perheeni, mieheni äiti, oman äitini ja vuosien jälkeen veljenikin. Tiedättekö, pienenä nahistelin alvariinsa sen tänään kovin kookkaan miehen kanssa. Yksi hänen minulle antamistaan nimistä silloin ajalla ennen etuhampaita oli Illi Itkupilli. Kovinkaan harhaan ei tuo nimi johda, pillahdan kovin herkästi - olen aina pillahtanut. Tänäkin jouluna teen sen, hautaan pääni veljeni paitaan ja tirautan. Saan ainakin olla kainalossa usein ;). Äitini tiedän toruvan veljeäni yhä sisarensa kiusaamisesta, onhan yli nelikymppinen lapsikin vain pojankoltianen. 

Meidän joulu on erilainen, mukana on ääretön kaipaus, mutta samalla tiedän - että on hyvä antaa ystävän lentää. Minulta ei kannata kysyä enempää - sillä muutoin joudun hautaamaan pääni sinunkin kainaloosi. Joulu on välittämistä, toivomista, rakkautta, toisesta huolehtimista ja kaipaustakin. 

Minä toivotan sinulle joulua - joka on kaikkein kaunein. Sytytän kynttilän kaipaukselle ja hymyilen isoksi kasvaneelle veljelleni, joka niin tietää Illi Itkupillin itkevän taas ;).

Hyvää Joulua!

Ilona - Illi Itkupilli 

Talven satumaa

Jäinen kauneus on valloittanut kotimetsän puut ja polut. Töissä ja vapaalla löydän itseni metsäpolkujen varrelta. Oma koiravanhuskin on innostunut metsäilystä. Vapaana kulkeminen on ihan parasta juuri nyt. 

Olen tyhjentänyt lähikauppojen kynttilähyllyjä antaumuksella. Milloin niitä sitten onkaan liikaa - ei ikinä ;). Aamukahvikin maistuu lähes täydelliselle kynttilänvalossa. Silloin maanantaikin tuntuu paljon mukavammalle päivälle, tai ainakin hieman mukavammalle. Täällä uusi viikkoa alkaa kirjoittamisella. On aika päätellä ensi kevään Kotona - kirjan sivut ja luovuttaa suunnaton määrä kuvia taittajalle. 

Kohta pakkaan repun ja kipaisen kotikaupungin rannoille. Menossa on jännittävä kuvauskokeilu, josta ei tulenleimahduksia puutu. 

Jännittävää sunnuntaita sinne, Ilona

Perhe

Ihan parasta elämässä on aika oman perheen kanssa. Se on aina yhtä jännittävää. Neilikkaa yleensä jännittää eniten reissuun lähteminen. Pelkkä auton pakkaaminen on ylitsepääsemättömän villiä. Tämä reissu oli poikkeus. Ei lähtöjännitystä, ei kiljumista tai itkemistä. Noutaja hiipi ensimmäisenä takapenkille Pietun viereen nukkumaan. Auton pysähtyessä meidän Tanhupallo ulkoili, kävi jäätelöllä ja tuoksutteli ilmaa.

Päätepysäkillä hyväksyviä katseita saivat niin porot kuin uusi rantamaisemakin. Onnellinen kuorsaus kantautui iltaisin sängyn vierestä. Toki täytyy kehua Kuusamon ravintolan suopeutta heidän tarjoillessa Neilikalle pöytään oman makkaran ja vesikupin. Olisin voinut vannoa, että meidän vanhus hymyili ;).Pitkät vaellukset punatukka jätti välistä, silloin oli paras aika ottaa päikkäreitä.

Paluumatkalla pysähdyttiin yhdeksi yöksi Ouluun näiden kuvien maisemiin. Ihana aurinko villitsi kaikki. Epäilen, että tämä oli Neilikan paras loma - ja tietysti meidänkin. Se auringon kultaama hetki ei unohdu varmasti koskaan.

Ilona

Kun askel painaa jo

Ihan jokainen aamu otan punaiset valjaat ja sujautan ne Neilikan ylle. Tämäkään ei ole yksinkertaista, sillä punatukkainen koirani on päättänyt sen olevan leikki. Tarkoittaa sitä, että jahtaan punaturkkia ympäri taloa, että saisin sujautettua ne valjaat ylle. Vihdoin tehtävästä suoriuduttuani voi aamulenkki alkaa. Kyllä me haistellaan antaumuksella uutta kotia ympäröivillä teillä. Lenkki kiertää järven, joten jokaisena aamuna Neilikka ui. Kuralammikon sattuessa reitin varrelle siihen on päästävä tanssimaan.

Lenkin jälkeen yleensä hiivitään hetkeksi salaa sänkyyn, ihan mahtavaa - jos sattuu olemaan valkoiset lakanat (mielellään pellavaa ;). Ulos minun vanhukseni karkaa aina, ei suinkaan mennäkseen kauas  - vaan läheiseen hiekkakasaan. Nakkia oven raosta heiluttamalla eläkeläisen saa hiipimään nöyränä takaisin.

Huomaan Neilikan askeleen painavan jo enemmän kuin ennen. Kuulo on hävinnyt iän myötä ja meillä ollaan opeteltu viittomakieltä. Kaikesta huolimatta koira elää parasta aikaansa. Perheen jokainen käsi hellii vanhusta ohi kulkiessaan. Koira on meille perheenjäsen aina. Annan siis Neilikan kiivetä sänkyyn, pyöriä hiekkakasassa ja tanssia kuralammikossa. Voisiko olla niin, että meidän kaikkien pitäisi joskus tehdä niin ;).

Nyt menen ja aloitan perinteiset valjasleikit, jotta punatukkainen ystäväni pääsee aamuinnille.

Aurinkoa, Ilona

Ihanaa joulua minulta sinulle!

 

 

Kiire on kadonnut ja suklaa on tehnyt tehtävänsä - ;). Viimeiset lahjat on paketoitu, pihan linnuille viety eväät, savustettu kala ja koristeltu piha huomista varten. Riisipuuroon tunnustan sujauttaneeni manteleita koko pussin. Kukaan ei siis pettynyt, lapsen lautasellekin eksyi viisi mantelia - jouduin kyllä tunnustamaan tekoseni ;).

 

Paketteja on jo rapisteltu ja Neilikka on sortunut yhden paketin avaamiseenkin. Herkun tuoksun levitessä nenuliiniin on hurjan vaikeaa ymmärtää, että vasta huomenna on joulu. Nyt parkkeeraan tuon punatukan viereen sohvalle, kuuntelen joululauluja ja herkistelen kynttilöiden valossa. Tämä aika, pienet hetket ja perhe on ne asiat, jotka tekevät tästäkin joulusta uskomattoman kauniin.

 

Ihaninta Joulua minulta sinulle,

Ilona