28. huhtikuuta 2016

Puutarhahullun marokkolainen päiväuni


















Täällä on villiinnytty jälleen. En ole malttanut olla sisällä sateellakaan. Naapurit voivat pitää hieman outona tätä puutarhuria, joka kuopsuttelee maata innoissaan räntäsateella. Villiinnyin nyt kuitenkin ihan täysillä näistä marokkolaisista savilaatoista.  Oikeastaan minun piti ostaa ensin vain yksi laatta pannunaluseksi, sitten kuusi laattaa kattaukseen - no ostin sitten kaksi neliötä. Se jääkö tämä tähän on vielä epäselvää, sillä paljastan puutarhan odottavan kasvihuonetta. Aika ihana lattia tulisi sinne näistä - vai mitä tuumitte.
 
Perustelin ostokseni sillä, että puutarhassa pitää olla ruukutuspaikka ja villissä puutarhassa kaksikin ;). Rautahyllyyn kiinnitin laatat liimamassalla. Koko komeus rojotti vielä eilen keskellä meidän olohuoneen lattiaa. Laattojen pintaan vedin pensselillä käsittelyaineen, jotta saan ne pyyhkäistyä helposti puhtaaksi. Vanhaan oveen kiinnitin vanhan suppilon, joka toimii narutelineenä. Pariksi sille sopii ruosteinen kihveli, joka saa nyt levätä aputasona.
 
Uudesta ruukutuspaikastani innostuneena heittäydyin myös tieteellisiin kokeiluihin - blondin tieteellinen kokeilu voi olla siis ruukutuskin;). Olen lasikellottanut puutarhan sipulikukkia saadakseni ne kukkaan pikemmin. Nyt siirsin kukkia sipuleineen pieneen määrään multaa. Mullan vuorasin sammaleella. Päätin testata kukkien ruukkuvoimaa. Ilmojen lämmettyä siirrän ne kesäkukkien tieltä takaisin oman pihan multaan ja odotan niitä taas ensi keväänä nousevaksi.
 
Jos haluatte lukaista Antin ja Anniinan tarinaa poiketkaa täällä. Minun täytyy tunnustaa, että autoni kaartaa tuohon suuntaa taas ihan pian tai sitten pyydän heitä tuomaan laattakuormaani lisäystä ;).
 
Laatat on alennuksessa Madesing-nettikaupassa .Teille Antti ja Anniina lupasi alekoodia myös muihinkin tuotteisiin - koodi on voimassa 14.5 saakka. -20% alen saatte tällä koodilla:
valkoinenpuutalokoti
 
-Ilona-
 
Ps. Hauskaa Vappua ihan jokaiselle - meidän joukkue siirtyy huomenna kyläilemään ihan parhaaseen seuraan.

23. huhtikuuta 2016

Kesäkeittiön kevät ja kiinni jäänyt varas
















Tänään tämä ryhmä rämä rantautui mökkimaisemiin - ihana oli huomata järvellä käyvän lintuliikenteen käynnistyneen. Jokaisessa puskassa sirkuttaa ja järvellä lipuu lintujoukkueita siellä täällä. Aurinko jaksoi paistaa laiturin päähän, jossa kesäruuan nauttiminen on parhainta. Kyllä - kesäkausi on avattu. Tänä vuonna uskon meidän tekevän tätä samaa ruokaa paljon- niin koukkuun jäimme.
 
Nauru on ollut herkässä - lieneekö syy tuossa punaturkkisessa blondissa. Salakavala varas jäi kiinni pulla-astialla. Korvapuusti mahtuu siis kokonaisena Neilikan suuhun ;). Olisiko minun pitänyt sitten olla vihainen luppakorvan pyytäessä anteeksi asettelemalla päänsä laiturin päälle - tietää olevansa varmasti  hellyttävin juuri tuon näköisenä. Nyt lähden tomerana tyttönä lämmittämään rantasaunaa ja toivottelen sinne ihanaa viikonloppua.
 
Grilliperunat
Rosamunda uuniperunoita
Suolaa
Voita
Tilliä
 
1. Halkaise perunat neljään osaan. Keitä niitä n.10 minuuttia.
2. Asettele perunat folion päälle ja sujauta joukkoon haluamasi suola määrä. Laita perunoiden päälle nokare voita.
3. Nosta foliosta muotoiltu paketti nuotion ritilän päälle ja anna hautua 10 minuuttia - kypsytykseen ei aikaa tarvita.
Makua perunoihin saa sujauttamalla pakettiin aurajuustoa.
 
-Ilona-

18. huhtikuuta 2016

Leijuva keijupuutarha






Sateisen maanantain varma pelastus on keijupuutarhan rakentaminen pihapuun oksille. Tomerana tyttönä olen juoksennellut metsässä jokseenkin kuraisen Neilikan kanssa. Hauskinta rakentamisessa on pikkuruisten kasvien bongailu luonnosta. Lasipallot ostin meidän paikallisesta alekaupasta - maksoivat muutaman euron. Jos innostut näistä niin varmasti tilata niitä voi myös täältä. Pallon pohjalle sujautin ensi kerroksen hiekkaa - toimii salaojana hyvin. Pikkuruiset sipulikukat istutin suoraan sammaleen sekaan. Koristeeksi nostelin lankaköynnöstä, vähän käpyjä ja pensaiden oksia. Niin se keiju puuttuu...siihen on hyvä syy - en vain onnistunut löytämään sitä kaappien kätköistä ;).
 
Nyt seuraan palloja niiden sisällä tapahtuvaa kasvun ihmettä - toimivat tavallaan pikkuruisina kasvihuoneina. Tästä maanantaista tuli paras päivä sateesta huolimatta.
 
Toivotaan aurinkoa huomiseen,
Ilona

15. huhtikuuta 2016

Kuumat treffit






 
Tähän on tultu - onni asuu rantapusikossa. Minusta on ihana lenkkeillä yksin, mutta myös miehen kanssa. The kuumille treffeille pyysin siis kanssani mieheni. Meidän treffit ovat oikeasti kovin arkisia - lenkkeillään pieneen kahvilaan ja sieltä takaisin kotiin. Tänään meillä könyttiin pitkin tuttuja rantoja ja yritettiin tosissaan väijyä bongattavia lintuja - yksi löytyi todisteeksi.
 
Puskissa siis rapisteltiin, supateltiin ihan hiljaa ja zoomailtiin kameralla - ehkä suukoteltiinkin ;). Erikoista, miten metkaksi retki voi kääntyä. Tänään oli parhaat treffit ikinä - en siis tunnusta tulleeni vanhaksi...vain puluksi ;).
 
-Ilona-

14. huhtikuuta 2016

Grillikatoksen muutos kesähuoneeksi












 
 
Lupasin laittaa kuva Instagramiin meidän grillikatoksesta kokonaisuudessaan. Innostuttuani penkomaan vanhoja kuvia löysin mieheni pyllistelemästä rakennustyömaalta - en muuten kertonut sen päätyvän jakeluun tänne ;). Ostaessamme tämän talon tämä oli kellastuneen männyn värinen katos, jossa oli maalattia, kiinteä pahkapöytä ja muoviset rullakaihtimet. Muistan vieläkin, miten toivoin koko rakennuksen katoavan savuna ilmaan.
 
Pahkapöytä lähti, lattia tuli ja ulkopuolelle vedettiin Tikkurilan Valtti Artic- puunsuoja. Siihen aikaan olin koukussa sen kimallukseen. Kimallukseen olen toki vieläkin koukussa - ikuinen harakka ;). Naapuriin päin kääntyviin ikkunoihin teetin paikallisella mainostoimistolla huurretarrat, jotka suojaavat näkymää.

Aina keväthuumassani hyörin tämän mökin ympärillä innoissani. Nyt ripustelin sinne bambuvarjoni uusiokäyttöön. Onneksi mies pelasti minut könytessäni katon rajassa varjoni kanssa - tunnustetaan etten ole aivan paras asennusmestari ;).
 
Viikonloppuna grillailemme meidän kesähuoneen edessä olevassa grillissä ja fiilistelemme keväällä - se on varmaa. Toivotaan pelkkää aurinkoa viikonlopulle.
 
-Ilona-