31. maaliskuuta 2020

Jäätävän kaunista















Ihan pienenä tyttönä tämä mystinen paikka oli valtavan suuri. On se toki sellainen näin isonakin tyttönä. Hitonhauta on kotipaikkannan läheisyydessä oleva luonnonsuojelualue. Kesällä sen putoukset virtaavat vapaana,  mutta silti siellä on ikuinen lumi - Hitonhauta. Ainakin lumi on rotkon pohjalla sulamattomana pitkälle kesään saakka.  Isänikin kertoi jo tarinaa tästä sekä Hitto-nimisestä menninkäisestä, joka säikäytteli varsinkin pieniä tyttöjä rotkon pohjalla. Arvatkaa vaan uskoinko - no tietenkin. Jos kallioita katsoo tarkkaan on niissä menninkäisen kivettyneet kasvot.

Tarinoiden pitää jatkua, Hitonhaudalle olen tuonut poikani jo useasti ja nyt Myrskyn ensimmäistä kertaa. Myrskyn tassut ovat jo tottuneet retkipoluille, kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueisiin. Hitonhauta ei ole se kaikkein helppo kulkuisin. Rotkon pohjalle vajotaan kieli keskellä suuta. Liukkaat polut ovat haaste tai ainakin hidaste. Välillä koira oli napattava syliin ja laskeuduttava alas pyllymäkeä.

Uskomaton tunne hiipii rotkon pohjalla. Jääpatsaisen peittämät kalliot ovat lumoavat  - vaikka aurinko oli sulattanut ympäröivät metsät paikoitellen. Niinpä minä jälleen kerran kerroin tarinan Hitto - menninkäisestä. Onneksi olen jo iso tyttö ja menninkäinen ei ehkä tohtinut minua säikytellä enää ;).

Rotkon pohjalta valoon nousu on yhtä haastava, kuin sinne laskeutuminenkin. Meidän retkiryhmä valitsi hieman poikkeuksellisen poistumisreitin. Sen varrelta löytyi metsäpuro. Vihdoin polutkin päättyivät, eikä enää ollut jäljellä muuta - kuin suuntavaisto. Ehkä saattoi uskokin rakoilla, mutta sitä nyt ei enää päivän jälkeen muista ;). Polun löytyessä jälleen oli housut läpimärät, takki tyhjä ja hymy huulilla. Perheelle lupasin olla kertomatta enää yhtään tarinaa vähään aikaan. Mutta olenhan minä jo kartoittanut seuraavan retkeilypaikan - odottakaa vaan housujen kuivamista ja olen valmiina taas.

Aurinkoa retkiinne, minne ne sitten ikinä suuntautuvatkaan - Ilona




27. maaliskuuta 2020

Kun kaikki onkin hetkessä kiinni










Kaikella on varmasti tarkoitus - ei luonto ole voinut tietää, että purot eivät voisi solista, aurinko paistaa tai puut vihertää. Vaikka hetki ympärillä pysähtyy tulee kevät - sen mukana linnut ja elämä. Sitä seuraa kesä, niittykukat ja siniset järven vedet. Miten hieno onkaan jo haaveilla kaikesta tästä.

Ajattelin, että en kirjoittaisi siitä - miten tilanne omaan elämään vaikuttaa. Ja silti olen tässä. Minun perheen elämä on nyt kodissa vapaasta tahdostani. Meillä on lähipiiri, johon kuuluvat riskiryhmäläiseni. Ei heillä ole ketään muuta, joten me vuorottelemme. 

Samalla yritän olla kurkkimatta tyhjää työkalenteria ja tehdä isoja päätöksiä. Ketään en kuvaa näinä aikoina, jotta pysyisin lupauksessani tehdä aina oikein kuvattavan suhteen. Minä siis odotan kesää ja sen mukana riemua. Toisaalta taas, lupaan asioita - joissa olen vahvuudessa eli en enää voi kalenteria muuttaa. Mietin, onko mikään enää ennallaan muutamien kuukausien päästä. Vaikka sydän sanoo, ettei saisi tehdä isoja päätöksiä - on elämän jatkuttava.

Ja sitten on toinen arki, siellä ei ole murheita. Metsä hengittää, sade kastelee, tuli lämmittää ja aurinko nousee. Se paikka on perheen kanssa metsissä ja nuotiolla. Myrsky ei tiedä tästä - ei se ole voinut tietää. Hänen mielessään purot solisevat, aurinko paistaa, vesi maistuu kuksasta - on koiran elämän paras aika käsillä. 

Pysytään lämpiminä

Ilona



21. maaliskuuta 2020

Kevät terassilla












Kirkkaan sininen kevättaivas, perhe, aurinko ja ulkotulet ovat juuri nyt parasta- mitä tiedän. Tulella laitettu ruoka maistuu ihan erilaiselta tai sitten se vain johtuu pikkupakkasesta. Voi, olla - että lihapiirakka kahdella nakillakin sai annoksen glamouria tulen taikomana ;). Jälkiruokaletuista en ennättänyt nähdä kuin vilauksen - ne hävisivät nopeasti parempiin suihin.

Meidän takakuisti on käytössä lähestulkoon aina, sieltä lähdetään ja palataan kotiin. Kuisti on lehtikuusesta, jonka harmaantumista olen odottanut jo kaksi vuotta - melkein. Nyt lumen kaikottua huomaa harmauden vallanneen lautojen pinnat. Sade, tuuli ja aurinko on tehnyt tehtävänsä.

Takapiha on meidän oleskelupiha ja siellä on myös kaikki arkiset toiminnot - autotalli ja puuliiteri. Kevätinnoissani kuvasin kotia oleskelupihan puolelta. Oikeastaan nurmialuetta on vähän, terassi ja paljun alue nielaisee ison osan siitä. Kasvihuonekuume on ihan valtoisa, ehkä kasvatan jo taimia haavetta varten. Saattaa toki olla, että se on pikkiriikkinen pöytäkasvihuone, mutta haaveillaankos - :)

Ihanaa viikonloppua sinulle sinne, Ilona

Ps. lettukesteille kaivelin kaapista esiin lemppariveitseni - sipaise hellästi tekstillä. Se on jo vuosia vanha ja teetetty toiveiden mukaan täällä.

14. maaliskuuta 2020

Lasikuistilla






Puolilämpimän lasikuisti on paras paikka keväällä. Aurinko lämmittää sen säteillään. Niitä säteitä on kaivattu. Kuisti on sellainen tyylien sekamelska, ihan jokaista vähäsen. Tyylimelskan ohella täällä kuivataan pyykit. Oikeastaan tila on meidän kodin eteinenkin. Myrskyn tulon jälkeen ei kodin etuovea ole oikeastaan käytetty. Jotenkin on niin helppoa sukeltaa karvakuonon kanssa suoraan takaovesta metsään. Pieniä säilytysvaikeuksia on toki ovimuutos tuonut mukanaan. Yhden teinin mopokypärä, saappaat ja lasketteluvarusteet eivät tahdo sopeutua sisustukseen. Arki on kuitenkin arki - ja usein lasikuisti pursuilee pyykeistä ja harrastusvälineistä. Myrskyn valjaille ja harjalle on oma säilytyskori, samoin pipoille ja lapasille. Takit sen sijaan roikkuvat avonaulakossa - yritän pitää silmät kiinni aina naulakkovirityksen kohdalla.

Huolimatta tummista pilvistä paistaa aurinko huomennakin. Yritetään etsiä iloisia asioita ja pitää arki niin kauniina, kuin pystytään. Yritetään pysyä terveinä, Ilona

8. maaliskuuta 2020

Kevätsisustusta










Ihana valo on täällä taas. Tuntuu, että kahdessa viikossa päivä on pidentynyt harppauksella. Ihana valo kyllä näyttää likaiset ikkunatkin, mutta yritän olla kurkkimatta niitä mahdollisimman vähän. Hauskaa, jokaisena keväänä huomaan kaivelevani esiin kaislatyynyt ja aurinkovarjon sisälle. Talvella varjo olisi tuntunut hassulle - jota se toki onkin. Matkatuliaiset tukevat kaislatyynyvillitystäni. Reissusta matkaan tarttui jättimäinen olkilakki ja tarjoiluvateja. Voitteko kuvitella, että isoin vati - joka ei mahtunut mihinkään matkalaukkuun säilyi ehjänä. Se oli vain ripustettu matkalaukun kylkeen kiinni. Luulen, että sitä oli säälitty lastausvaiheessa ja käsitelty koomista pakettia varoen.

Naistenpäivän kukkia olen ostanut urakalla, jopa niin paljon - että jouduin myöntämään ostaneeni ehkä kuukauden kiintiön täyteen. Tätä en tosin muista enää ensi viikonloppuna. Kaikenvärinen kimppu sujahti tuliaislaukkuun kätevästi. Sisälle mahtuu sopivasti maljakkokin. Voi, miten tylsälle kuulostaa matkamuistoseinä, mutta nyt minulla on sellainen. Pitäisiköhän ikäkriiseillä ;).Tuliaisten pariksi nostelin banaanilakin  Kuubasta ja hellehatun Dominikaanisesta. Ehkä täydennän vielä seinäkettäni muilla kaappiin haudatuilla matkamuistoilla. Ihastuin myös pieneen kissanpentuun niin kovin, että voi olla kaunottaren kuvan päätyvän vanhojen tiilimuottien sisälle mieltä lämmittämään. Kevätsisustus saa olla värikäs. Sisustusideat matkaavat mukaan joskus kaukaa ja joskus lähimetsästä.

Ihanaa naistenpäivää minulta sinulle - Ilona

Ps.matkamuistoseinän laatikoissa oli kaislatossutkin. Myrsky otti asiakseen tehdä niistä kavennetut mallit, joten ne eivät kuvausta enää kestäisi ;)




3. maaliskuuta 2020

Bohosisustusta



















Sisustusliikkeitä tai puoteja täältä on hieman vaikeampi tavoitella. Se ei tokikaan estänyt laukun täyttymistä löydöillä rantakojusta tai paikallismarkkinoilta. Saattaa olla, että kassi on vähän pulleana hellehatuista, kasseista ja kookoskupeista. Olisin hyvin voinut haluta bambumajan puutarhaan ja muitakin ihan pikkujuttuja. Epäilen kuitenkin, että miehen huumori kestää vain nippa nappa jättimäisen riisivadin kuljetuksen Suomeen ;). Kyllä - myönnän hänen joskus kantaneen kotimaahan valtavan kalakoristeen, liitovarjoksi nimitetyn hellehuiskan ja suhteellisen painavat puukoristeetkin. Aina alkumatkasta väitän kirkkain silmin, että en löydä varmasti mitään koko reissulta kotiin tuomisiksi. Loppumatkasta tihennän vain silmäripsillä räpsyttelyä ja yritän kumota lupauksiani pikkuhiljaa.

Bohohenki on täällä ihan kaikkialla. Meren rannan keinusta katsellessa pystyy ihailemaan auringonlaskua samalla kookosjuomaa hörppien. Kaunis maa ja kauniit muistot kotiin tuotaviksi. Toivon, että muistan lämmön lusikoidessani kaurapuuroa kookoskupeistani kotona. Tänään pakataan viimeinenkin matkalaukku, ehkä sen saa juuri ja juuri ähellettyä kiinni. On aika palata kotiin, hurjista hurjin ikävä onkin jo Myrskyä.

Aurinkoa täältä sinne, Ilona