21. maaliskuuta 2020

Kevät terassilla












Kirkkaan sininen kevättaivas, perhe, aurinko ja ulkotulet ovat juuri nyt parasta- mitä tiedän. Tulella laitettu ruoka maistuu ihan erilaiselta tai sitten se vain johtuu pikkupakkasesta. Voi, olla - että lihapiirakka kahdella nakillakin sai annoksen glamouria tulen taikomana ;). Jälkiruokaletuista en ennättänyt nähdä kuin vilauksen - ne hävisivät nopeasti parempiin suihin.

Meidän takakuisti on käytössä lähestulkoon aina, sieltä lähdetään ja palataan kotiin. Kuisti on lehtikuusesta, jonka harmaantumista olen odottanut jo kaksi vuotta - melkein. Nyt lumen kaikottua huomaa harmauden vallanneen lautojen pinnat. Sade, tuuli ja aurinko on tehnyt tehtävänsä.

Takapiha on meidän oleskelupiha ja siellä on myös kaikki arkiset toiminnot - autotalli ja puuliiteri. Kevätinnoissani kuvasin kotia oleskelupihan puolelta. Oikeastaan nurmialuetta on vähän, terassi ja paljun alue nielaisee ison osan siitä. Kasvihuonekuume on ihan valtoisa, ehkä kasvatan jo taimia haavetta varten. Saattaa toki olla, että se on pikkiriikkinen pöytäkasvihuone, mutta haaveillaankos - :)

Ihanaa viikonloppua sinulle sinne, Ilona

Ps. lettukesteille kaivelin kaapista esiin lemppariveitseni - sipaise hellästi tekstillä. Se on jo vuosia vanha ja teetetty toiveiden mukaan täällä.

4 kommenttia:

  1. Lettukestit keväisessä auringossa, aivan ihanaa!
    Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle Ilona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihania ulkoilupäiviä, unohtaa ihan ajan ja paikan. Aurinkoa Outi sinun viikkoon :)

      Poista
  2. Ihanat hetkeket kuvissa. Hyvää tätä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oih miten ihania kuvia ja nuo letut, nam :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista

Ihanaa olisi lukea viestisi!